Kaukana Espoon vesiltä

Suomen Meripelastusseuran pelastusristeilijä Jenny Wihuri on suorittamassa pitkää koulutuspurjehdusta eteläiselle Itämerelle ja Pohjanmerelle. Jenny Wihuri lähti liikkeelle vappupäivänä Helsingin Eteläsatamassa ja saavutti reissun kaukaisimman pisteen keskiviikkona kun alus kiinnittyi Bremerhaveniin valmistautumaan saksalaisen meripelastuksen 150-vuotisjuhliin. Miehistö koulutuspurjehduksella vaihtuu noin viikon välein ja itse lähdin mukaan 4. legille, joka päättyi Bremerhaveniin keskiviikkona. Tässä kertomukseni kuluneesta viikosta.

24.5.2015 Kööpenhamina – Nykøbing

Heittelin lauantaina epätoivoisesti varusteita kassiin. Olin seuraavana aamuna lähdössä lentokoneella Kööpenhaminaan ja sieltä PR Jenny Wihurilla Kielin kanavan kautta Bremerhaveniin. Samalla lentokoneella kanssani ensimmäisen etapin lensi myös toinen espoolainen, Marcus, ja liuta muita meripelastajia. Meitä tulisi olemaan paatissa seuraavat viisi päivää yhteensä 11 miehistön jäsentä.

Saavuimme Köpikseen ja Jenny Wihurille sunnuntaina aamupäivällä. Tehtiin edellisen miehistön kanssa läpsystä vaihto ja he lähtivät lentokentälle ja Suomeen. Pertsa jäi laivaan jatkamaan reissua jo neljättä viikkoa ja Christian toista. Puolet porukasta lähti etsimään avoinna olevaa kauppaa ja toinen puoli jäi laittamaan alusta meriklaariksi. Porukka oli aika täpinöissään ja innoissaan lähdössä aurinkoiselle merelle. Itse en ole koskaan ollut Jenny Wihurilla merellä, ja pari muutakin oli tehnyt vain parin tunnin harjoituksia Jennyllä.

Noin puoli tuntia ennen suunniteltua lähtöaikaa, edessämme ajoi purjevene karille. AV Antti kävi sen siitä irroittamassa pastan syönnin lomassa, mutta vähän lähtö tästä syystä viivästyi. Uudella innolla kävi lopulta ohjaamosta irrotuskäsky. Into loppui lyhyeen kun metrin laiturista päästyämme tuli kiinnityskäsky ja palasimme laituriin: vasen potkuri ravisti oudosti. Kuin ihmeenkaupalla ohitsemme ajoi veneellä vapaasukeltajia, jotka tarjoutuivat tsekkaamaan mikä siellä potkurissa on vikana. Vähän kiipesi kylmä hiki otsalle, että tähänkö tämä suuri seikkailu nyt jäi. Kävi ilmi, että potkuriin oli tarttunut merenpohjasta noussut purje, mutta onneksi vapaasukeltajat saivat sen kohtuullisen helposti irti. Hieman siinä mietittiin, että nouseekohan sieltä seuraavaksi venekin…

AV Antti lähti avustamaan karille ajanutta purjevenettä.
AV Antti lähti avustamaan karille ajanutta purjevenettä.

Nyt sitten viimein merelle, noin tunti aikataulusta myöhästä. Vasen vahti (minä, Jartsa, Hannu ja Pertsa Kaisan johdolla) aloitti satamasta poistumisen jälkeen ohjailutoimet ja oikea vahti (Marcus, Markku, Christian ja Nekku Jaakon johdolla) jäivät saman tien vapaavahtiin. Keli oli hieno ja pääsimme hyvää tahtia etenemään kohti Nykøbingia. Päällikkömme Pepe oli seurannut tuuliennusteita ja tiistaiksi oli luvattu navakkaa tuulta, joka nostaisi aallokkoa isoimmille aukoille. Näin ollen tarkoituksemme oli päästä mahdollisimman nopeasti Kielin kanavan suulle. Ensimmäinen etappi sujui vallan mainiosti tunnin vahdeissa opetellessamme kolmen hengen ohjailuryhmän meininkiä: navigaattori ilmoittaa reittisuunnitelman mukaiset ohjailukomennot ohjailijalle, joka seuraa tutkalla ja tähystämällä muuta liikennettä ja antaa navigaattorin ja omien havaintojen perusteella ruorikomennot ruorimiehelle.

