Operaatio Meritähti

Suomen Meripelastusseuran Operaatio Meritähti on vetisempi versio joulun Operaatio Lumihiutaleesta. Operaatio Meritähdessä Suomen Meripelastusseuran vapaaehtoiset meripelastajat miehittävät seuran n. 130 pelastusalusta koko juhannusviikonlopun ajaksi ja avustavat vesilläliikkujia tarpeen mukaan ympäri Suomen.

PV Emmi saapumassa Anturille (kuva Reijo Aittola)

Espoossa me hoidimme Operaatio Meritähden päivystyksen saaritukikohdastamme Anturilta käsin. Miehistöön oli ilmoittautunut noin 15 vapaaehtoista, joista osa oli mukana torstaista sunnuntaihin ja osa joitain pätkiä viikonlopun aikana. Päivystykseen valmistautuminen alkoi jo keskiviikkona, kun roudasimme Anturille enemmän kuin tarpeeksi ruokaa, pari kuutiota polttopuita (kiitos Pekka!), kirjahyllyn, kompostin sekä huoltajamme Reiskan, joka huolehti vapaaehtoisten muonituksesta sekä saunanlämmityksestä koko viikonlopun ajan. Suuri kiitos siitä Reiskalle!

Torstai-ilta meni kivasti saunoessa ja syödessä ja perjantainakin saimme kivasti puuhastella kokkoa rakentaen ja polttopuupinoja kasaten, kunnes sitten heti lipunnoston jälkeen Virvestä alkoi kuulua tuttu ”Vihtori Suomenlahti 218” ja siitä lähti juhannuksen härdelli päälle. PV Emmi aloitti tehtävien suorittamisen hinaamalla konerikkoisen huviveneen turvasatamaan ja paluumatkalla kuuli, kuinka PV Westhouse kutsuttiin avustamaan konerikkoisen purjeveneen rantautumisessa. Siinä se ilta vierähti. Juhannussauna jäi saunomatta ja kokkokin sytytettiin vasta vähän puolen yön jälkeen.

Punanutut juhannuskokon äärellä (kuva Reijo Aittola)

Vapaaehtoiset meripelastajat luovuttavat perinteisesti Helsingin meripelastuslohkokeskukselle vihdan, jonka myötä toivomme rauhallista juhannusta, jotta vihtaa pääsee myös käyttämään. Perjantai-iltana saimme kuulla, että tänä vuonna vihta olisi meidän espoolaisten vastuulla, mutta koska mitään on turha murehtia etukäteen, jätimme vihtapähkäilyt lauantaiaamuun. Onneksi mukana olleet ”meripelastuskoirat” Roa ja Riisa herättivät sen verran aikaisin, että Anni ja Reija livahtivat koirien kanssa ulos mökistä vihdan tekoon puoli kahdeksan aikaan. Anturi ei ole mitenkään kuuluisa isoista koivumetsistään, joten riittävän tuuhean ja isolehtisen koivun löytäminen tuotti hieman haasteita, mutta aika hyvän vihdan saimme tehdyksi, vaikka kylmän alkukesän myötä koivussa oli vielä kukintoja ja osa lehdistäkin oli enemmän hiirenkorvia kuin lehtiä.

Me espoolaiset sekä Helsingin Meripelastusyhdistyksen ja PR Jenny Wihurin miehistöt kokoonnuimme klo 12 Vironaltaalle perinteiseen vihtaseremoniaan ja juomaan kahvia ja syömään pullaa. Kiitos Jenny Wihurille emännöimisestä! Helsingin yhdistyksen kilpailuvietti nousi esiin, kun aikatauluhaasteet estivät perinteisen lentopallopelin Pihlajasaaressa, joten nopeasti piti kehittää köydenvetoskaba yhdistysten kesken Vironaltaan laiturilla. Espoo suoriutui hienosti pronssille!

Miehistönvaihdon ja polttoainetankkauksen jälkeen PV Westhouse pääsi siirtymään Anturille odottamaan lounasta, mutta PV Emmi lähti tehtävälle. Kytön länsipuolella ajelehti konevikainen huvivene, joka tarvitsi hinausapua. Lopulta Emmin päästyä myös Anturille pääsimme syömään ja sopivasti siinä syödessä tuli ilmoitus kiireettömästä Trossi-tehtävästä: alus vuoti hiljalleen vettä sisään laiturissa ja asiakas toivoi meiltä apua aluksen kannatteluun pinnalla tai ylösnostossa. Juhannuspäivänä ei ole helppoa löytää nostoapua, mutta lopulta alus saatiin trailerin ja vetoauton avulla ylös turvaan. Juuri kun PV Westhouse oli palaamassa takaisin tältä tehtävältä hieman ennen klo 23 tuli uusi tehtävä konerikkoisesta huviveneestä. Samaan aikaan tuuli oli yltynyt ja vesisade alkanut. Anturilla olevat miehistön jäsenet pitivät saunaa lämpöisenä ja valmistivat lämpimät voileivät, kun MarineTrafficin kautta pystyi huomaamaan, että PV Westhouse lähestyy tukikohtaa vähän ennen yhtä yöllä. Märät ja nälkäiset miehistönjäsenet saatiin huollettua ja pääsimme kaikki nukkumaan.

