Kallis, kalliimpi Itämeremme

Tämä artikkeli on toinen Puhdas Itämeri -artikkelisarjassa. Espoon Meripelastajat julkaisee useamman artikkelin aiheesta vuoden 2015 aikana. Kaikki artikkelit löytyvät ”Puhdas Itämeri” kategorian alta. Tämän artikkelin kirjoitti Finnpilot Pilotage Oy:n Luotsinvanhin Olli Taipale. Olli kirjoittaa myös suosittua Luotsin blogia.

Onko se täällä vai eikö se ole? Ilmastonmuutos nimittäin. Mennyt talvi oli aika erikoinen. Yksi pitkä lokakuu. Meillä on Isokarissa töissä kutterinkuljettaja, joka aloitti vuonna 1973, samana vuonna kuin minä synnyin. Sanoi, että hänen aikanaan ensimmäinen täysin jäätön talvi, jolloin päästiin ajamaan pikaveneellä koko ajan. Vesisateessa ja tuulessa. Ei se ehkä ihan sattumaa ole, että näin pääsi käymään.

Mitähän se taas vaikuttaa, kun ei jäätä ollut? Kasvaako levät, tupajumit ja merelliset koloraadokuoriaset vapaasti, kun niitä ei välillä pakastettu? Vai mikä se oli se, joka puiset laivanhylyt nakertaa? Ainakin vesi on valmiiksi lämmintä, joten ennustan, että mätänevien levien huumaavasta tuoksusta päästään nauttimaan jo varhain. Ihmisen muisti on melko lyhyt. Jos on paha leväkesä, niin Itämeren tila huolettaa, ja vaaditaan maajusseja sekä venäläisiä tilille. Jos taas ei, niin hehkutetaan Itämeren parantunutta tilaa. Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Levistä (ei siis siitä mutkamäkipaikasta) on vaikea sanoa, ovatko ne lisääntyneet. Mäkihyppytermein: ehkä on, ehkä ei. Ei ole vuodet veljeksiä keskenään.

Jotenkin vähän ristiriitainen olo on työmaata katsellessa. Kalat on ainakin rantojen läheltä hävinneet. Helpommalla pääsee, kun käy kalakaupan kautta, eikä yritä siimaa liottaa turhaan. Toinen paha juttu on muovi. Ja roskat ylipäätään. Järkyttävä määrä pulloja ja muuta muoviroskaa huljuu uloimpien saarten rannoilla, jos on tuullut mereltä päin. Tässä yksi päivä meinasin ajaa telkkarin yli. Luksori näytti olevan, tai Salora. Noin 24 tuumainen. En tiennytkään, että vuosituhannen alun Luksorit kelluu.

Laivoistahan se törky tulee. Olisiko slaavilaisvoittoisten merenkulkijoiden vuosikymmenten saatossa perittyä välinpitämättömyyttä ympäristöstä? Voi se osaksi tulla veneistäkin. Ei se ehkä yksittäistä meripelastajaa motivoi pelastamaan merta, kun toiset kippaa kuutiokaupalla sontaa isoon varastoon ja itse jonottelee ruuhkaisena kesäviikonloppuna siihen tienoon ainoaan puolikuntoiseen septiponttooniin.

Tässä kun kauniina kevätiltana katselee kimmeltävää merta, niin onhan siinä aika paljon säilyttämisen arvoista. Luin lehdestä, että maailman merien arvo on 7 biljoonaa. Miten oli juuri tuohon lukuun päädytty, en tiedä, mutta itse sanoisin arvon olevan mittaamaton. Olisi aika kenkkua sanoa lapsille, että ei tuonne voi mennä uimaan, koska se on myrkyllistä. Lisäksi tulee kalastukselliset arvot sekä turismi. Turismia ei ole edes vielä ymmärretty täysin hyödyntää maassamme. Olisi kurjaa, jos meri menisi pilalle, ennen kuin joku ymmärtää.

