Koulutuskauden päätös

Eli kertomus siitä kuinka kaikki ei aina mene ihan niin kuin Strömsössä.

Pelastuslautta maalihenkilöineen jätetty odottamaan löytymistä. Kuva Santeri Santavirta.
Pelastuslautta maalihenkilöineen jätetty odottamaan löytymistä. Kuva Santeri Santavirta.

Virallinen koulutuskautemme päättyy lokakuun loppuun. Silloin viikoittaiset keskiviikkokoulutukset päättyvät ja jäämme odottelemaan huhtikuussa alkavia seuraavan kauden koulutuksia. Partioajoissa toki kouluttaudumme koko ajan ihan niin kuin koko kesän, mutta niidenkin määrä alkaa hiipua. Ihan joka ilta emme enää ole merellä, mutta päivystämme toki koko ajan.

Viime keskiviikon koulutuksemme oli siis tämän koulutuskauden ”päätösjuhla”. Saimme vieraiksi koulutukseen rajavartioston PV:n ja meripelastuskeskus Helsinkikin oli mukana hoitamassa radioliikennettä. Koko koulutuksen isoin oppi tuli heti alussa: tapahtui jotain rutiineista poikkeavaa, emmekä osanneetkaan enää toimia.

Istuskelimme asemalla odottamassa käskynjakoa kun yhtäkkiä hälytysmiehistöön kuuluvien kännykät piippasivat tekstiviestin saapuneeksi: ”HÄLYTYS V SL 2184 HARJOITUS Miessaari kadoksissa 4 henkilöä ja vaalea vene. Toiminta MEPE HKI 2 <KUITTAA>”. Vastailimme viestiin omat ETA:mme (estimated time of arrival) ja jäimme odottamaan lisätietoja. Ensimmäinen virhe. Hetken aikaa siinä palloiltuamme koulutuksen järjestäjät Marcus ja Sante ilmoittivat, että mitään muuta ohjetta ei harjoituksiin ole tulossa. Päivystävä päällikkö oli lähtenyt satamaan, mutta yksi Westhousen päälliköistä käskytti Westhousen lähtövalmiiksi. Olemme tottuneet siihen, että harjoituksissa on miehistöjaot eri aluksiin valmiiksi mietittynä ja siitä tietää millaisella varustuksella pitää lähteä liikkeelle: avovene Westhousessa vaatetusta pitää mahdollisena pakkasiltana olla päällä vähän enemmän kuin PV Emmin lämmitetyssä kopissa. Lähdimme selvittämään päivystävältä päälliköltä, että kuka on menossa mihinkin alukseen. Toinen virhe. Päivystävä päällikkömme oli nimetty OSC:ksi (On Scene Coordinator, tuttavallisesti ”oscu”) ja hänellä oli täysi työ miettiä aluksille etsintäaluetta. Jäimme odottamaan tumput suorina päällikön ohjeita. Kolmas virhe. Oli tilanne mikä tahansa ja hälytys millainen tahansa, veneet pitää saada lähtökuntoon nopeasti. Sillä ei olisi tässä vaiheessa mitään merkitystä missä aluksessa tulisit olemaan. Ja sen miehistöjaon olisi voinut hyvin hoitaa joku muu kuin päivystävä päällikkö. Kukaan ei vaan ottanut tätä tehtävää hoitaakseen vaikka paikalla oli perämiehiä ja aliperämiehiä. Neljäs virhe.

Eli aikamoisen alkusähellyksen jälkeen pääsimme kuitenkin lähtemään merelle suorittamaan etsintää. PV Furuno jäi hitaimpana etsimään lähialueita, PV Westhouse etsittävän alueen keskipaikkeilta ja PV Emmi lähti pisimmälle. Rajan PV:lle annettiin heidän tulosuunnalleen sopiva alue. Etsintä itsessään sujui kohtuullisen hyvin ja nopeasti rajan PV oli löytänyt luodolla olevat kaksi henkilöä ja PV Westhouse pelastuslautassa värjöttelevät kolme henkilöä. Tässä vaiheessa selvisi, että henkilömäärä onkin kuusi ja yksi on siis vielä kadoksissa. PV Emmi oli etsinyt Torra Lövön ympäristöä, mutta jossain vaiheessa miehistö huomasi, että koilliskulma oli jäänyt vajaaksi. Tässä vaiheessa PV Furuno oli toimeton, joten ”oscu” passitti sen etsimään saaren ympäristön uudestaan. Ja kappas! Sieltähän se kolmas henkilö löytyikin veden varasta. Onneksi kyseessä oli harjoitusnukke, joka ei niin välittänyt veden kylmyydestä.