Legin nsimmäisiä tutkaplottauksia.
Legin nsimmäisiä tutkaplottauksia.

Nykøbingiin saavuimme noin klo 22 illalla ja porukka oli aika valmista kauraa petiin heti, kun olimme syöneet hodareita ja perunasalaattia navat täyteen. Legin pituus oli 105 mailia.

Nyköbingin satama auringon laskiessa.
Nyköbingin satama auringon laskiessa.

25.5.2015 Nykøbing – Laboe

Messissä nukkuvat heräsivät kahvin- ja puuronkeittoon ja onnistuivat aiheuttamaan rannan puolen sähkönsyöttöön oikosulun. Siinä sitten hälytysääniin heräsi muu miehistö. Kävin ostamassa vahtikarkit ja pari kauhaa läheisestä kaupasta ja sitten lähdettiin matkaan. Nyköbingin meripelastajien Fleming & Fleming kävi antamassa meille pari reittivinkkiä ennen lähtöä. Reitti vei meidät Kielin kanavan suulle Laboeen. Päällikkö-Pepe oli antanut ETA:ksi klo 18.00, joten pitkä päivä tästäkin tulisi.

Nyt kun homma alkoi jo sujumaan, siirryimme kahden tunnin vahteihin. Oikea vahti onnistui nappaamaan itselleen ruoanlaittovuorot ja päädyimme tauolla syömään riisi-kinkku-vihannes-hässäkkää Marcuksen ja Nekun tyyliin. Hyvin upposi tämä lounas. Merellä ei ollut paljon liikennettä ja aallokkokin oli pientä. Pienen hetken Kielin edustalla menimme sivuaallokossa, joka vähän keikutti, mutta vain vähän.

Oikea vahti vuorossa
Oikea vahti vuorossa

Laboessa meitä oli vastaanottamassa satamakapteeni, joka osoitti meille laituripaikan Berlin-meripelastusaluksen vierestä. Siivottiin alus ja lähdettiin käymään kävelyllä. Laboe on oikein viihtyisä saksalaiskaupunki hienolla hiekkarannalla ja rantakävelykadulla. 45 minuutin kävelyvapaan jälkeen palasimme Jennyyn opiskelemaan Kielin kanavan toimintatapoja ja sen jälkeen lähdimme etsimään sopivaa illallisravintolaa. Väsynyt miehistö ei paljon Laboen yöelämästä piitannut, mikä oli hyvä, koska näin sesongin ulkopuolella se olikin lähes olematonta.

Rescue Berlin
Rescue Berlin

26.5.2015 Laboe – Cuxhaven

Aloitimme aamun hakemalla tuoreita sämpylöitä sataman kahvilasta ja sitten painuimme läheiseen sukellusvenemuseoon. Siellä oli U-Boot 995 rannalle nostettuna sekä muistomerkki kaikille molemmissa maailmansodissa taisteilleille aluksille ja miehistöille. Varsinkin sukellusvene herätti kiinnostusta meissä ja mieleen tuli muunmuassa, että Jennyn punkat ovat kaikin puolin oikein mukavat!

Laboen satama aamuauringossa
Laboen satama aamuauringossa
U-Boot 995 ja osa Jenny Wihurin miehistöstä
U-Boot 995 ja osa Jenny Wihurin miehistöstä

Klo 11 lähdimme jatkamaan matkaa. Tämän päivän etappiin kuului Kielin kanava ja lähdimme kanavan suulle odottelemaan vuoroamme päästäksemme sulkuun. Hetken aikaa katselimme isompia kanavaan meneviä aluksia ja kuuntelimme saksankielistä VHF-keskustelua kunnes tuli meidän vuoro. Menimme sulkuun yhdessä rahtialus Lady Novan kanssa. Hetken aikaa arvoimme menemmekö sulussa ylös vai alas ja vahtasimme köysiä, mutta ylöshän me nousimme. Lähdimme Lady Novan perässä ajamaan vasemman vahdin ollessa ohjailuvuorossa ja pääsimme hurjat kolme mailia kunnes meidät pysäytettiin odotusalueelle Lady Novan kanssa. Usean mailin päässä vastaan oli tulossa pari hinaajaa ja jotain heidän välissään ja kanava oli siltä kohtaa aika kapea, joten meitäkään ei päästetty eteenpäin. Tunnin verran kelluimme odotusalueella kunnes hinaajat tulivat näkyviin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Siinähän sitten tulikin melkein heti vahdin vaihto, eli vasen vahti sai kunnian ajaa ensimmäiset neljä mailia… Vähän siinä mietitytti päällikköäkin, että mitenhän loppureissu sujuu kun auringonlaskun jälkeen kanavassa ei saa edetä ilman luotsia. Mutta ensimmäisen odotusalueen jälkeen matka jatkui tasaisella kahdeksan solmun nopeudella lähes loppuun asti. Puolessa välissä kanavaa oikean vahdin ollessa ohjailuvuorossa, ohitimme ”all ships welcome” –kohdan ja kuulimme rannasta Maamme-laulua. Aika hieno fiilishän siitä tuli!