Tässä luotsin ammatissakin pääsee merensuojelupuuhiin. Yhdessä tuotetankkerissa lipuu kerrallaan kauniissa kesäisessä saaristossamme mahdollisesti yli 10 miljoonaa litraa bensaa. Ysivitosta ja ysikasia. Kesä- ja talvidiisseliäkin. Edellämainittuja tankkereita kulkee joka päivä. Niiden lastilla ajaisi 16 666 666 00 kilometriä tavallisella pienellä henkilöautolla. Ihan vaan, jotta suuruusluokka käy paremmin selville. Ei olisi mukavaa, jos tuo määrä pääsisi huuhtelemaan saarien rantoja. On ilo ja kunnia varmistaa omalta osaltaan, että näin ei pääse käymään.

Pidetään siis roskat laitojen sisäpuolella ja pissat vessassa. Jos saadaan vielä siihen päälle parit hyvät suolapulssit, niin kuin viime talvena, niin ehkä se Itämeri siitä. Savukampelaakin voi ruveta taas verkoista löytymään. Välinpitämättömyyteen ei ole kuitenkaan enää varaa. Pienet teot ja oikea asenne, siinä se.

Hyvää ja turvallista kesää merellä! Ja mahdollisimman vähän meripelastustehtäviä.

Teksti ja kuva: Olli Taipale

Puhdas Itämeri on vuoden 2015 Meripelastustaitokilpailuiden teema. Espoon Meripelastajat haluavat tuoda kisojen yhteydessä esiin tietoutta Itämeren tilasta.

Mistä on hyvät päälliköt tehty?

….johtajuudesta, luottamuksesta, päätöksenteosta, selkeistä käskyistä, Virven käyttötaidosta ja loistavasta miehistöstä. Niistä on hyvät päälliköt tehty. Saattaa olla, että joku tärkeä ominaisuus jäi mainitsematta, mutta tässä nyt listattuna muutamia, ainakin jos on viikonlopun kurssilaisiin uskomista.

Vietin siis juuri viikonlopun Bågaskärissä Etsintä- ja pelastusyksikön päällystökurssin ensimmäiselle osalla. Toinen osa seuraa lokakuussa. Meitä oli yhteensä 19 perämies-, aliperämies-, konemies- tai kansimiespätevyyden omaavaa meripelastajaa sekä päälle kuusi kouluttajaa. Viikonloppu oli teoriapainotteinen ja käytännössä johtajuutta tullaan harjoittelemaan ensi syksynä. Silloin Bågan laituriin kiinnittyy kolme PV5-luokan alusta ja PR Jenny Wihuri, joiden miehistössä toimimme. Mutta nyt oli tarkoitus opetella johtajuutta teoriassa ja tehdä muutamia kuivanmaanharjoituksia. Heti alkuun meidät jaettiin miehistöihin, joissa tulisimme toimimaan myös syksyllä. Minut laitettiin PV Kotkan miehistöön, johon kuului meripelastajia Tampereelta, Porkkalasta, Joensuusta ja Porvoosta.

Meripelastusseura on ottanut käyttöönsä Moodle-pohjaisen virtuaalisen oppimisympäristön, jossa olimme jo tehneet lyhyen ennakkotehtävän. Lisäksi Moodlesta löytyi kysymyksiä vesiliikennelaista, merilaista ja muista vesillä liikkumiseen liittyvistä säädöksistä, joita kävimme pienryhmissä läpi. Täytyy myöntää, että joitain luuloja tuli todistettua vääräksi, mutta onneksi myös paljon luuloja tuli varmistettua. Opiskelumetodina Moodlessa olevat kysymykset ja pienryhmissä niihin vastauksien kaivaminen oli todella hedelmällistä ja pakotti meidät päällystöön pyrkivät pohtimaan mistä kaikesta sitä päällikkönä vastaisikaan. Pelkkänä luentona oppimiskokemus ei varmasti olisi ollut yhtä tehokas.