Pimeällä merellä etsiminen on äärimmäisen hankalaa, vaikka kuutamo valaisi keskiviikkoiltana hienosti. Melkein se teki etsinnästä haasteellisempaa, koska kuun kumotus loi varjoja laineisiin. Heijastimilla varustetut maalit (kaksi henkilöä luodolla ja pelastuslautta) löytyivät kohtuullisessa ajassa, mutta harjoitusnukke tummansinisellä liivillä, jossa ei ollut heijastimia, löytyi vasta toisen aluksen ajettua siitä ohi.

Saimme siis kaikista vastoinkäymisistä huolimatta harjoituksen läpi ja opimme paljon uutta ja kertasimme vanhaa. Järjestäjät Marcus ja Sante suunnittelivat hienon harjoitusillan, jossa jokaiselle harjoittelijasta päällikköön oli paljon opittavaa. Harvemmin päälliköt joutuvat keskiviikkoharjoituksissa moiseen rumbaan, ainakaan yllätyksenä.

Note from the author: Olen monesti kritisoinut ystävieni uusia hienoja, mutta mustia, ulkoiluasuja. Olet sitten kaupunkialueella, taajamassa, maastossa tai merellä, käytä aina värikkäitä vaatteita ulkoillessasi ja katso, että sinulla on PALJON heijastimia. Merellä varsinkin pidä huolta, että pelastusliiveissäsi on heijastimet ja ne ovat sellaiset, jotka veden varaan jouduttuasi kääntävät sinut selälleen.

 

Mistä on hyvät päälliköt tehty? Osa 2

Mitä viime keväänä opimme teoriassa, sen me laitoimme (tai ainakin yritimme laittaa) käytäntöön viime viikonloppuna Etsintä- ja pelastusyksikön päällystökurssin toisessa osassa.

17 kurssilaista löysi tiensä torstai-iltana Bågaskäriin erilaisin menetelmin. Suurin osa tuli kurssilla käytettävien PV5-luokan alusten (PV Aktian, PV Kotkan tai PV Rautauoman) tai PR Jenny Wihurin kyydissä saareen ja muutama sitten Inkoosta taksiveneen kyydissä. Ennen tätä kurssin toista osaa, olimme saaneet etätehtävän, jonka jokainen oli tehnyt itsenäisesti tai oman yhdistyksen päälliköitä apuna käyttäen. Etätehtävässä oli kuvattuna fiktiivinen partioajo ja sen aikana meripelastuskeskuksen antama meripelastustehtävä. Tehtävänämme oli kirjoittaa ylös toimintasuunnitelma, määrittää millaisia käskyjä annamme miehistölle missäkin vaiheessa sekä pitää viestipäiväkirjaa. Lopuksi partioajon tapahtumat tuli kirjata lokikirjaan Suomen Meripelastusseuran ohjeiden mukaisesti. Torstai-illan ohjelmaan kuului tämän tehtävän läpikäynti ja kävimme pienryhmissä läpi mahdolliset eroavaisuudet ja keskustelimme miksi kukin oli tehnyt minkäkin ratkaisun. Lopuksi kävimme tehtävän läpi koko ryhmän kesken. Tämä oli hyvä orientaatio viikonlopun aikana ajettavia harjoitustehtäviä ajatellen!

Kuten kaikilla mepekursseilla, ei tälläkään hukattu aikaa nukkumiseen. Perjantaina aloitimme aamiaisen klo 7 ja harjoitusbriefin ja varusteiden jaon jälkeen lähdimme ”partioajoon” aluksilla. Itse kuuluin PV Kotkan miehistöön yhdessä Petrin, Ossin ja Akin kanssa. Muutenkin kurssi oli aika miehinen: olin ainoa naispuolinen osallistuja, mutta onneksi maaliryhmässä oli muutama oman sukupuolen edustaja, niin ei ihan päässyt ”äijistymään” (enempää…) viikonlopun aikana!

