Harrastanko vai olenko vapaaehtoistyöntekijä?

Meripelastuskausi 2015 vetelee viimeisiään. Espoon molemmat operatiiviset alukset, PV Emmi ja PV Westhouse, ovat siirtyneet pois valmiudesta, mutta koulutusalus PV Furuno on edelleen käytössä. Samalla päättyy viides kauteni vapaaehtoisena meripelastajana.

Näiden viiden kauden, eli 4,5 vuoden, aikana olen tehnyt paljon muutakin kuin ollut merellä auttamassa pulaan joutuneita. Meripelastus on yhdistystoimintaa ja yhdistystoiminta vaatii aika paljon työtä, jota me teemme oman palkkatyömme tai opintojen lisäksi. Espoon meripelastajiin kuuluu jopa sellaisia henkilöitä, jotka tulevat paikalle vain kun tarvitaan ns. paperipelastamista tai tehdään huoltohommia. He eivät elämäntilanteen tai terveyden tai muun asian takia voi tai ehdi tehdä varsinaista meripelastusta, mutta ovat valmiita auttamaan muissa hommissa.

Itse saan motivaationi siitä, että end-of-the-day pääsen merelle. Se kaikki muu mitä teen varsinaisen meripelastuksen ympärillä edistää sitä, että pääsen merelle luotettavan miehistön ja toimivan kaluston kanssa. Nämä ”ylimääräiset” tehtävät ovat lisääntyneet vuosien varrella. Alla kerron mitä olen tehnyt milläkin kaudella ja miten olen kasvanut nykyiseen rooliini meripelastajana. Pelottavin tunne tekstin kirjoittamisen jälkeen on se, että kaiken alla olevan jälkeenkin teen moneen muuhun meripelastajaan nähden aika vähän. Minulla ei ole hallitustehtäviä Espoossa enkä tee mitään valtakunnallisella tasolla. En kuulu valtuustoon enkä työryhmiin, mutta silti voisin käyttää päivän jokaisen tunnin meripelastuksen tukitoimintoihin.

Kausi 1: Tulokas, joka ei tiennyt mistään mitään. Meripäiviäkin tuli ”vain” parisenkymmentä. Kuuluin pikkujoulutoimikuntaan.

Kausi 2: Harjoittelija ja kausi, jolloin PV Furuno tuli taloon. Aloin hämärästi käsittää mitä tarkoittaa ”alusten kunnossapito ja huoltotyöt”. Meripäiviä tuli vähän enemmän kuin ensimmäisenä kautena, mutta ei vielä ihan järjettömän paljon. Rantapäiviä sitäkin enemmän, kiitos Furuno-proggiksen. Syyskuussa olin kansimies. Kävin myös Pelastustekniikka-kurssin Bågaskärissa.  Joku keksi, että PV Furunon kunnostuksesta voisi kirjoittaa blogia ja minä voisin sitä kirjoittaa. Osallistuin meripelastustaitokisoihin Jämsässä. Kuuluin pikkujoulutoimikuntaan.

Kausi 3: ensimmäinen kokonainen kausi kansimiehenä. Koko talven olimme ajelleet Veikkolaan ja takaisin kunnostamaan Furunoa. Ensimmäiset meripäivät tulivat itselleni vasta kesäkuun puolella, koska Furunon kunnostusproggis vei kaiken vapaa-ajan. Kävin Pelastustekniikka Jatko -kurssin Bågaskärissa ja muistan käyneeni PV Emmin tyyppikoulutukset samalla kun muut varustelivat viime tingassa Furunoa ennen ensimmäistä katsastusta (joka muuten feilasi…).  Joku keksi, että meillä pitäisi olla Facebook-sivut ja minä voisin olla sivujen admin-käyttäjä. Olin apumiehenä Bågassa Pelastustekniikka Jatko -kurssilla. Osallistuin meripelastustaitokilpailuihin Turussa. Meripäivistä ei mitään havaintoa, mutta muistan kyllä olleeni Espoon Top10:ssä, todennäköisesti kiitos Tall Ships Racen, missä olimme avustamassa aluksia sisääntulossa ja poislähdössä. Kuuluin pikkujoulutoimikuntaan.