Tipi ohjeistaa ryhmätyön tekoon
Tipi ohjeistaa ryhmätyön tekoon

Pohdimme mitä tietoja ja taitoja hyvällä päälliköllä meidän mielestä tulisi olla. Suuri osa tiedoista ja taidoista mitä listasimme kuului enemmän ihmisten johtamiseen kuin tekniseen johtamiseen. Meripelastusyksikön päällikön tulee toki osata navigoida, ajaa alusta, hallita merimiestaidot ja kaikkea sitä muuta teknistä, mutta tärkeimmiksi tiedoiksi ja taidoiksi listasimme kuitenkin kuuntelemisen, tilannetajun, selkeät päätöksen teot ja miehistöön luottamisen. Ja onhan se tunnettu tosiasia, että viivojen lisääntyessä osattujen solmujen määrä vähenee 😉 Hyvän päällikön tulisi myös tuntea miehistönsä, mutta samalla päällikön haasteisiin kuuluu mielestämme vaihtuva miehistö. Isoimmissa yhdistyksissä miehistöön kuuluvia on useita kymmeniä, jopa lähemmäs sata. On vaikea tuntea jokaista miehistön jäsentä täydellisesti ja tietää heidän osaamistasonsa ja vahvuutensa. Päällikön pitää kuitenkin keikan sattuessa osata delegoida tehtävät niin, että kaikki sujuu jouhevasti. Päälliköt voivat kuitenkin tutustua miehistöön ja heidän osaamiseensa osallistumalla viikkoharjoituksiin aktiivisesti ja järjestämällä harjoituksia partioajoissa, keikkojen ulkopuolella.

Ihan pelkästään emme istuneet luokkahuoneessa ja tietokoneen ääressä pienryhmissä. Lauantaina iltapäivällä meidät päästettiin ulos tekemään johtajuusharjoituksia. Muiden miehistön jäsenien silmät sidottiin ja yksi sijoitettiin Virven kanssa sisätiloihin ikkunan taakse. Tarkoitus oli ohjeistaa sokeaa miehistöä noutamaan takapihalle piilotetut esineet. Minä pääsin Virven kanssa jännittämään ohjaanko joukkueen suoraan kalliota alas vai saanko pidettyä heidät nurmikolla. Toki meillä oli kehissä turvamiehet, jotka vahtivat, etteivät sokeat miehistön jäsenet loukanneet itseään. Samoja esineitä etsi samaan aikaan toinenkin miehistö ja käytimme samaa puheryhmää. Välillä piti vähän odotella, että sai vuoron antaa ohjeita! Toinen samankaltainen tehtävä, missä itsekin ”pääsin” toimimaan sokeana, oli koota kauhapaarit. Oma antini kyseiseen tehtävään oli lähinnä hysteerinen hihitys…

Nyt oltuani pari tuntia kotosalla aivot sauhuavat edelleen ja yrittävät analysoida kaikkea sitä tietoa mitä viikonlopun aikana sain. Polte päästä merelle on nyt kova! Haluan päästä miettimään miten toimisin tilanteissa päällikkönä ja analysoimaan miksi päällikkö tekee minkäkin ratkaisun. Ja tietenkin haluan päästä kehittämään omaa toimintaani nyt opitun tiedon valossa.

Viikonlopun fiiliksiä voi käydä katsomassa Suomen Meripelastusseuran Peräkannelta.

Kouluttajakurssilla

Vietin viikonlopun aina yhtä ihanassa Bågaskärissa aloittamassa taivaltani kohti meripelastuskouluttajan ”uraa”. Kuulin tosin sunnuntai-iltapäivällä, että taival on alkanut jo Pelastustekniikkakurssilla, koska kouluttajaksi päästäkseen pitää olla tietyt kurssit käytynä. Mutta nyt siis vuorossa kouluttajakurssi.