Perunoidenpesulaitos (kuva Reijo Aittola)

Sunnuntaiksi oli luvattu sen verran navakkaa tuulta, että päätimme siirtyä heti puolen päivän jälkeen Mellsteniin ylläpitämään valmiutta, koska tuuli nosti aallokon suoraan Anturin laituriin. Tarkoitus oli myös suorittaa miehistönvaihto Mellstenissä n. klo 14. Suunnitelmiin tuli pieni muutos, kun saimme Trossitehtävän irroittaa ankkuriliina purjeveneen potkurista. PV Emmi lähti tehtävälle, jolla navakka tuuli aiheutti pieniä haasteita, mutta ei mitään mistä ei meripelastaja selviytyisi. Urhea perämies Markus onnistui sukeltamaan köyden potkurista, joten avustettava pääsi jatkamaan matkaa omin avuin ja me pääsimme palaamaan Anturille hakemaan tavaroita ja huoltaja-Reiskaa. PV Westhousen miehistö odotteli jo laiturilla ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen lähdimme kohti Mellsteniä yhtä matkaa. Ennen lähtöä avustimme mökkinaapurimme juhannusseurueen siirtymisen turvallisesti heidän omaan alukseensa, johon he eivät omasta laiturista kovan tuulen takia päässeet. Otimme seurueen PV Emmiin ja kuljetimme heidät suojan puolelle, josta siirto omaan alukseen sujui turvallisesti. Aikataulu muuttui taas matkalla Mellsteniin, kun saimme tiedon karilla olevasta aluksesta. Kivikko on meille levottoman tuttu, mutta onneksi tällä kertaa avustettava oli siinä kohtuullisen kevyesti kiinni eikä rungossa ollut vaurioita. Peräsin oli kuitenkin ottanut osumaa, joten hinasimme aluksen satamaan, jossa se saataisiin ylös trailerilla.

Ankkuriliina pois potkurista (kuva Anni Muukkonen)

Navakoituneen tuulen vuoksi osa torstai-illasta saakka valmiudessa olleesta miehistöstä päätti jatkaa vielä sunnuntai-iltaan saakka, jotta käsipareja olisi varmasti riittävästi. Sunnuntai-ilta sujui kuitenkin rauhallisesti eikä uusia tehtäviä tullut. Veneilijät olivat selkeästi tajunneet katsoa sunnuntain sääennusteen ja moni ulkoilusaari oli tyhjentynyt jo lauantai-illan aikana. Me jatkoimme Operaatio Meritähteä aina klo 20.30 saakka eli yhteensä valmiustunteja kertyi 76 tuntia.

Meripelastaja odottaa poispääsyä 😉 (Kuva Reijo Aittola)

”Mikä ihmeen meripelastus, miten sä sinne päädyit?”

Tätä ystävien ja kavereiden kysymystä on saanut useasti avata alkaneen kesän aikana. Olin monesti aiemmin seurannut Mellstenissä puuhastelevia meripelastajia ja kun huomasin Espoon Meripelastajien hakevan uusia tulokkaita, ilmoittauduin tulokashakuun sen enempää epäröimättä.

Kevään tulokaskoulutukset alkoivat huhti-toukokuussa teorialuennolla sekä bootcampilla, joka järjestettiin Helsingin Meripelastusyhdistyksen kotipaikassa Matosaaressa. Tulokaskoulutuksiin osallistuivat meidän Espooseen hakeneiden lisäksi myös Helsingin, Meripelastusasema 1:n sekä Porkkalan tulokashakijat. Luennon ja bootcamp-päivän perusteella saimme ensimmäisen pintaraapaisun harrastuksen keskeisiin elementteihin. Pääsimme pienryhmissä muun muassa kokeilemaan pintapelastusharjoitteita ja tutustumaan erilaisiin varusteisiin. Tiedossamme oli, että bootcamp-päivän jälkeen osa tulokashakijoista joudutaan vielä karsimaan hakijoiden runsaan määrän takia. Myöhemmin jatkuneissa koulutuksissa olikin mukava huomata, että aiemmilta kerroilta tuttuja ihmisiä näkyi tulevina harrastuskavereina.

Koulutukset jatkuivat toukokuussa oman Espoon yhdistyksen kesken, joten loppukevät menikin melko tiiviisti uuden harrastuksen parissa. Pääsimme tutustumaan yhdistyksen saaritukikohtaan Anturiin kauniilla Herrökobbenin saarella ja samalla todistamaan kauden ensimmäiselle (ja yölliselle!) meripelastustehtävälle starttaamista. Intensiivinen alku hioi tuoreiden tulokkaiden porukkaa hyvin yhteen ja sen jälkeen osallistuminen viikkokoulutuksiin ja ensimmäisille partioille on ollut helppoa. Tästä ja lukuisista tulokaskoulutuksista suuri kiitos kaikille tulokkaita luotsaamassa olleille kouluttajille ja kokeneemmille meripelastajille!

mepe5 [10156]

Opittavaa meripelastuksen parissa on hurjasti, mutta se olikin yksi pääsyistä hakeutua mukaan harrastukseen. Säännöllisiä koulutusiltoja järjestetään joka viikko, lisäksi asioita on aktiivisesti harjoiteltu myös partioilla muun toiminnan lomassa. Touko- ja kesäkuun aurinkoiset säät ovat hellineet omia meripäiviä ja uusia kavereitakin on jo tarttunut matkaan, joten tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti kansimiehen pätevyyttä!

Blogitekstin kirjoitti espoolainen harjoittelija Johanna Ranta, joka aloitti maailman parhaan harrastuksen huhtikuussa 2017. Kuvat tarjoili Mikko Neva.

mepe2 [10153]

Sata ja vähän päälle

Takana on tilastojen perusteella vilkas kausi. Espoossa meni tehtävien lukumäärässä pari viikkoa sitten satanen rikki ja nyt ollaan jo vähän sen päälläkin (104). Viime vuonna tehtäviä oli yhteensä 90, vuonna 2014 riensimme apuun 81 kertaa ja vuonna 2013 tehtävälle lähdettiin 89 kertaa. Oman meripelastusurani aikana en muista, että olisimme ylittäneet sataa tehtävää vuodessa ja kun selasin Messi-järjestelmän tilastoja, edellisen sadan tehtävän vuoden löysin vuodesta 2009.