Kausi 4: Talvella kävin Tutka1- ja Tutka2-kurssit. Sain jossain vaiheessa kuulla olevani PV Furunon alusvastaava. Mikäs siinä sitten. Opetellaan sitä. Sen kunniaksi kävin Konemieskurssin Bågaskärissa ja taisin käydä taas apumiehenä Peltek Jatko -kurssillakin. Koska olin aloittanut perämieskoulutuksen, tuli minun ensimmäistä kertaa pitää myös kansimieskoulutuksia. Yhdessä Jussin kanssa vedimme pari koulutusta kauden aikana ja opettelimme sitä puolta. Osallistuin meripelastustaitokilpailuihin Tampereella. Joku keksi, että meillä pitää olla Twitter-tili ja minä voisin olla sen admin-käyttäjä. Piti opetella Twitterin käyttö.  Joku keksi, että voisimme kirjoittaa ihan yleistä blogia, eikä pelkästään Furunosta ja minä voisin sitä kirjoittaa. No se ”joku” taisin olla kyllä minä itse. Kävin tenttimässä SRC-tutkinnon. Olin päällystöharjoittelijana Peltek Jatkolla ja minusta tuli aliperämies. Meripäiviä oli n. 70. En kuulunut pikkujoulutoimikuntaan!

Kausi 5: Erittäin pitkä, rankka, mutta ah niin antoisa kausi! Kuuluin kisatoimikuntaan, joka oli toki aloittanut toimintansa jo edellisellä kaudella.  Aloitin urakkani kohti meripelastuskouluttajan roolia ja kävin päällystökurssin ensimmäisen ja toisen osan. Seilasin vajaan viikon PR Jenny Wihurilla Kööpenhaminasta Bremerhaveniin. Pyöritin paperilla eli excelissä Espoon nuorisotoiminnan aikataulutuksen eli vastasin kouluttajien ja tarpeen vaatiessa venepäällikön hankkimisesta viikottaista junnuiltaa varten. Keväällä kävin SPR:n EA1-kurssin ja syksyllä siihen päälle EA2-kurssin. Kävin Peltek Jatkolla apumiehenä ja Peltek-kurssilla kouluttajaharjoittelijana. Laskin viettäneeni Bågassa 7 tai 8 viikonloppua kauden aikana. Pidin parit kansimieskoulutukset ja parit junnutreenit. Kiitos tautisen huonon talven, ensimmäiset meripäivät tulivat jo maaliskuussa, joten nyt marraskuun lopussa takana oleva kausi tuntuu todella pitkältä, varsinkin kun syksy on ollut leuto ja aurinkoinen. Kisajärjestelyt veivät ison osan kaudesta ja monella meripäivät jäivät tästä syystä vähiin. Itse sain onneksi kaivettua niitä n. 70-80 (blogia kirjottaessani tarkistuslaskenta on vielä käynnissä), vaikka aikaa meni niin paljon kaikkeen muuhunkin. Ja jotta en laiskostuisi talven aikana, otin vastuulleni hätärakettiammuntojen järjestelyn ja lupauduin myös järjestämään talviajan koulutuksia nykyisille harjoittelijoille, jotta saamme heidät puskettua kansimiehiksi.

Katson siis tekeväni vapaaehtoistyötä vaikka usein virheellisesti puhun harrastamisesta. ”Vapaaehtoistyö” sanana kertoo paljon enemmän ja muistuttaa minua myös siitä, että vaikka tämä on vapaaehtoista, tämä on silti työtä: jos minä en tee omaa osuuttani, se osuus saattaa silloin jäädä tekemättä. Eli vaikka välillä se oma kotisohva ja illan tv-sarjat tuntuvat paljon houkuttelevimmalta kuin esimerkiksi alusvastaavien kokous, väännän itseni väkisin asemalle kokoustamaan toisten vapaaehtoisten työntekijöiden kanssa.

Tästä kaikesta huolimatta käsi sydämellä voin sanoa: päivääkään en vaihtaisi pois <3

 

On lauantai-iltoja ja sitten on lauantai-iltoja…

Mikä on unelmiesi lauantai-ilta? Kotisohvalla hyvän ruoan ja viinin kanssa, kainalossa elämänkumppani? Kannat katossa kaupungin parhaassa bileravintolassa ystävien kanssa? Ajoissa nukkumassa omassa lämpöisessä sängyssä, jossa nukut sikeästi sunnuntaiaamuun saakka?

Juuh, kyllä sitä muutaman kerran viikonlopun aikana mietti taas harrastusvalintojaan, mutta kuten niin monesti muulloinkin, aika kultaa muistot kohtuullisen nopeasti ja nyt kotisohvalla ollessani mietin vain kuinka älyttömän hauska viikonloppu meillä taas oli!

Tavoitteena oli laittaa saaritukikohtamme Anturi talviteloille. Paljon piti puuhata ja paljon myös puuhattiin! Itse olin enemmän huoltojoukoissa ja eli kannoin ruokaa pöytään aina kuin mahdollista samalla kun muu gängi haravoi pihan, tyhjensi räystäät, harjasi katot, korjasi muutamia terassin puutteita, yms. yms. yms. Laiturin ramppi siirtyi talviunille saunan terassille, soutuvene telakoineen telakoitiin ylemmäs (toivottavasti) tulevien jäiden tieltä, sauna kuurattiin ja mökki siivottiin.