Bloggari peräkannella
Bloggari peräkannella
Sulussa Lady Novan perässä
Sulussa Lady Novan perässä
Tutka kuva oli miellyttävän selkeä kanavassa!
Tutka kuva oli miellyttävän selkeä kanavassa!

 

"Pertsan silta!" kaikui hailerissa kun lähestyimme tätä ja vapaa vahti heräsi päiväunilta ihailemaan "lentävää vaijerilossia".
”Pertsan silta!” kaikui hailerissa kun lähestyimme tätä ja vapaa vahti heräsi päiväunilta ihailemaan ”lentävää vaijerilossia”.
Välillä oli enemmän tilaa ohittaa, välillä vähemmän...
Välillä oli enemmän tilaa ohittaa, välillä vähemmän…

Pääsimme länsipäädyn sulkuun puoli kahdeksan aikaan illalla, joten meille jäi vielä hyvin aikaa ehtiä valoisalla Cuxhaveniin asti. Koska oikea vahti oli taas joutunut lounasvuoroon, vasen vahti kokkasi iltapalan.

27.5.2015 Cuxhaven – Bremerhaven

Tuuli yltyi edellisen yön ja illan aikana yli 12 m/s, mutta sääennuste lupasi sen laantuvan iltapäivästä alkaen. Edessämme olisi 70 mailia Pohjanmerta, joten päällikkö päätti venyttää lähtöä. Vietimme aamun tutustumalla paikalliseen meripelastusalukseen Hermann Helmsiin sekä kävelemällä kaupungilla. Kävimme myös Lidlissä täydentämässä ruokavarastomme pariksi viimeiseksi päiväksi.

WP_20150527_09_22_08_Pro
Cuxhavenin rantaa

 

Jenny Wihuri Cuxhavenin satamassa
Jenny Wihuri Cuxhavenin satamassa

Päällikkö ilmoitti lähtöajaksi klo 14.14, mutta myöhästyimme hieman ja ”kaikki irti” käsky kaikui vasta klo 14.17. Kansimiehet olivat kyllä valmiita irroitukseen ajallaan, mutta hyvää päällystöä on niin vaikea löytää… Vasen vahti aloitti päiväunivahdilla ja oikea vahti ohjasi meidät Pohjanmeren maininkeja kohti. Onneksi aallokko oli sen verran pyöreää, että päiväunet onnistuivat vallan mainiosti. Merellä oli myös ruuhkaa enemmän kuin mihin olimme tottuneet, mutta onneksi osa oli kunnioitettavasti ankkurissa, joten väistäminen oli helppoa. Linnuntietä Cuxhavenista Bremerhaveniin ei ole pitkä matka ja vettäkin löytyy välistä, mutta vuorovesivaihtelun ja jokisuiston takia kiertomatka perille oli tosiaan sen 70 mailia. Virta suistoalueella oli melkoinen ja sen huomasi varsinkin poijujen kohdalla. Lisäksi väylästä n. 40 metriä sivuun oli todella matalaa ja siinä näki veden kuohunnan. Nousuvesi ja siitä aiheutuva virtaus antoi meille reilun kolme solmua lisää nopeutta.

Liikennettä Bremerhavenin sataman sisääntulossa
Liikennettä Bremerhavenin sataman sisääntulossa

Vähän ennen Bremerhavenin sataman alkamista ohitimme hollantilaisen meripelastusaluksen, joka oli myös tulossa kohti Bremerhavenia ja saksalaisten 150-vuotisjuhlallisuuksia. Satamaan ja satamasta tulevat konttilaivat olivat tajuttoman isoja ja vahtipäällikkö Kaksosen suusta kuuluikin noin viiden minuutin välein ”on se melekone holokki…”.

Haikein fiiliksin kiinnityimme viimeiseen sulkuun, joka vei meidät omalle satamapaikallemme. Kokonaismailimääräksi tälle legille tuli 337 mailia.