Tämä kausi vetelee viimeisiään ja kovin montaa uutta tehtävää tämän kauden tilastoihin tuskin enää tulee. Vietimme viime viikonloppuna todennäköisesti kauden viimeisen pitkän päivystyksen saaritukikohdallamme laittaen sen samalla talviteloille. Perjantain tuuliennusteet eivät näyttäneet kovin hyviltä Herrökobbenille rantautumista ajatellen, joten pyysimme yöpymispaikkaa Helsingin Meripelastusyhdistyksen tiloista Matosaaresta, jonne meidät toivotettiin tervetulleiksi.

img_20161029_084411
Matosaaren laiturissa vasemmalta oikealle: PV Mikrolog III, PV Emmi ja PV Rautauoma

Lauantaina tuulet pysyivät navakoina, mutta kääntyivät onneksi pohjoiseen joten maininki ei päässyt nousemaan Herrökobbenin laituriin. Tehtäviä ei meille tilastoihin kertynyt lisää vaikka kahta kiireetöntä Trossi-tehtävää meille tarjottiinkin. Ensimmäisen sai hoidettua paljon lähempänä ollut Porkkalan yhdistyksen PV BLC ja toisen tehtävän asiakas itse perui ennen kuin ehdimme lähteä edes liikkeelle. Saimme siis rauhassa siivota mökkiä ja purkaa laituria ja haravoida pihaa.

Sennikaani päätti siivota metsän risuista
Sennikaani päätti siivota metsän risuista
Kari pitää tuumaustaukoa
Kari pitää tuumaustaukoa

Anturi odottaa nyt ensi kevättä. Meripelastuskausi jatkuu vielä muutaman viikon ja päivystäviä päälliköitä löytyy aina marraskuun loppuun asti. PV Westhouse lähtee telakalle jo ensi viikolla, mutta PV Emmi ja PV Furuno pitävät vielä lippua ylhäällä.

 

img_2943

img_2948

Blogipostauksen kuvat: Heikki Juvonen

Rauma kutsuu!

Viime vuonna tähän aikaan Espoossa valmistauduttiin vapaaehtoisten meripelastajien vuoden kohokohtaan, meripelastustaitokilpailuihin. Valmistelut olivat loppusuoralla ja pientä stressiä pukkasi päälle. Voin hyvin kuvitella minkälaisissa fiiliksissä Raumalla tällä hetkellä eletään kun lauantaina pidettävien meripelastustaitokilpailut lähestyvät yhtäaikaa armottoman nopeasti ja hitaasti.

Meillä Espoossa on ollut tapana pitää harjoituskilpailut meripelastustaitokisoihin lähteville joukkueille. Viime vuonna harjoitukset jäivät väliin, koska oli ”pikkasen” kiire puuhastella niitä ihan oikeita kisoja. Tänä vuonna kunnioitettiin taas perinteitä ja Mellsteniin kokoontuikin eilen yli 40 vapaaehtoista meripelastajaa: 21 kisoihin lähtevää ja loput sitten rastimiehen tehtäviin tai vastaaviin. Lisättiin tähän soppaan vähän PV Emmin öljynvaihtoa ja pilssin tyhjennystäkin kun väkeä puski rantaan enemmän kuin tehtäviä oli toimitsijoille antaa. Espoo tarjosi ainoastaan fasiliteetit ja pohjatyön: rastimiehiä tuli sitten ihan jokaisesta pk-seudun yhdistyksestä ja sillä kuuluisalla loistavalla yhteistyöllä nämä treenit saatiin tehdyksi!

Espoosta lähtee skabaamaan kolme joukkuetta: yksi aikuisten kisoihin ja kaksi junnukisoihin. Helsingistä lähtee jopa neljä joukkuetta: kaksi aikuisten ja kaksi junnujen joukkuetta. Porkkalasta lähtee yksi joukkue aikuisten kisoihin ja yksi junnujen kisoihin ja MPas1 eli PR Jenny Wihuri lähettää Raumalle yhden aikuisjoukkueen. Lähes tulkoon koko tämä kööri oli eilen Mellstenissä harjoittelemassa viikonlopun koitosta varten.

Klo 18.15 joukkueet lähtivät liikkeelle. Rasteja oli kuusi ja ne vastasivat meripelastustaitokilpailujen aiheita: ensiapu, vesipelastus, merimiestaidot, viestiliikenne ja merenkulku eli navigointi. Ajankohtaisrastia emme harjoituskisoihin ikinä tee, koska eipä sitä koskaan voi tietää mitä se voisi sisältää! Merimiestaitorasteja meillä oli kaksi kappaletta, ihan vain varmuuden vuoksi, ja viestiliikenne oli oman rastinsa lisäksi upotettu myös EA- ja vesipelastusrasteihin.

Ensiapurastin aluksi joukkueiden tuli ilmoittaa itsensä ”viivalle” eli kertoa harjoitusjokeen olevansa ”vapaa/kuuntelulla”. He saivat hälytystehtävän aseman sisäpihalle, jossa oli ”epävarmuustilanne”. Joukkueet kohtasivat elottoman potilaan, jonka elvytystoimet tuli aloittaa ja jatkaa kunnes lisäapu tulee paikalle (eli rastimies ilmoittaa rastiajan päättyneeksi). Lisäksi tuli hälyttää lisäapua. Vierestä löytyi henkilö, jolla oli sääressä avohaava, joka piti myös hoitaa.

Merenkulku eli navigointirastille saimme lainaksi PR Jenny Wihurilta Rauman edustan merikortin, ja jotta se tulisi hyvinkin tutuksi kisaajille, heille oli laadittu useita kysymyksiä alueeseen liittyen: missä koordinaateissa sijaitsee…, mitä näette tosisuunnassa xxx kun seisotte paikassa yyy, mitä tarkoittaa minkäkin loiston vilkku, mikä on ETA kohteeseen a nopeudella b, jne. Kysymyksiä oli niin paljon, että rastiaika loppui eittämättä kesken ja se siinä oli vähän tarkoituskin. Navigointirasti oli ns. old skool -tyyppinen, jota aiemmin on nähty kisoissa ja joka nosti paineita sopivasti. Siinä tuli älytä lukea kaikki kysymykset läpi ensin ja jakaa ne sitten joukkueen kesken, jotta mahdollisimman moneen ehtisi vastata.

