Rauma kutsuu!

Viime vuonna tähän aikaan Espoossa valmistauduttiin vapaaehtoisten meripelastajien vuoden kohokohtaan, meripelastustaitokilpailuihin. Valmistelut olivat loppusuoralla ja pientä stressiä pukkasi päälle. Voin hyvin kuvitella minkälaisissa fiiliksissä Raumalla tällä hetkellä eletään kun lauantaina pidettävien meripelastustaitokilpailut lähestyvät yhtäaikaa armottoman nopeasti ja hitaasti.

Meillä Espoossa on ollut tapana pitää harjoituskilpailut meripelastustaitokisoihin lähteville joukkueille. Viime vuonna harjoitukset jäivät väliin, koska oli ”pikkasen” kiire puuhastella niitä ihan oikeita kisoja. Tänä vuonna kunnioitettiin taas perinteitä ja Mellsteniin kokoontuikin eilen yli 40 vapaaehtoista meripelastajaa: 21 kisoihin lähtevää ja loput sitten rastimiehen tehtäviin tai vastaaviin. Lisättiin tähän soppaan vähän PV Emmin öljynvaihtoa ja pilssin tyhjennystäkin kun väkeä puski rantaan enemmän kuin tehtäviä oli toimitsijoille antaa. Espoo tarjosi ainoastaan fasiliteetit ja pohjatyön: rastimiehiä tuli sitten ihan jokaisesta pk-seudun yhdistyksestä ja sillä kuuluisalla loistavalla yhteistyöllä nämä treenit saatiin tehdyksi!

Espoosta lähtee skabaamaan kolme joukkuetta: yksi aikuisten kisoihin ja kaksi junnukisoihin. Helsingistä lähtee jopa neljä joukkuetta: kaksi aikuisten ja kaksi junnujen joukkuetta. Porkkalasta lähtee yksi joukkue aikuisten kisoihin ja yksi junnujen kisoihin ja MPas1 eli PR Jenny Wihuri lähettää Raumalle yhden aikuisjoukkueen. Lähes tulkoon koko tämä kööri oli eilen Mellstenissä harjoittelemassa viikonlopun koitosta varten.

Klo 18.15 joukkueet lähtivät liikkeelle. Rasteja oli kuusi ja ne vastasivat meripelastustaitokilpailujen aiheita: ensiapu, vesipelastus, merimiestaidot, viestiliikenne ja merenkulku eli navigointi. Ajankohtaisrastia emme harjoituskisoihin ikinä tee, koska eipä sitä koskaan voi tietää mitä se voisi sisältää! Merimiestaitorasteja meillä oli kaksi kappaletta, ihan vain varmuuden vuoksi, ja viestiliikenne oli oman rastinsa lisäksi upotettu myös EA- ja vesipelastusrasteihin.

Ensiapurastin aluksi joukkueiden tuli ilmoittaa itsensä ”viivalle” eli kertoa harjoitusjokeen olevansa ”vapaa/kuuntelulla”. He saivat hälytystehtävän aseman sisäpihalle, jossa oli ”epävarmuustilanne”. Joukkueet kohtasivat elottoman potilaan, jonka elvytystoimet tuli aloittaa ja jatkaa kunnes lisäapu tulee paikalle (eli rastimies ilmoittaa rastiajan päättyneeksi). Lisäksi tuli hälyttää lisäapua. Vierestä löytyi henkilö, jolla oli sääressä avohaava, joka piti myös hoitaa.

Merenkulku eli navigointirastille saimme lainaksi PR Jenny Wihurilta Rauman edustan merikortin, ja jotta se tulisi hyvinkin tutuksi kisaajille, heille oli laadittu useita kysymyksiä alueeseen liittyen: missä koordinaateissa sijaitsee…, mitä näette tosisuunnassa xxx kun seisotte paikassa yyy, mitä tarkoittaa minkäkin loiston vilkku, mikä on ETA kohteeseen a nopeudella b, jne. Kysymyksiä oli niin paljon, että rastiaika loppui eittämättä kesken ja se siinä oli vähän tarkoituskin. Navigointirasti oli ns. old skool -tyyppinen, jota aiemmin on nähty kisoissa ja joka nosti paineita sopivasti. Siinä tuli älytä lukea kaikki kysymykset läpi ensin ja jakaa ne sitten joukkueen kesken, jotta mahdollisimman moneen ehtisi vastata.