Tulimme pienellä porukalla saareen perjantaina. Mukana oli viisi kurssilaista ja kaksi ohjaajaa. Harvoin sitä on Bågassa saanut olla kurssilaisena niin, että on ihan oma huone missä nukkua. Oi auvoa <3 Perjantai meni tutustuessa toisiimme. Suurimmaksi osaksi olimmekin jo ennestään tuttuja, mutta sen verran iso tämä mepeperhe on, että aina joku uusi naama tulee vastaan. Koska kukaan ei lauantaiaamuna herättänyt aamureippailulle, tein sen vapaaehtoisesti. Tulossa oli toistaiseksi kevään lämpimin päivä ja taisivat linnutkin tietää sen. Kävelin saaren ympäri rantakallioita pitkin ja meteli oli melkoinen. Kivahan sitä lintujen keväthuutelua on kuunnella, varsinkin kun meri on tyyni ja aurinko paistaa, eikä oikein keksi mitään mikä elämässä juuri sillä hetkellä olisi vialla. Bågaskärilla on jotenkin maaginen vaikutus ihmisluontoon.

Aamu Bågassa
Aamu Bågassa

Aamupäivän mietimme millainen aikuinen on oppijana ja mitä kaikkea meidän tulisi ottaa huomioon kun haluamme kouluttaa kuitenkin kohtuullisen heterogeenistä porukkaa. Kävimme läpi myös miten turvallisuusasiat tulee pitää mielessä käytännönrasteja suunniteltaessa sekä tutkimme harjoitussuunnitelmia. Keskustelu soljui eteenpäin ja ennen kuin huomasimmekaan päivä oli puolessa ja aika lounaalle. Joonas toimi kokkina ja me muut tulimme, kuten aina, valmiiseen pöytään.

Vähän piti tehdä myös muistiinpanoja…

Iltapäivällä saimme ensimmäisen harjoitustehtävän. Jokaisen piti suunnitella oma n. 10-15 minuutin pituinen teoriakoulutus jostain meripelastusaiheesta, kohteena joko harjoittelijat tai kansimiehet. Hetken aikaa mietin sopivaa aihetta ja sitten muistin, että sunnuntaina Espoon junnukoulutuksessa on tarkoitus puhua solmuista ja voisin yrittää tehdä pojille sinne vähän tukimateriaalia. Istahdin takapihalle auringonpaisteeseen (pystyi jo sanomaan, että ”voi hel***ti kun on kuuma…”) ja aloin kerrata viittä perussolmua ja niiden käyttötarkoituksia. Reilun tunnin pähkimisen jälkeen palasimme takaisin luokkatilaan ja jokainen vuorollaan piti koulutuksensa. Saimme kuulla Kirsiltä ja Akilta mitä meripelastajan tulee huomioida ympäristönsuojelusta, Mai puhui työturvallisuudesta ja Maksilta opimme kuinka tehdä oikeaoppinen kylkihinaus. Niin, ja tietenkin ne meikäläisen solmut.

Teoriakoulutus solmuista
Teoriakoulutus solmuista

Tässä vierähti iltapäivä. Sillä aikaa kun Joonas hääräsi kyökissä, me kurssilaiset lähdimme jaloittelemaan saaren kallioille. Tuuli oli hieman yltynyt, mutta silti kallioilla oli vielä mukavan lämmin. Päätimme ensi kerralla ottaa jonkun geologin mukaan kertomaan Bågan kalliolaaduista. Takaisin sisällä saimme tehtävänannon seuraavalle päivälle: jokaisen tulee pitää 20 minuutin käytännönharjoitus jostain aiheesta, joka EI LIITY meripelastukseen. Tämä osoittautui paljon haastavammaksi kuin edellinen aihevalinta. Aika moni aiempi kurssilainen on ottanut aiheen työstänsä, mutta kun tekee työkseen nettisivuja, ei se oikein tuntunut luontevalta tähän hätään. Joten ”rakkaudesta rautaan” valitsin aiheeksi ”kuinka tehdä turkkilainen ylösnousu”. Valitettavasti tontilta ei löydy kahvakuulia, mutta onneksi alakerran punttis tarjoaa sen verran levypainoja, että fiilikseen päästään!