Ensimmäinen merimiestaidot rasti tutustutti joukkueet PV1-alukseen, jota Raumallakin tullaan käyttämään. Merelle ei ehtinyt lähteä, mutta lähtötsekit tuli hoitaa mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen oli tiedossa vielä kastliinan heittoa, solmujen tekoa ja merkinantolippujen tunnistamista (tunnistathan sinäkin ainakin viisi tärkeintä: A, B, C, L ja N?). Jälleen aika loppui kesken, mutta koska PV Westhousemme oli ihan oikeasti ”vapaa/kuuntelulla” koko illan, piti rastilla olla ohjelmaa, jos lähtötsekit jäisivät tekemättä aluksen lähtiessä tehtävälle.

Vesipelastusrastilla piti jälleen ilmoittautua harjoitusjokeen ja he saivat tehtävän Mellstenin lounaispuolelle, jossa sivullinen oli nähnyt kumollaan olevan soutuveneen n. 20 m päässä rannasta. Soutuveneen alta löytyi ”uhri”, joka oli onneksi ihan hyvissä voimissa kunhan joukkueet auttoivat hänet rantaan.

20160831_191651
Vesipelastusrasti
Viestiliikennettä oli siis upotettu jo kahdelle muullekin rastille, mutta lisää virvenkäyttöharjoitusta sai kun joukkueenjohtajan tuli muutaman valokuvan avulla ja virven välityksellä ohjeistaa joukkuetta rakentamaan erilaisista materiaaleista samanlainen rakennelma kuin kuvissa oli. Rakennelma ei sinänsä muistuttanut mitään mikä aiheutti harmaita hiuksia kaikille. Välissä piti vielä vaihtaa puheryhmää.
20160831_193226
Espoon joukkueenjohtaja Petsku yrittää tulkita kuvaa virven välityksellä joukkueelleen
20160831_193255
Espoon joukkue Fredrik ja Riku yrittävät tulkita joukkueenjohtajan virven välityksellä tulevia ohjeita
tottero
Vasemmalla tavoite ja oikealla tulos

Toinen merimiestaito tutustutti joukkueet tyhjennyspumpun käyttöön. Joukkueiden piti tyhjentää pumpun avulla vettä täynnä oleva soutuvene. Meillä Espoossa on käytössä Esteri, mutta koska PV1:sten alkuperäiseen varustukseen kuuluu Honda-tyhjennyspumppu, otimme sen käyttöön harjoituksiin. Jokainen joukkue joutui hetken miettimään, että miten ihmeessä se tämä tämmöinen nyt toimikaan kun Esteri lähtee käyntiin lähes tulkoon vain nykäisemällä, mutta Honda vaatii siemenveden (eräs joukkueenjohtaja käskytti joukkuettaan täyttämään säiliön ”siemennesteellä”) ja tehotkaan eivät ole Esterin luokkaa.

Lopuksi klo 20.15 kaikki joukkueet kerääntyivät aseman eteen ja siitä joukkueenjohtajien ohjeistamana lähtivät viimeiselle uintietapille kalliolta poijuja kiertäen uimaportaille.

20160831_201513
Kaikki joukkueet yhtäaikaa uintietapilla

Rastiaika oli jokaisella rastilla 10 minuuttia, jonka jälkeen oli vielä ainakin viisi minuuttia aikaa palautekeskustelulle. Pisteitä ei laskettu, eikä voittajia julistettu, mutta kisaajat ainakin toivottavasti jotenkin pääsivät fiilikseen!

Hurjasti tsemppiä kaikille kisoihin osallistuville! Lauantaina nähdään Raumalla!

Varusteiden päivitys

Ajelin autolla eilen illalla kotiin menestyksekkään meripelastusillan jälkeen ja huomasin, että ulkona oli näillä leveysasteilla jo aika pimeää. Samalla kun mietin jalankulkijoiden puuttuvia heijastimia, tulin miettineeksi oman ”mepekassini” sisältöä. Vaikuttaa olevan tullut aika tsekata, että kaikki syksyä varten tarvittavat kamppeet varmasti löytyvät laukun pohjalta ja ovat kunnossa!

Otsalamppu punavalolla, check! Minulla roikkuu liiveissä pieni taskulamppu, mutta tässä vaiheessa kautta kaivoin esiin ja tarkastin otsalampun. Otsalampussa tulee olla punavalo, koska valkoinen valo häikäisee koko hytillisen meripelastajia hetkellisesti sokeiksi kun sen läväyttää osoittamaan karttaa.

Aluskerrasto ja fleecekerrasto, check! Ei tässä kovin kauaa ole kun t-paidassa pystyi meripelastamaan vaikka avoveneessä, mutta ilmat ja vedet viilenevät nopeasti. Vähemmällä rasvakerroksella varustetut meripelastajat ovat kaivaneet jo finnfillitkin esiin pelastuspuvun alle.

13645076_10153857944527689_4756190545927230865_n
T-paitakelit <3

Villasukat, check! Pelastuspuku kaipaa villasukat kyllä ihan kesäkelilläkin, koska puvut ovat suunniteltu standardimiehelle ja ei-standardi-naiselle sopivan puvun kengän koko on n. 10 numeroa suurempi kuin mikä riittäisi.

Varavaatteita, check! Kesä ei enää kuivaa sitä, minkä syksy kastelee.

Hanskat, check! Näitä on hyvä olla useampia, koska aurinkolasien kanssa nämä ovat ne eniten hukkuvat asiat. Lisäksi kts. edellinen kohta.