Meillä Espoossa on PV4-luokan alus, joten nyt kurssilla käytetyt alukset olivat astetta isompia. Perusperiaatteet ovat kuitenkin samoja aluksessa kuin aluksessa, eikä päällystökurssin tarkoitus ole olla tyyppikoulutus PV5-aluksiin, joten keskityimme lähinnä varusteiden sijainteihin: mistä löytyy EA-välineet, paarit, palokalusto, yms. Merelle lähdettyämme testasimme MOB-puomin käytön, teimme PV Rautauoman kanssa hinausharjoituksia ja kokosimme paariradan kertaalleen. Heti aamusta kouluttajamme ja aluksen oikea päällikkö Peetu oli jakanut meille harjoituspäällikkövuorot ja minä sain kunnian aloittaa. Vaikka olen toiminut harjoituspäällikkönä Espoon harjoituksissa ja ollut Pelastustekniikka Jatko -kurssilla päällystöharjoittelijana, tämä tilanne aiheutti sellaista hyvää jännityksen tunnetta. Päälliköin MOB-puomin käyttöharjoituksen sekä hinausharjoituksen. Sen jälkeen luovutin päällikkyyden Akille ja siirryin itse lounasvuoroon. Lempeä kokkimme Anssi oli pakannut meille lounaat mukaan aluksiin, koska päivän aikataulu oli liian tiukka lounaalle maissa.

PV Rautauoma harjoittelee vesitykin käyttöä (kuva Heikki Juvonen)
PV Rautauoma harjoittelee vesitykin käyttöä (kuva Heikki Juvonen)

Hieman ehkä yllätyksenä Akin päällikkyys alkoikin keikkamoodilla. Meripelastuskeskus Bågaskär (tai Båkatsär kuten Pirkanmaalla sanotaan, terkkuja Kekelle!) alkoi tykittää tehtävää meille. Jotta en pilaa kurssia ensi vuoden kurssilaisilta en kerro keikkojen sisältöä sen kummemmin. Itselle iso osa oppimisprosessia oli harjoituskeikkojen yllätyksellisyys ja oli mukavaa, että keikkojen sisältö tuli ihan yhtä yllätyksenä kuin oikeassakin partioajossa. Koko viikonlopun aikana pääsimme testaamaan johtajuustaitojamme erilaisilla meripelastustehtävillä: ensiapu, hinaus, etsintä, pelastaminen maastosta, yms. Kaikista suurin painotus kurssilla on viestintään, joka on kaiken a ja o. Virve-puhelimen tangenttipiippaus tuli tutuksi viikonlopun aikana. Oli hyvä, että kurssin ensimmäisellä osalla kouluttajat olivat painottaneet Virven käytön opettelua kesän aikana. Puheryhmiä piti osata vaihtaa nopeastikin kun olimme yhteyksissä eri ”viranomaisiin”.

Pimeätoimintakin tuli hyvin tutuksi. Perjantai-iltana teimme harjoituksia noin klo 22 asti ja lauantaina lähes puolille öin. Aikaa ei tuhlattu lepohetkiin: kävimme öisin nukkumassa 6-7 tuntia ja lähdimme takaisin merelle tai oppitunneille. Kevään kurssiosuuden jälkeen jäljellä oli vielä pari oppituntia, joissa kävimme läpi tavallisimpien meripelastustehtävien toiminnan perusajatukset sekä olosuhdeasioita, jotka tulee ottaa huomioon etsintää suunniteltaessa ja toteuttaessa: etsittävä kohde, etsintäalueen laajuus, aallonkorkeus, miehistön vireystaso, näkyvyys, yms. Kaikki nämä vaikuttavat siihen kuinka kauan etsintä kestää, kuinka suurella nopeudella etsintä kannattaa suorittaa ja kuinka usein tähystäjiä tulisi vaihtaa. Lisäksi pidimme huolta, että muistimme oikeat tähystysilmoitukset: kohde – vas/oik – suunta – etäisyys, esim. ”vene – oikea – 020 – lähellä”.