Neuer hafenin sulku Bremerhavenissa
Neuer hafenin sulku Bremerhavenissa

27.5.2015 Bremerhaven

Torstaina vietimme ansaittua vapaapäivää mm. tutustuen Bremerhavenin merimuseoon. Sen parasta antia oli ehdottomasti suuri allas, jossa sai ohjata pienoismalleja. Harjoittelimme meille ajoharjoitteluista tuttuja manöveerauksia, kuten mm. poijun kohdalle pysähtymistä. Museossa oli myös oma osasto 150-vuotiaalle meripelastustoiminnalle, joka kiinnosti meitä tietenkin erityisesti. Bremerhavenin merimuseo on sen verran laaja, että parissa tunnissa siitä ei saa kuin ripauksen irti. Kannattaa siis varata aikaa siellä vierailuun, jos haluaa tutustua kunnolla kaikkiin aihealueisiin!

Historiasta nykypäivään Bremerhavenin merimuseossa
Historiasta nykypäivään Bremerhavenin merimuseossa
Ajelua pienoismalleilla
Ajelua pienoismalleilla

Itse yritin löytää myös miehisessä ilmapiirissä kadonnutta naiseuttani kiertelemällä Bremerhavenin kauppoja. Täytyy myöntää, että tämän keikan tärkein varuste oli ehdottomasti korvatulpat, koska muuten nukkuminen olisi jäänyt erittäin vähäiseksi miehisten äänten (lähinnä kuorsauksen, mutta valitettavasti myös muiden äänien…) kaikuessa yöaikaan Jennyn väliskanssissa ja messissä.

Suuri osa miehistöstä, minä mukaan lukien, lensimme kotiin perjantaiaamuna ja tilalle saapui uusi miehistö, joka vie Jenny Wihurin Suomeen ensi viikon aikana. Muiden legien tapahtumia voi lukea Suomen Meripelastusseuran sivuilta.

 

Kotiarestissa

Lasken itseni kohtuullisen aktiiviseksi meripelastajaksi. Olen harrastanut meripelastusta viisi vuotta enkä muista mitä tein kaikella vapaa-ajallani aikaisemmin. En ole kuitenkaan ihan sieltä pahimmasta päästä: vietän aikaa ainoastaan yhdessä meripelastusyhdistyksessä, yhden kauden meripäiväni lasketaan kymmenissä eikä sadoissa, minulla on ystäviä meripelastuksen ulkopuolella (vaikkakin näen heitä lähestulkoon vain joulu-huhtikuussa) ja olen naimisissa ns. ”epä-mepen” kanssa. Niin, ja ainakin yksi kymmenestä Facebook-päivityksestäni koskee jotain muuta kuin mepeilyä.

Mutta ei pöytälaatikkodiagnoosi ihan terveen papereitakaan anna ja mepekausi 2015 on jo aika täynnä aina lokakuulle asti. Kaverin ystävällisesti heittämä mökkikutsu aiheuttaa jonkinlaisia näppylöitä, kun jokainen maissa vietetty viikonloppu on poissa meripelastukselta. Jopa neljän viikon kesälomareissu tuntuu todella pitkältä. Tänä vuonna kausikin alkoi jo maaliskuussa, eli nyt toukokuun puolivälissä meripäiviä on kertynyt sen verran, että olen seonnut laskuista.

Tästä syystä lupasin aviopuolisolleni etten meripelasta helatorstain ja sitä seuraavan sunnuntain (eli tämän päivän) välisenä aikana. Mainitsin asiasta parille ystävällenikin, jotta jos romahtaisin, häpeän määrä olisi suurempi.

Kuinka sitten piiiiiiitkääääää viikonloppu sujui? Huomautettakoon, että olin keskiviikkoiltana harjoituksissa, joista kotiuduin vasta reippaasti iltakymmenen jälkeen. Luulisi siis, että vieroitusoireet olisivat pysyneet poissa pidempään kuin torstai-iltaan saakka, mutta vähän väliä sitä huomasi katselevansa Messiä sillä silmällä, että onko kukaan menossa merelle… Pysyin kuitenkin vahvana ja sorruin vasta perjantaina kun Matti kuulutteli PV Westhouseen miehistöä illaksi. Vastasin viestiin, että ”voin tulla, JOS kukaan muu ei pääse”. Ajattelin, että ei se puoliso siitä ole millänsäkään, kun juuri kokonainen vapaapäivä vietettiin yhdessä. No oli se millänsäkään. Jouduin perumaan lupaukseni Matille ja jäin kiltisti kotiin. Kävimme puolisoni kanssa kävelylle ja päässä pyöri vain ja ainoastaan, että ”kuinka hieno ja tyyni ilta merellä tänään olisikaan”. Oli meillä hieno iltakävelykin ja puoliso piti huolen siitä, että keskustelu pyöri muussa kuin mepeilyssä.