Pipo, check! Pipoja kassista löytyy myös monta. Suomen kelit vaativat lämmintä villapipoa, kevyttä puuvillapipoa sekä tietenkin silkkistä kypärämyssyä kypärän alle. Hyvänä vaihtoehtona kypärän alle on tuubihuivi, vaikkakaan ei ole yhtä lämmin. Tuubihuivi tai vastaava olisi hyvä olla käytössä koko kesän, koska on aina kivaa laittaa toisen hikisen pään jäljiltä kypärä päähän, jos kypärän ja päänahan välissä ei ole mitään.

13043671_10154116556254293_8650702035613980083_n
Muista pipo ja hanskat joka lähtöön!

Kuorivaatteet, check! Nämä nyt ovat kulkeneet kannossa läpi kauden, koska… Noh, koska Suomen kesä.

Ja siinä vaiheessa kun kastuu ja paleltaa, alkaa muisti virkistymään, että mitähän sieltä laukunpohjalta vielä uupuu. Meripelastuskausi 2016 jatkuu vielä pitkälle syksyyn, eli aikaa muistella puuttuvia varusteita on vielä 😉

Suomi, tämä talkootyön luvattu maa

Vapaaehtoinen meripelastus on siitä jännää hommaa, että meitä tarvitaan kaikista eniten silloin kun ihmiset lomailevat ja nauttivat hienosta kesäkelistä. Toisin kuin usein luullaan, me suoritamme suurimman osan tehtävistä silloin kun kelit ovat kauneimmillaan ja meri tyyni. Tämä johtuu siitä, että niinä päivinä väkeä on paljon liikkellä ja todennäköisyydet epämiellyttäville tapahtumille kasvavat. Tästä syystä meidän tehtävätilastojen kuninkaiksi nousevat yleensä kesän ensimmäinen hellepäivä, juhannus sekä heinäkuiset lomailuviikot.

Mutta mitä sitten kun vapaaehtoinenkin lomailee? Suurin osa suomalaisista on lomalla heinäkuun ja tämä pätee myös vapaaehtoisiin meripelastajiin. Tätä hommaa hoitaa moni perheellinen, jotka kaikkien muidenkin tavoin haluavat viettää kesällä arvokkaat 3-4 viikkoa perheensä kanssa mökkeillen tai veneillen tai muuten vaan kesäisiä asioita puuhaillen. Juhannuksesta puhumattakaan!

Jälleen yksi juhannus ja heinäkuu menivät ohi ja selvisimme niistä kunnialla. Onneksi tämä harrastus kerää joukkoonsa ihmisiä erilaisista elämäntilanteista, joten miehistöä löytyy kyllä aina kun sitä tarvitaan. Mutta joka ikinen kerta kun tulee viesti, että ”löytyisikö miehistöä” sitä tuntee piston omatunnossa kun ei syystä tai toisesta pääse lähtemään merelle. Tai jos lähtee, tuntee piston omatunnossa kun kotiin jälleen kerran sanoo, että ”menen merelle”. Meripelastajien tunnettu vastaus paluuajankohtakyselyynhän on, että ”palaan ennen kuin seuraavan kerran lähden”.

Pahinta on se, kun huomaat tekeväsi vapaaehtoistyötä, mutta et ole päässyt nauttimaan sen vapaaehtoistyön sinulle antamasta motivaatiosta, eli meripelastajan ollessa kyseessä, meripelastuksesta. Tänä vuonna, Espoon Meripelastajien täyttäessä 50 vuotta, on monen espoolaisen meripelastajan kalenteri täyttynyt enimmäkseen ns. ”paperipelastuksesta” eli ne päivät, joille on kotiväeltä saanut ”luvan” meripelastaa, menevätkin asemalla kokouksissa istumisiin, talkoisiin, kakkukahveihin tai muuhun vastaavaan. Alushuollotkin ovat herkkua tämän jälkeen!

Monesti neuvotaan opettelemaan sanomaan ”ei”. Olen sitä mieltä, että Suomi ei pyöri, jos ihmiset opettelevat sanomaan ”ei”. Espoon Meripelastajat ry pyörii puhtaasti sellaisten henkilöiden voimalla, jotka sanovat ”kyllä”. Ne henkilöt, jotka meripäiviä laskettaessa jäävät listan perälle, mutta asemapäiviä laskettaessa ovat listan huipulla. Ne henkilöt, jotka mahdollistavat sen, että me muut henkilöt saamme niitä meripäiviä silloin kun haluamme.

Suomi on talkoiden ja yhdistysten maa, joiden avulla sadattuhannet ihmiset harrastavat, saavat apua, tapaavat ystäviä, yms. Näiden satojentuhansien vapaaehtoisten joukossa on se pieni joukko, jotka paiskivat tosissaan sen toisen työpäivän normaalin palkkatyön lisäksi. Tämä joukko istuu hallituksissa ja erilaisissa toimikunnissa, kouluttaa, kerää varoja, leipoo kuivakakkuja myyjäisiin, remontoi yhdistysten tiloja, siivoaa ja organisoi. Tämä joukko osaa sanoa ”kyllä”.

1918020_10154505131258636_5178495349768946779_n
Alushäkissä olevan kontin, Duplon, siivoustalkoot joulukuussa 2015

 

12743899_10153920286554293_7615076259726375511_n
PV Westhousen takaluukussa joku tekee jotain huoltohommia 😉

 

12891010_10153608849102689_8622103274507258382_o
Kevättalkoot asemalla huhtikuussa 2016

 

13092132_10153681544238174_8836330318517386588_n
Anturin varaston katon kunnostustalkoot keväällä 2016

 

13724819_10207105463498221_4735770510758997105_o
Aseman edustan siistimistä kesällä 2016

 

13754186_312531029136643_2039002727139691534_n
Anturin yhteysalus Fasterin pohjanpesu

 

13882169_10154468841658960_8587383451112136835_n
Anturin terassin kunnostus kesällä 2016

 

13912614_10154370594784293_3758514719586646408_n
Historiikin rakentamista kesällä 2016

 

 

Vihreän Paidan metsästys

Eli minustako meripelastuskouluttaja.