PV Kotka ajamassa harjoituskeikalle (kuva Sanna Lehtonen)
PV Kotka ajamassa harjoituskeikalle (kuva Sanna Lehtonen)

Lauantaina päivällä teimme kolme harjoitusta, joista yhteen liittyi englanninkielinen hätäliikenne. Ihaillen kuuntelin Akin suorittamaa radioliikennettä, kunnes minut käskettiin ulos tähystämään.  Onneksemme liikenne on tallennettu ja pystyn toivottavasti kuuntelemaan sen myöhemmin kokonaisuudessaan. Arpaonni arpoi oman harjoituspäällikkövuoroni iltaharjoitukseen. Olin kuullut jos jonkinlaista kauhutarinaa kahteen asti aamuyöllä kestävästä harjoituksesta, jossa yli puolet miehistöstä oksentaa takakannella 2,5 metrisessä aallokossa. Luontoäiti oli kuitenkin meidän puolellamme ja keli oli kirkas ja tuultakin vain nimeksi. Tähtitaivaskin oli kuulemma upea, mutta en päässyt sitä ihailemaan kun tehtäväni oli istua aluksen sisällä ja pitää sormea Virven tangentilla. Harjoitus oli mahtava ja kaikki neljä alusta tekivät siinä yhteistyötä. Radioliikennettä oli melkoisesti ja harjoitusjokemme Ilari mainitsi myöhemmin, että harjoituksen aikana Virven tangenttia oli painettu yhteensä lähes 500 kertaa. Hyvä startti sille, että asian rutiiniksi muodostumiseen tarvitaan n. 10 000 toistokertaa. Ensimmäinen prosentti suoritettu!

Lauantai-illan harjoitus saatu päätökseen ja alukset takaisin satamassa (kuva Petri Kinnunen)
Lauantai-illan harjoitus saatu päätökseen ja alukset takaisin satamassa (kuva Petri Kinnunen)

Sunnuntaiaamuna saimme nukkua kahdeksaan asti, mutta ainakin itse kävin illan harjoituksen jäljiltä sen verran ylikierroksilla, että uni jäi vähiin. Lähdimme vielä kerran merelle ja teimme neljä nopeaa keikkaa, joihin oli luotu vähän aikapainetta. Tämä aiheutti päällikölle stressitekijöitä ja parissa paatissa väsymyskin oli alkanut tuottaa tulosta. Meillä kuitenkin sunnuntai tuntui menevän vielä paremmin kuin lauantai ja miehistö tetsasi hyvällä sykkeellä keikat kunnialla maaliin. Viimeisen jälkeen oli epäuskoinen olo: nytkö tämä jo loppui? Toisaalta olisi vielä halunnut jatkaa, mutta toisaalta takki alkoi olla tyhjä niin kurssilaisilla kuin kouluttajillakin, että kotiinlähtöäkin odotti aika moni.

Kurssilla tehtiin hyvin peruskeikkoja. Välillä meripelastusharjoituksissa tuntuu galaksit räjähtävän vähän turhankin paljon: harjoituksiin sotketaan epärealistinen määrä eri aiheita ja vaikeusaste on nostettu turhan korkealle normaaleihin meripelastustehtävien tasoon nähden. Mutta nämä ihan perustehtävät ovat koulutuksen suola. Ne antavat parhaat toimintatapamallit oikeita meripelastustehtäviä varten. Lisäksi kurssilla käytiin palautekeskustelut koko ryhmän kesken aina keikkasettien jälkeen. Niissä yleensä aika loppui kesken ryhmämme puheliaisuuden vuoksi, mutta vaikka meripelastuskouluttajille mikään ei tunnu olevan mahdotonta, extratuntien saaminen vuorokauteen vaikuttaa olevan heidänkin ulottumattomissa.

On uskomatonta ajatella, että tämänkin kurssin toteutti liuta vapaaehtoisia. Niin ammattitaitoisesti kaikki tehtävät olivat suunniteltu ja toteutettu. Aikataulutkin pitivät lähes minuutilleen. Olen erittäin tyytyväinen, että kansimieheksi tultuani päätin lähteä mukaan päällystökoulutukseen. Näin laadukkaita johtamisharjoituksia on harvassa järjestössä, varsinkaan vapaaehtoisten organisoimana. Suuri kiitos kouluttajille sekä maalihenkilöille! Olette kultaakin arvokkaampia kun jaksatte vapaaehtoisesti viettää lauantai-iltaa pelastuslautassa pimeällä merellä, jotta toverimeripelastajat saavat oppia uutta.

Vinkki tuleville kurssilaisille: opettele juomaan kahvia. Siitä pitäisi olla koulutuskortissa oma kohtansa mihin pitää kerätä tarvittavat ”opetettu – harjoitellut – osaa” -rastit.

PR Jenny Wihuri lähdössä kotimatkalle (kuva Sanna Lehtonen)
PR Jenny Wihuri lähdössä kotimatkalle (kuva Sanna Lehtonen)