Tontut vauhdissa (Kuva Anni Muukkonen)
Tontut vauhdissa (Kuva Anni Muukkonen)
Lounas on valmis (Kuva Anni Muukkonen)
Lounas on valmis (Kuva Anni Muukkonen)
To-Do lista oli kiitettävän pituinen
To-Do lista oli kiitettävän pituinen

Mielenkiintoiseksi, ja hieman erilaiseksi, viikonlopun teki lauantai-iltapäivällä yltymään alkanut tuuli. Se pirulainen osui suoraan Anturin eli Herrökobbenin laituriin ja jossain vaiheessa päällikkömme Tumppi alkoi huolestua PV Emmin pysymisestä laiturissa. Alus oli kiinni kuudella köydellä, mutta aina välillä aallot repivät köysiä ilkeän tuntuisesti. Olimme käyneet saunassa ja syöneet iltaruoan kun Tumppi pyysi meidät kaikki istumaan alukseen ja pähkimään mitä tehdään. Maha täynnä quesadilloja ja jäätelöä oli hyvä mennä istumaan keinuvaan alukseen ja tuijottamaan pimeänä vellovaa merta 😉 Eipä me siinä kauan istuttu kun päätimme irrottaa köydet: tuulimittari näytti tuulen voimakkuudeksi 12-13 m/s.  Ilmatieteenlaitos osasi kertoa, että Harmajalla on puuskissa 20 m/s.

Kello oli noin 22.30 kun lähdimme kohti Espoonlahtea, jonne tuuli ei päässyt nostamaan aallokkoa. Harjoittelimme pimeäajoa parisen tuntia ja mietimme miten tappaisimme aikaa aamuyöhön asti, jolloin tuulen pitäisi alkaa hellittää. Puolilta öin päätimme kiinnittyä Pentalan vuorovenelaituriin muutamaksi tunniksi nukkumaan. PV Emmissä on punkat neljälle hengelle ja miehistössä meitä oli kuusi. Neljä nopeinta siis pääsi jotenkinkutenkin vaaka-asentoon, kaksi jäi ohjaamoon, toinen naviskan penkille ja toinen lattialle pelastuspukupusseista tehdyn patjan päälle. Itse olin Emmin toisessa yläpunkassa. Tein Finnfillstä itselleni tyynyn ja vedin lämpöpeiton päälleni. Tapsa koisasi jo siinä punkalla minkä alta olisi löytynyt tyynyt ja peitot, eikä parin tunnin unien takia viitsinyt kaveria häiritä. Lämpöpeittoa todella tarvitsi, koska Emmin keulapiikin lämmitys ei toimi ja ohjaamossa ”nukkuvat” paistuivat lämmityksen huutaessa siellä täysillä. Vähän väliä heräsimme Virvestä kuuluviin keskusteluihin, mutta meitä ei onneksi kaivattu.

Tuulta paossa (kuva Sanna Lehtonen)
Tuulta paossa (kuva Sanna Lehtonen)

Puoli viisi kulutusakusto alkoi varoittamaan alhaista latausta. Emme olleet maasähkössä kiinni, joten moottorit piti saada käyntiin. Tuuli oli tyyntynyt jonkin verran, joten lähdimme kohti Herrökobbenia. Pimeys oli suunnaton: sumuinen sade aiheutti sen, ettei valonheittimilläkään nähnyt mitään muuta kuin heijastavia pintoja. Stora Herrön eteläpuolen kapeassa rännissäkään ei nähnyt rantaa ollenkaan. Onneksi viitoissa on heijastimet!

Vähän viiden jälkeen rantauduimme Herrökobbenille. Tuuli oli rauhoittunut aika paljonkin, mutta maininkia oli vielä jäljellä. Keulaan pistimme varmuuden vuoksi tuplavarmistuksen. Väsyneinä menimme mökkiin ja söimme vähän välipalaa. Painuimme vielä muutamaksi tunniksi pehkuihin ja ainakin osa meistä onnistui nukkumaan aina reiluun kymmeneen asti. Sen jälkeen kahvia koneeseen, vähän pekonia ja paistettuja munia, niin loputkin puuhastelut saatiin tehtyä ennen kotiinlähtöä.

Että semmoinen viikonloppu! Ei tarvinnut jonottaa taksijonossa aamuyöllä eikä hakea krapularuokaa snagarilta, mutta nauruhermot olivat silti kovassa käytössä. Mepeperhe aiheuttaa sen, että hauskaa on, vaikka aurinko ei aina paistakaan eikä revontulet loimota 🙂

Hommat hoidettu! (Kuva Anni Muukkonen)
Hommat hoidettu! (Kuva Anni Muukkonen)