En muista, milloin ajatus kouluttajaksi ryhtymisestä heräsi. Suurella todennäköisyydellä tämä tapahtui heti suoritettuani ensimmäisen Suomen Meripelastusseuran järjestämän kurssin. Kyseessä oli Pelastustekniikkakurssi ja kalenteri näytti toukokuuta 2012. Olin silloin ollut mukana vapaaehtoisessa meripelastustoiminnassa vuoden verran ja huomannut, että kyseessä ei ole pelkästään harrastus vaan elämäntapa ja vapaaehtoistyö. Salaa ihailin vihreäpaitaisia kouluttajia, kaikkitietäviä ja kaikkiosaavia, sekä heidän hyvää pössistä.

Vihreä paitainen Joonas Lahelma ohjeistaa knaapikiinnitystä Peltek #11 kurssilaisille. Kuva Anni Muukkonen
Vihreäpaitainen Joonas Lahelma ohjeistaa knaapikiinnitystä Peltek #11 kurssilaisille. Kuva Anni Muukkonen

Aikaa kului lisää ja seuraavana vuonna kävin Pelastustekniikka Jatko -kurssin. Muistan hetken kun kurssinjohtaja kertoi loppukahvien aikana, että kurssin käyneet voivat jatkossa tulla mukaan maalihenkilöksi. Aika nopeasti ilmoittauduin seuraavalle Peltekin Jatkolle apukädeksi! Parin viime vuoden ajan olen käynyt epäsäännöllisen säännöllisesti Bågaskärissa Peltek Jatko -kursseilla maalimiehenä ja keväällä 2015 kävin kouluttajakurssin. Kurssin käyneistä ei tule heti meripelastuskouluttajia eivätkä kaikki kurssin käyneet edes sellaisiksi halua. Kurssille kannattaisi mennä oikeastaan jokaisen, jonka vastuulle kuuluu kouluttamista omassa yhdistyksessä. Ainakin meillä Espoossa kaikki päällystökoulutuksessa olevat ja päällystöön kuuluvat ovat velvoitettu pitämään koulutuksia.

Meripelastuskouluttajaharjoittelijaksi pääsee tällä hetkellä kun on ollut vähintään kolme vuotta kansimiehenä. Kouluttajaharjoittelijana käydään ensin Pelastustekniikkakurssilla seuraamassa koulutusta ja seuraavilla kerroilla saa jo oman osaamisensa puitteissa harjoituksia vedettäväksi.

Mistä ihmeestä oma intoni kumpusi? Olen muutenkin aktiivinen meripelastaja, joten miksi haluaisin lisätä ”työkuormaani” ja ruveta viettämään aikaani Mellstenin lisäksi myös Bågaskärissä ja alueellisilla kursseilla muualla Suomessa? Ja miten ihmeessä minä voisin olla sellainen ”kaikkitietävä ja kaikkiosaava”?

Koska paras tapa oppia uutta ja edistää omaa ymmärrystään on toimia itse kouluttajana. Eikä tässä lajissa voi koskaan olla ”kaikkitietävä” tai ”kaikkiosaava”. Ei edes meripelastuskouluttaja.

13131097_10208793412419856_4246082734594321372_o
Luodolta pelastaminen -harjoitus Pelastustekniikkakurssilla #25. Kuva Saara Höydén

Takana olevat mepevuodet ovat lisänneet itseluottamustani ja olen myös huomannut, että ei ole olemassa sellaista kuin ”väärinpelastettu”. Pelastaa voi monin eri tavoin ja juuri näitä erilaisia tapoja olen oppinut ollessani mukana aktiivisessa meripelastustoiminnassa. Lisäksi toimiessani kouluttajaharjoittelijana ja maalihenkilönä kursseilla, olen oppinut uusia hyviä toimintatapoja, joita kurssilaiset tuovat mukanaan omista yhdistyksistään. Meripelastuskouluttajat ovat vuosien varrella keränneet hyväksi havaittuja metodeja ja kouluttavat niitä kursseilla. Tämä ei tarkoita, että nämä olisivat ne Ainoat Oikeat Tavat toimia vaan antavat toivon mukaan kurssilaisille lisää ideoita omaan työkalupakkiin. Meripelastuksessa tulee muistaa, että jokainen tilanne on kuitenkin erilainen ja siitä syystä työkalupakin pitää olla monipuolinen.

Aloitin viime elokuussa Peltekillä matkani kohti vihreää paitaa seuraamalla harjoituksia ja nyt viime viikonlopun Peltekillä osallistuin jo varsinaiseen kouluttamiseen, oikean kouluttajan valvovan silmän alla tietenkin! En ole varma, että kuinka kauan olen vielä kouluttajaharjoittelija, mutta sillä ei ole niin väliä, koska tunnen jo täysin ”kuuluvani joukkoon” vaikka vihreää paitaa minulle ei vielä olekaan.

Suomen Meripelastusseura ry kaipaa uusia kouluttajia riveihinsä. Jos olet aktiivinen meripelastaja ja koet, että sinusta voisi tulla meripelastuskouluttaja, tule mukaan kanssani tavoittelemaan Vihreää Paitaa! Ota yhteyttä Timo ”Tipi” Alataloon, joka toimii tänä vuonna kouluttajien vanhimpana.

Pelastustekniikkakurssi #25:n harjoituksia. Kuva Maria Arvonen
Pelastustekniikkakurssi #25:n harjoituksia. Kuva Maria Arvonen

Kotisatamassa!

Lähdimme yhdeksän meripelastajan joukkiolla Espoon Meripelastajien jo lähes perinteeksi muodostuneelle kevätristeilylle viime lauantaina. Toisin sanoen pikkubussilla Tammisaareen ja sieltä PV Emmillä ja PV Westhousella takaisin Espooseen. Talvi on siis takana ja kaikki Espoon alukset nököttävät talvitelakoinnin jälkeen taas kotisatamassa.