Ensimmäinen merimiestaidot rasti tutustutti joukkueet PV1-alukseen, jota Raumallakin tullaan käyttämään. Merelle ei ehtinyt lähteä, mutta lähtötsekit tuli hoitaa mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen oli tiedossa vielä kastliinan heittoa, solmujen tekoa ja merkinantolippujen tunnistamista (tunnistathan sinäkin ainakin viisi tärkeintä: A, B, C, L ja N?). Jälleen aika loppui kesken, mutta koska PV Westhousemme oli ihan oikeasti ”vapaa/kuuntelulla” koko illan, piti rastilla olla ohjelmaa, jos lähtötsekit jäisivät tekemättä aluksen lähtiessä tehtävälle.

Vesipelastusrastilla piti jälleen ilmoittautua harjoitusjokeen ja he saivat tehtävän Mellstenin lounaispuolelle, jossa sivullinen oli nähnyt kumollaan olevan soutuveneen n. 20 m päässä rannasta. Soutuveneen alta löytyi ”uhri”, joka oli onneksi ihan hyvissä voimissa kunhan joukkueet auttoivat hänet rantaan.

20160831_191651
Vesipelastusrasti
Viestiliikennettä oli siis upotettu jo kahdelle muullekin rastille, mutta lisää virvenkäyttöharjoitusta sai kun joukkueenjohtajan tuli muutaman valokuvan avulla ja virven välityksellä ohjeistaa joukkuetta rakentamaan erilaisista materiaaleista samanlainen rakennelma kuin kuvissa oli. Rakennelma ei sinänsä muistuttanut mitään mikä aiheutti harmaita hiuksia kaikille. Välissä piti vielä vaihtaa puheryhmää.
20160831_193226
Espoon joukkueenjohtaja Petsku yrittää tulkita kuvaa virven välityksellä joukkueelleen
20160831_193255
Espoon joukkue Fredrik ja Riku yrittävät tulkita joukkueenjohtajan virven välityksellä tulevia ohjeita
tottero
Vasemmalla tavoite ja oikealla tulos

Toinen merimiestaito tutustutti joukkueet tyhjennyspumpun käyttöön. Joukkueiden piti tyhjentää pumpun avulla vettä täynnä oleva soutuvene. Meillä Espoossa on käytössä Esteri, mutta koska PV1:sten alkuperäiseen varustukseen kuuluu Honda-tyhjennyspumppu, otimme sen käyttöön harjoituksiin. Jokainen joukkue joutui hetken miettimään, että miten ihmeessä se tämä tämmöinen nyt toimikaan kun Esteri lähtee käyntiin lähes tulkoon vain nykäisemällä, mutta Honda vaatii siemenveden (eräs joukkueenjohtaja käskytti joukkuettaan täyttämään säiliön ”siemennesteellä”) ja tehotkaan eivät ole Esterin luokkaa.

Lopuksi klo 20.15 kaikki joukkueet kerääntyivät aseman eteen ja siitä joukkueenjohtajien ohjeistamana lähtivät viimeiselle uintietapille kalliolta poijuja kiertäen uimaportaille.

20160831_201513
Kaikki joukkueet yhtäaikaa uintietapilla

Rastiaika oli jokaisella rastilla 10 minuuttia, jonka jälkeen oli vielä ainakin viisi minuuttia aikaa palautekeskustelulle. Pisteitä ei laskettu, eikä voittajia julistettu, mutta kisaajat ainakin toivottavasti jotenkin pääsivät fiilikseen!

Hurjasti tsemppiä kaikille kisoihin osallistuville! Lauantaina nähdään Raumalla!

Hätäraketteja taivaan täydeltä

Oletko koskaan joutunut tositilanteessa posauttamaan hätärakettia taivaalle? Se ei todennäköisesti ole mitenkään helppo homma, varsinkin kun siinä tilanteessa stressitaso on snadisti normaalia korkeammalla.

Tiedätkö missä hätäraketit veneessäsi sijaitsevat? Tietääkö muu miehistö? Ovatko ne helposti saatavilla? Yleensä kun se ”snadisti normaalia korkeampi” stressi puskee päälle ja mikään ovi, lukko tai purkki aukea kuten normaalisti, on hyvä, että raketit ovat siellä missä niiden pitää olla ja koko miehistö tietää mikä se paikka on.

Punainen laskuvarjoraketti, siis se sellainen perinteinen hätäraketti, joita valitettavasti uutena vuotenakin taivaalla leijailee luvattoman paljon, potkaisee jonkin verran kun sen lähettää menemään. Jos tätä ei osaa ennakoida, hätäraketti saattaa esim. purjeveneessä osuakin purjeeseen ja sen jälkeen jo valmiiksi huono tilanne voi muuttua todella huonoksi ellei jopa katastrofaaliseksi.