Sunnuntaina aikaisin aamulla meripelastajan aikaa eli joskus yhdeksältä aloitimme harjoitusten läpikäynnin. Ensin suunnittelimme kylpyhuoneen laatoitusta Maksin avulla, sitten harjoittelimme Akin johdolla akkuruuvinvääntimen käyttöä alakerran takkahuoneessa (tätä ei saa kertoa saaren isännälle…), Mai opetti meille erilaisia serviettitaitoksia, teimme niitä turkkilaisia ylösnousuja ja lopulta Kirsi käski meidät pesemään hampaat ruokasoodalla… Että on tämä meripelastus aika monipuolinen laji! Harjoituksen ideana oli oivaltaa miten mm. olosuhteet, koulutettavien erilainen osaamistaso ja rajallinen aika pitää ottaa huomioon harjoituksia suunniteltaessa. Viikonlopun tärkein opetus oli ehdottomasti koulutuksen pyhä kolminaisuus eli suunnitelma-varasuunnitelma-hätäsuunnitelma! Meidän tapauksessa kyseessä on usein tilanne, jossa rantaan tulee harjoituksiin joko enemmän tai vähemmän kuin mitä oli ilmoittautunut, jolloin veneisiin ei mahdukaan tai kansimiehiä ei ole riittävästi. Myös muuttuvat sääolosuhteet voivat muuttaa suunnitelmaa: jos harjoitus on ajateltu pidettäväksi saaressa, pitää miettiä varasuunnitelma, jos saaren rantaan osuukin kova tuuli.

WP_20150412_10_38_17_Pro
”Näin käytät akkuruuvinväännintä”

Meille jokaiselle oli varmasti haasteellisinta aikatauluttaa harjoitukset oikein. Jos tarkoitus on pitää kolmen tunnin mittainen treeni, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen koko harjoitus on jo käyty läpi, niin mitä sitten? Tai vielä pahempi: tunnin treeni, mutta ensimmäinen 45 min menee pelkästään valmisteluihin eikä varsinaista harjoitusta ehdi tehdä ollenkaan. Tästä syystä teimme harjoitussuunnitelmat, johon merkitsimme minuuttimäärät jokaiselle osiolle.  Tähän ”harsuun” merkitään harjoituksen tavoite, tarvittavat valmistelut ja varusteet, kouluttajilta tarvittavat erityispiirteet (esim. ”kokenut päällikkö”) ja turvallisuuteen liittyvät tekijät sekä paloitellaan harjoitus osiin, joille jokaiselle on merkattu minuuttimääräinen kesto. Harsu on helppo tulostaa, laminoida ja pitää mukana ulkonakin tapahtuvassa harjoituksessa. Vaikka itse olen käynyt ammatillisen opettajan koulutuksen ja sitä kautta saanut pedagogisen pätevyyden, oli viikonloppu erittäin antoisa ja sain paljon uusia vinkkejä Espoossa pidettävien harjoitusten toteuttamiseen.

Meripelastajat ohoi! Kouluttajakurssille kannattaa hakeutua vaikka ei olisikaan ajatuksena tsempata meripelastuskouluttajaksi asti tai toimia omassa yhdistyksessä koulutusvastaavana. Aina omassa yhdistyksessä tarvitaan uusia kouluttajia ja edellä lueteltujen asioiden miettiminen etukäteen muiden mepejen kanssa on huomattavasti hedelmällisempää kuin paniikki, joka iskee kun tajuaa, että illalla pitäisi vetää jokin harjoitus, mutta mikäs se aihe olikaan…

Saaresta poistuminen ei harmittanut ollenkaan niin paljon kun vettä satoi ja tuuli vihmoi lähtiessä. Lisäksi ensi viikonloppuna on vuorossa päällystökurssin ensimmäinen osa, joten saareen pääsee taas 🙂