Pieniä ongelmia tuli heti alkuun kun PV Westhousessa pakoputken mutka falskasi vettä pilssiin ja PV Emmin tutkan näyttö oli pimeänä. Mutta ei mitään mitä ei meripelastaja korjaisi! Paitsi se tutkan näyttö… Se on edelleen pimeänä. Rautakauppavisiitin jälkeen PV Emmi ja PV Westhouse pääsivät kumpikin lähtemään kohti Bågaskäria, jonne olimme tilanneet iltapäiväkahvit. (Suuri) Päällikkö Konkola oli tutkinut Ilmatieteenlaitoksen nettisivuilta jääkarttaa, josta syystä reittisuunnitelma ohjasi meidät Bågaan ulkokautta. Sisälahdet saattaisivat olla vielä jäässä emmekä halua toimia jäänmurtajina.

PV Emmi 2
PV Emmi matkalla kotiin. Kuva Senni Jokinen.
PV Westhousen miehistö. Kuva Pasi Halonen
PV Westhousen miehistö. Kuva Pasi Halonen

Reissu sujui loppupeleissä hyvin ja aika kauan saimme notkua Bågassakin ennen kuin kouluttajakurssin vetäjät potkivat meidät pois, jotta kurssi pääsi jatkamaan koulutusta häiriöittä. Vähän harmitti juuri uuniin menneet pullat… Kiitos kuitenkin, että saimme pitää pissatauon!

Meri oli tyyni ja yleensä niin hirmuisen pelottava Porkkalanselkäkin oli miellyttävä ylittää. Merilinnut huusivat kilpaa eikä muita veneilijöitä paljon näkynyt. Reissulle tuli pituutta 69 mailia ja matka-aika oli aluksesta riippuen 3-4 tuntia.

Porkkalanselkä. Kuva Anni Muukkonen
Porkkalanselkä. Kuva Anni Muukkonen

Mitäs tästä eteenpäin? PV Westhouse lähtee tänään pariksi päiväksi ponttoonikorjaamolle ja PV Emmin tutkanäyttöä vielä ihmetellään, mutta näillä näkymin varsinainen päivystyskausi alkaa ensi maanantaina 18.4.! Tälläkin hetkellä voimme tarjota kiiretöntä avustusta PV Furunon avulla.

Veneilykesä 2016; olet sydämellisesti tervellut Espooseen! Me olemme valmiina.

Kaikki kotipilttuussa
Kaikki kotipilttuussa <3 Kuva Anni Muukkonen

 

Kuka on meripelastaja?

Meiltä vapaaehtoisilta kysytään usein kuinka paljon saamme palkkaa ja meitä luullaan usein viranomaisiksi. Espoolainen vapaaehtoinen meripelastaja Tuomas Kalanti valoittaa alla vapaaehtoisen meripelastajan ja meripelastustyötä työkseen tekevien eroja.

Meripelastustyötä tekeviä on useissa organisaatioissa, joista Suomessa Rajavartiolaitoksen palveluksessa ovat he koulutukseltaan ja rutiiniltaan parhaat ammattilaiset. He hoitavat valtaosan merialueen meripelastustehtävistä 365 päivää vuodessa (tänä vuonna 366). Heitä arvostetaan ja he ovat ehdottomia ammattilaisia alallaan.

On myös useita muita toimijoita, jotka säännöllisesti osallistuvat meripelastustoimintaan Rajavartiolaitoksen johdolla, sillä Rajavartiolaitos on meripelastuksen vastuuviranomainen merialueella. Näitä muita toimijoita ovat poliisi, pelastuslaitokset, tulli, puolustusvoimat ja muut viranomaiset. Pelastuslaitokset hoitavat myös järvialueella paljon tehtäviä ja toimivat järvialueella vastuuviranomaisena.

Sitten on olemassa organisaatio, joka hoitaa vuosittain veneellä tehtäviä pelastus- ja avustustehtäviä enemmän kuin muut edellä mainitut tahot, Rajavartiolaitosta lukuunottamatta. Tosiasia on, että Suomessa vapaaehtoistyöllä tehdään merkittävä osa tästä potista. Kyseessä on Suomen Meripelastusseura ja siihen kuuluvat vapaaehtoiset meripelastajat.

Keitä nämä vapaaehtoistyötä tekevät tyypit sitten ovat? Tunnetko yhtään heistä? Miltä heidän alukset näyttävät? Entä asusteet? Erotatko heidät viranomaisista? Aivan, ei ole kovinkaan tunnettu porukka kyseessä. Heitä ei tunneta lähelläkään yhtä hyvin kuin vastaavaa työtä maalla tekevät organisaatiot. Miksi ei tunneta? Hyvä kysymys, johon me vapaaehtoiset meripelastajat etsimme vastausta ja teemme töitä tunnettuuden eteen.

Sosiaalinen media on meidän uusin keino tunnettuuden lisäämiseen. Monet meripelastusseuraan kuuluvat yhdistykset ympäri Suomen esiintyvät ahkerasti somessa. Hyvä niin, mutta valitettavasti se ei yksin riitä. Hyvänä lisänä nyt keväällä, veneilykauden kynnyksellä, tulee tv-sarja, joka kertoo meistä vapaaehtoisista meripelastajista. Sarjassa käydään läpi nopealla aikataululla toimintaamme muutamalla paikkakunnalla. Tämä on hyvä alku suuremman julkisuuden aikaansaamiseksi. Toivotaan, että tästä tv-sarjasta poikii ”Meripelastajat 2”, jossa tutustutaan taas uusiin paikkakuntiin, joissa tehdään tätä tärkeää vapaaehtoistyötä.