Espoon Meripelastajien järjestämät hätärakettiammunnat 10.3.2012 - kuvassa hätäraketti (kuvaaja: Mikael Albrecht)
Punainen laskuvarjoraketti (kuva: Mikael Albrecht)

Ikävä yllätys on myös joidenkin hätärakettien ja soihtujen saman näköisyys. Jos luulee sytyttävänsä soihdun ja liikkeelle lähteekin hätäraketti, voi raketti osua jonnekin minne sen ei todellakaan pitänyt mennä. Lasikuituveneessä kuuma raketti tekee rumaa jälkeä ja sulattaa reiän runkoon hyvinkin nopeasti.

Näin veneilykauden ulkopuolella vapaaehtoiset meripelastajat järjestävät hätämerkinantoharjoituksia ympäri Suomen. Tilaisuudessa veneilijät voivat luvallisesti ja turvallisesti harjoitella hätämerkinantovälineiden käyttöä. Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla harjoitukset järjestetään Espoon Haukilahdessa (Mellstenintie 6) sunnuntaina 28.2.2016 klo 10.00–16.00. Harjoituksessa käytettävät välineet ovat punaiset laskuvarjoraketit (ns. hätäraketit), punaiset käsisoihdut (hätäsoihtu) ja oranssit savut.

Oranssi savu, jota käytetään valoisan aikaan
Oranssi savu, jota käytetään valoisan aikaan (kuva: Mikael Albrech)

Harjoituksessa yli 18-vuotiaat veneilijät voivat ampua luvallisesti ja turvallisesti omia hätämerkinantovälineitään. Kaikkien käytettävien hätämerkinantovälineiden tulee olla valmistettu vuonna 2009 tai sen jälkeen. Ennen harjoitusta välineet tarkistetaan ja ampujille annetaan henkilökohtainen opastus niiden oikeanlaiseen käyttöön. Paikalle voi myös tuoda ilmaiseksi vanhentuneita tai muuten käyttöön kelpaamattomia pyroteknisiä hätämerkinantovälineitä niiden asianmukaista hävittämistä varten.

Harjoitukseen pääsee mukaan ilmoittautumalla Espoon Meripelastajien nettisivuilla 26.2.2016 mennessä. Harjoitus on Espoon Meripelastajien ja Helsingin Meripelastusyhdistyksen jäsenille sekä muiden Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistysten henkilöjäsenille ilmainen. Osallistuminen vaatii Suomen Meripelastuksen jäsenyhdistyksen jäsenyyden, joka maksaa 32 euroa. Voit liittyä yhdistyksen jäseneksi ilmoittautumisen yhteydessä.

Se on kesä ny!

Meinaan yleensä tässä vaiheessa vasta muistellaan, että mites se vene käynnistyi ja kuinkas sitä ohjattiinkaan, mutta nyt on jo päivystykset täydessä höngässä, viikkokoulutuksia on pidetty jo kuukauden päivät ja meripäiviäkin on joillekin kertynyt kahden käden sormilla laskettava määrä. Vähän lämpöä vielä ja saadaan loputkin mepet satamaan! Tässä kaiken muun ohella tulokasvastaavamme Markus ja koulutusvastaavamme Ilona ovat tehneet muiden avustuksella kovaa duunia rankatessaan meille ykkösluokan tulokkaat mukaan toimintaan. Valinta ei ole helppo ja rannalle jää valitettavan paljon hyviä tyyppejä. Resurssimme vain ovat rajalliset, emmekä pysty määräämme enempää kansimieheksi kouluttamaan.

Meripelastajan vappuaatto: keulapuskuharjoituksia (Kuva Mikael Albrecht)
Meripelastajan vappuaatto: keulapuskuharjoituksia (Kuva Mikael Albrecht)

Vappukin tuli ja meni, mutta meripelastajalle vappu on hieman erilainen juhlapäivä kun muulle kansalle. Yleensä silloin aloittelemme meripelastuskautta, huollamme aluksia ja keräämme ensimmäisiä meripäiviä ja kaikilla on kiire ja tohina. Tänä vuonna kausi kuitenkin alkoi jo maaliskuun puolella, joten vappuviikonloppuna oli hyvää aikaa keskittyä tulokaskoulutukseen.