Lauantaina olisi rannassa tarvittu apua tulokaskoulutuksen puitteissa. Olen kyllä lupautunut menemään seuraavaan osaan ensi viikon lauantaina, joten ei minulla pitäisi olla huonoa omaatuntoa tästä kerrasta. Oli kuitenkin. Lähdin puolisoni kanssa suunnistamaan. Yhteinen harrastuksemme, joka on jäänyt ”hieman” meripelastuksen varjoon viime vuosina. Kävelimme rauhassa 5 km:n radan yhdessä. Oli oikein mukavaa! Aurinko paistoi ja oli kuumakin (”merelläkin olisi varmaan tosi magee keli…”). Menimme syömään kiinalaiseen ravintolaan, lemppariimme. Sieltä pistäydyimme sukuloimaan ja telttaostoksille, koska kesälomareissua varten tarvitsemme uuden teltan (”neljä viikkoa putkeen poissa Mellstenistä… !!?!!”) eli päivä solahti ohi ennen kuin huomasinkaan.

Facebookissa Petsku kuulutteli miehistöä sunnuntaille. Vastasin olevani edelleen kotiarestissa. Sunnuntai-iltapäivällä isäni soitti. Veneili juuri Kytön kohdalla ja oli kuulemma nähnyt jonkun meidän aluksista. Keli oli aurinkoinen ja tyyni. Pakko oli surffata MarineTrafficiin katsomaan, että mikähän alus niillä nurkilla olisi pyörinyt, mutta kaikki meikäläiset (Emmi, Westhouse ja Furuno) olivat Mellstenissä. Junnut olivat juuri lähdössä Furunolla merelle harjoituksiin. Siitäkin ilmaantui Facebookiin aurinkoinen kuva. Tietysti. Minä pesin ikkunoita ja sen jälkeen luin parvekkeella auringonpaisteessa kirjaa. Ei se nyt ihan huonolta tuntunut sekään (siis se lukeminen).

Nyt on ”kotiaresti” ohi ja ilokseni voin todeta, että pahimmat vieroitusoireet eivät ikinä iskeneet päälle.  Kotona oli mukavaa ja sain tehtyä asioita, jotka olivat nakuttaneet takaraivossa koko kevään. Ja sain pitkästä aikaa nauttia paremman puoliskoni seurasta ihan kunnolla ja edelleen olemme onnellisesti yhdessä. Eli minulla on vielä toivoa palautua tarpeen vaatiessa normaaliksi ihmiseksi. Toivottavasti sitä vaan ei ikinä tarvitse tehdä…

PS: seuraavan kerran menen merelle vasta tiistaina, koska maanantai-iltana tapaan ei-meripelastajaystäviä (vaikkakaan ei ole joulu-huhtikuu).

PPS: Yritin etsiä jotain ei-mepe kuvia mukaan tähän tekstiin, mutta eihän sellaisia löytynyt…

Se on kesä ny!

Meinaan yleensä tässä vaiheessa vasta muistellaan, että mites se vene käynnistyi ja kuinkas sitä ohjattiinkaan, mutta nyt on jo päivystykset täydessä höngässä, viikkokoulutuksia on pidetty jo kuukauden päivät ja meripäiviäkin on joillekin kertynyt kahden käden sormilla laskettava määrä. Vähän lämpöä vielä ja saadaan loputkin mepet satamaan! Tässä kaiken muun ohella tulokasvastaavamme Markus ja koulutusvastaavamme Ilona ovat tehneet muiden avustuksella kovaa duunia rankatessaan meille ykkösluokan tulokkaat mukaan toimintaan. Valinta ei ole helppo ja rannalle jää valitettavan paljon hyviä tyyppejä. Resurssimme vain ovat rajalliset, emmekä pysty määräämme enempää kansimieheksi kouluttamaan.