Tv-sarjassa raapaistaan toimintamme pintaa ja se antaa hyvän kuvan toiminnan laadusta. Se kuvaa tämän harrastuksen palkitsevinta osaa eli vesilläoloa. Se on iso osa toimintaa ja omastakin mielestäni se paras juttu. Ne lukemattomat talkootunnit, resurssien venymiset ja ahkeroinnit, jotka saavat aikaan sen, että veneemme kiiltävät ja liikkuvat jää kuitenkin pimentoon tv-sarjassa. Unohtamatta vuosittain kursseihin ja harjoituksiin käyttämiämme tunteja. Ehkä hyvä niin: ei kukaan jaksaisi katsoa telkkarista veneen pohjan hiontaa ja maalausta. Mutta on hyvä tiedostaa, että kulisseissa aina tapahtuu paljon asioita, näin myös vapaaehtoisessa meripelastuksessa.

Palataksemme alkuperäiseen kysymykseen: kuka on meripelastaja? Suomen Meripelastusseurassa hän voi  olla taustoiltaan ihan kuka tahansa. Duunari, opiskelija, työtön, toimitusjohtaja, vanhempi konstaapeli, sairaanhoitaja, lääkäri, helikopterilentäjä, nörtti, tuotehoitaja, avainasiakaspäällikkö, ostaja, opettaja… Ei ole väliä mitä tekee työkseen. Usein menee muutaman vuosi ennen kuin tulee ylipäätään puhuttua työpaikasta. Sillä ei ole meille väliä. Väliä on vain sillä, että on halu ja kyky auttaa sekä valmius panostaa harrastukseen tosissaan. Pitää myös sopeutua porukkaan, joka on vähän outoa ja jonka huumorintaju on ehkä vielä oudompaa. Tästä tuli mieleen, että onhan meillä insinöörejäkin! Aika paljonkin 🙂

Lopuksi. Ei, me emme saa palkkaa tästä! Liian usein kysytään, onko meillä hyvä palkka. Ei, meillä ei ole hyvä palkka vaan meillä on paras palkka. Me saamme palkaksi sen hymyn, jonka vain juuri turvaan päässyt ihminen voi tarjota.

Muistakaahan katsoa meistä vapaaehtoisista kertovaa tv-sarjaa ”Meripelastajat” Kutosella 14.4 klo 19 alkaen!

Hätäraketteja taivaan täydeltä

Oletko koskaan joutunut tositilanteessa posauttamaan hätärakettia taivaalle? Se ei todennäköisesti ole mitenkään helppo homma, varsinkin kun siinä tilanteessa stressitaso on snadisti normaalia korkeammalla.

Tiedätkö missä hätäraketit veneessäsi sijaitsevat? Tietääkö muu miehistö? Ovatko ne helposti saatavilla? Yleensä kun se ”snadisti normaalia korkeampi” stressi puskee päälle ja mikään ovi, lukko tai purkki aukea kuten normaalisti, on hyvä, että raketit ovat siellä missä niiden pitää olla ja koko miehistö tietää mikä se paikka on.

Punainen laskuvarjoraketti, siis se sellainen perinteinen hätäraketti, joita valitettavasti uutena vuotenakin taivaalla leijailee luvattoman paljon, potkaisee jonkin verran kun sen lähettää menemään. Jos tätä ei osaa ennakoida, hätäraketti saattaa esim. purjeveneessä osuakin purjeeseen ja sen jälkeen jo valmiiksi huono tilanne voi muuttua todella huonoksi ellei jopa katastrofaaliseksi.

Espoon Meripelastajien järjestämät hätärakettiammunnat 10.3.2012 - kuvassa hätäraketti (kuvaaja: Mikael Albrecht)
Punainen laskuvarjoraketti (kuva: Mikael Albrecht)

Ikävä yllätys on myös joidenkin hätärakettien ja soihtujen saman näköisyys. Jos luulee sytyttävänsä soihdun ja liikkeelle lähteekin hätäraketti, voi raketti osua jonnekin minne sen ei todellakaan pitänyt mennä. Lasikuituveneessä kuuma raketti tekee rumaa jälkeä ja sulattaa reiän runkoon hyvinkin nopeasti.

Näin veneilykauden ulkopuolella vapaaehtoiset meripelastajat järjestävät hätämerkinantoharjoituksia ympäri Suomen. Tilaisuudessa veneilijät voivat luvallisesti ja turvallisesti harjoitella hätämerkinantovälineiden käyttöä. Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla harjoitukset järjestetään Espoon Haukilahdessa (Mellstenintie 6) sunnuntaina 28.2.2016 klo 10.00–16.00. Harjoituksessa käytettävät välineet ovat punaiset laskuvarjoraketit (ns. hätäraketit), punaiset käsisoihdut (hätäsoihtu) ja oranssit savut.

Oranssi savu, jota käytetään valoisan aikaan
Oranssi savu, jota käytetään valoisan aikaan (kuva: Mikael Albrech)

Harjoituksessa yli 18-vuotiaat veneilijät voivat ampua luvallisesti ja turvallisesti omia hätämerkinantovälineitään. Kaikkien käytettävien hätämerkinantovälineiden tulee olla valmistettu vuonna 2009 tai sen jälkeen. Ennen harjoitusta välineet tarkistetaan ja ampujille annetaan henkilökohtainen opastus niiden oikeanlaiseen käyttöön. Paikalle voi myös tuoda ilmaiseksi vanhentuneita tai muuten käyttöön kelpaamattomia pyroteknisiä hätämerkinantovälineitä niiden asianmukaista hävittämistä varten.

Harjoitukseen pääsee mukaan ilmoittautumalla Espoon Meripelastajien nettisivuilla 26.2.2016 mennessä. Harjoitus on Espoon Meripelastajien ja Helsingin Meripelastusyhdistyksen jäsenille sekä muiden Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistysten henkilöjäsenille ilmainen. Osallistuminen vaatii Suomen Meripelastuksen jäsenyhdistyksen jäsenyyden, joka maksaa 32 euroa. Voit liittyä yhdistyksen jäseneksi ilmoittautumisen yhteydessä.