Ei se aurinko aina paista...
Ei se aurinko aina paista…

Huoltoja, esittelyjä, ensimmäisiä meripäiviä

Harvassa ovat kaudet jolloin lokikirjoista löytyy merkintöjä maaliskuun puolelta. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan vielä hiihdettiin Miessaarenselällä, mutta nyt siellä jo veneillään. Snadisti on pitänyt kiirettä Espoossa viime päivät kun hetken jo näytti siltä, että kevät olisi täällä. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, ettei näillä leveysasteilla voi liian aikaisin juhlia. Huolimatta siitä sataako vai paistaako, Haukilahden venesatamaan ilmaantuu veneitä talviteloilta lähes joka päivä, joten paineet saada meripelastusalukset käyttökuntoon ovat kovat. Reilu viikko sitten osa miehistöstä kävi tekemässä Tammisaaressa telakalla isompia huoltohommia PV Emmiin ja PV Westhouseen ja Mellstenissä porukka huolsi siellä talvehtinutta PV Furunoa.

PV Emmin jettien kokoamista (kuva Tuomas Kalanti)
PV Emmin jettien kokoamista (kuva Tuomas Kalanti)
PV Furunon talvimökinpurku (kuva Anni Muukkonen)
PV Furunon talvimökinpurku (kun vielä oli kevät…) (kuva Anni Muukkonen)

Hommat saatiin siihen kuntoon, että tiistai-iltapäivällä Espoosta lähti delegaatio maanteitse Tammisaareen ja tulivat meriteitse takaisin Espooseen! Ihan valmiuteen asti Emmiä ja Westhousea ei vielä saatu, koska joitain huoltoja pitää vielä hoitaa ja varusteita laittaa paikoilleen. PV Furuno saatiin veteen perjantaina ja sunnuntaina se varusteltiin. Kone ei vielä tässä vaiheessa suostunut käynnistymään, mutta maanantaina pienen lämmittelyn jälkeen Perkins suostui yhteistyöhön. PV Furuno asetettiin valmiuteen aprillipäivänä eikä kyseessä ollut edes aprillipila. Tosin Furuno on meidän koulutusalus, eikä sillä tehdä varsinaista päivystystoimintaa. Mutta kiireettömille hinauskeikoille Furunollakin voi lähteä.

PV Emmi matkalla Tammisaaresta Espooseen (kuva Tuomas Kalanti)
PV Emmi matkalla Tammisaaresta Espooseen (kuva Tuomas Kalanti)
WP_20150327_14_05_06_Pro
Kaikki kolme alusta satamassa: PV Westhouse, PV Furuno ja PV Emmi (kun ei ollut enää kevät…) (kuva: Anni Muukkonen)

Eli ensimmäiset meripäivät on jo kerätty kaikille aluksille ja toivon mukaan varsinainen päivystyskausi saadaan käyntiin heti pääsiäisen jälkeen. Vesillä saa tällä hetkellä olla tarkkaavainen: kalaverkkoja löytyy erittäin paljon ja niitä saattaa sijaita hyvinkin lähellä väyliä. Varsinkin väyläalueiden ulkopuolella veneillessä kannattaa kalaverkkoja tähystää erityisen huolella.

Huoltohommien lisäksi ehdimme myös tehdä vähän valistustyötä. Eilen Mellsteniin pöllähti parvi ”myrskylintuja” kun Stormfågeln-meripartiolaiset kävivät tutustumassa vapaaehtoiseen meripelastustoimintaan. Pitihän sitä osa porukasta heittää mereenkin 😉

Stormfågeln-meripartiolaiset testaamassa pelastuspukuja
Stormfågeln-meripartiolaiset testaamassa pelastuspukuja (kuva Anni Muukkonen)

 

Ja pitihän sinne yksi meripelastajakin laittaa leikkimään... (kuva Anni Muukkonen)
Ja pitihän sinne yksi meripelastajakin laittaa leikkimään… (kuva Anni Muukkonen)