Meripelastajan vappuaatto: keulapuskuharjoituksia (Kuva Mikael Albrecht)
Meripelastajan vappuaatto: keulapuskuharjoituksia (Kuva Mikael Albrecht)

Vappukin tuli ja meni, mutta meripelastajalle vappu on hieman erilainen juhlapäivä kun muulle kansalle. Yleensä silloin aloittelemme meripelastuskautta, huollamme aluksia ja keräämme ensimmäisiä meripäiviä ja kaikilla on kiire ja tohina. Tänä vuonna kausi kuitenkin alkoi jo maaliskuun puolella, joten vappuviikonloppuna oli hyvää aikaa keskittyä tulokaskoulutukseen.

Homma pyörähti käyntiin kunnolla kun tulokaskokelaille pidettiin huhtikuun lopussa Helsingin Meripelastusyhdistyksen asemapaikalla Matosaaressa Bootcamp, jossa he pääsivät tutustumaan toimintaan todenteolla. Stadin tulokasvastaava Osku on nähnyt jo kahtena keväänä hurjasti vaivaa järjestäessään Bootcampin. Paikalla on molempina vuosina ollut vajaa 40 tulokasehdokasta ja kouluttajiakin on tarvittu n. 30 pyörittämään rasteja. Bootcampilla mahdolliset uudet tulokkaat oppivat vedestä pelastautumiseen vaadittavia taitoja sekä meripelastajalle ja muillekin vesilläliikkujille tärkeitä taitoja kuten eri solmuja ja kastliinan heittoa. Bootcamp toimii yhtä aikaa valintatilaisuutena sekä myös antaa kuvan toiminnastamme, eli mahdollinen uusi mepe voi tässä vaiheessa todeta, että tämä ei olekaan hänen juttunsa.

"Ei se mene eteenpäin vaikka kuinka työntää..." Ei vaan alukseennousuharjoitus (kuva Jaakko Heikkilä)
”Ei se mene eteenpäin vaikka kuinka työntää…” Ei vaan alukseennousuharjoitus (kuva Jaakko Heikkilä)

Bootcampin jälkeen tulokasvastaavat tekivät vaikean valintansa ja karsivat joukkoa pienemmäksi. Sen jälkeen koulutus jatkui ja vappuviikonloppu vietettiinkin sitten Espoossa ensiapu- ja palokoulutuspäivän merkeissä. Lähes kaikki valitut pääsivät osallistumaan koulutukseen, joten paikalla oli parikymmentä innokasta oppilasta. Tulokkaita kouluttamassa oli myös Kauklahden VPK, joka avasi päivän teoriaoppitunnilla. Suuri kiitos yhteistyöstä heille!

Lounaan jälkeen teoria pantiin käytäntöön ja joukko jaettiin viiteen ryhmään harjoittelemaan palonsammutuksen osa-alueita: letkujen perusselvitystä, alkusammutusta ja moottoriruiskun käyttöä. Rastien aiheena oli myös ensiapua, tällä kertaa harjoiteltiin aikuisen ja vauvan elvytystä, sekä kauhapaarien käyttöä ja potilaan siirtoa.

Palosammutusrasti (kuva Matti Nurmi)
Palosammutusrasti (kuva Matti Nurmi)
Potilaansiirtoa kauhapaarien avulla (kuva Matti Nurmi)
Potilaansiirtoa kauhapaarien avulla (kuva Matti Nurmi)

Tulokaskoulutusta on jäljellä vielä yksi yhteinen kerta. Tämän jälkeen tulokkaat jalkautuvat omiin yhdistyksiin ja aloittavat yhdistyskohtaisen koulutuksen. Tulokaskoulutuksen aikana opetellaan turvallinen toiminta aluksella ja itsensä pelastaminen onnettomuustilanteessa. Kun nämä taidot ovat hallussa, saa tulokas nimityksen kansimiesharjoittelijaksi, yleensä heti kesäkuun alussa, ja alkaa varsinaisten pelastustöiden opettelu muiden miehistönjäsenten ohjauksessa. Harjoittelijana uusi mepe pääsee jo mukaan partioajoihin, mutta ei voi toimia päivystysmiehistössä eikä minimimiehistössä.

Nimitys kansimieheksi riippuu täysin omasta aktiivisuudesta. Yleensä kansimiehen nimityksen saa toisen kauden aikana kun on osoittanut osaamistasonsa ja on ollut aktiivisesti mukana toiminnassa niin merellä kuin maallakin.

 (tekstin tuottamisessa jeesasivat Matti Nurmi ja Peter Lindström)