Homma pyörähti käyntiin kunnolla kun tulokaskokelaille pidettiin huhtikuun lopussa Helsingin Meripelastusyhdistyksen asemapaikalla Matosaaressa Bootcamp, jossa he pääsivät tutustumaan toimintaan todenteolla. Stadin tulokasvastaava Osku on nähnyt jo kahtena keväänä hurjasti vaivaa järjestäessään Bootcampin. Paikalla on molempina vuosina ollut vajaa 40 tulokasehdokasta ja kouluttajiakin on tarvittu n. 30 pyörittämään rasteja. Bootcampilla mahdolliset uudet tulokkaat oppivat vedestä pelastautumiseen vaadittavia taitoja sekä meripelastajalle ja muillekin vesilläliikkujille tärkeitä taitoja kuten eri solmuja ja kastliinan heittoa. Bootcamp toimii yhtä aikaa valintatilaisuutena sekä myös antaa kuvan toiminnastamme, eli mahdollinen uusi mepe voi tässä vaiheessa todeta, että tämä ei olekaan hänen juttunsa.

"Ei se mene eteenpäin vaikka kuinka työntää..." Ei vaan alukseennousuharjoitus (kuva Jaakko Heikkilä)
”Ei se mene eteenpäin vaikka kuinka työntää…” Ei vaan alukseennousuharjoitus (kuva Jaakko Heikkilä)

Bootcampin jälkeen tulokasvastaavat tekivät vaikean valintansa ja karsivat joukkoa pienemmäksi. Sen jälkeen koulutus jatkui ja vappuviikonloppu vietettiinkin sitten Espoossa ensiapu- ja palokoulutuspäivän merkeissä. Lähes kaikki valitut pääsivät osallistumaan koulutukseen, joten paikalla oli parikymmentä innokasta oppilasta. Tulokkaita kouluttamassa oli myös Kauklahden VPK, joka avasi päivän teoriaoppitunnilla. Suuri kiitos yhteistyöstä heille!

Lounaan jälkeen teoria pantiin käytäntöön ja joukko jaettiin viiteen ryhmään harjoittelemaan palonsammutuksen osa-alueita: letkujen perusselvitystä, alkusammutusta ja moottoriruiskun käyttöä. Rastien aiheena oli myös ensiapua, tällä kertaa harjoiteltiin aikuisen ja vauvan elvytystä, sekä kauhapaarien käyttöä ja potilaan siirtoa.

Palosammutusrasti (kuva Matti Nurmi)
Palosammutusrasti (kuva Matti Nurmi)
Potilaansiirtoa kauhapaarien avulla (kuva Matti Nurmi)
Potilaansiirtoa kauhapaarien avulla (kuva Matti Nurmi)

Tulokaskoulutusta on jäljellä vielä yksi yhteinen kerta. Tämän jälkeen tulokkaat jalkautuvat omiin yhdistyksiin ja aloittavat yhdistyskohtaisen koulutuksen. Tulokaskoulutuksen aikana opetellaan turvallinen toiminta aluksella ja itsensä pelastaminen onnettomuustilanteessa. Kun nämä taidot ovat hallussa, saa tulokas nimityksen kansimiesharjoittelijaksi, yleensä heti kesäkuun alussa, ja alkaa varsinaisten pelastustöiden opettelu muiden miehistönjäsenten ohjauksessa. Harjoittelijana uusi mepe pääsee jo mukaan partioajoihin, mutta ei voi toimia päivystysmiehistössä eikä minimimiehistössä.

Nimitys kansimieheksi riippuu täysin omasta aktiivisuudesta. Yleensä kansimiehen nimityksen saa toisen kauden aikana kun on osoittanut osaamistasonsa ja on ollut aktiivisesti mukana toiminnassa niin merellä kuin maallakin.

 (tekstin tuottamisessa jeesasivat Matti Nurmi ja Peter Lindström)

Kouluttajakurssilla

Vietin viikonlopun aina yhtä ihanassa Bågaskärissa aloittamassa taivaltani kohti meripelastuskouluttajan ”uraa”. Kuulin tosin sunnuntai-iltapäivällä, että taival on alkanut jo Pelastustekniikkakurssilla, koska kouluttajaksi päästäkseen pitää olla tietyt kurssit käytynä. Mutta nyt siis vuorossa kouluttajakurssi.

Tulimme pienellä porukalla saareen perjantaina. Mukana oli viisi kurssilaista ja kaksi ohjaajaa. Harvoin sitä on Bågassa saanut olla kurssilaisena niin, että on ihan oma huone missä nukkua. Oi auvoa <3 Perjantai meni tutustuessa toisiimme. Suurimmaksi osaksi olimmekin jo ennestään tuttuja, mutta sen verran iso tämä mepeperhe on, että aina joku uusi naama tulee vastaan. Koska kukaan ei lauantaiaamuna herättänyt aamureippailulle, tein sen vapaaehtoisesti. Tulossa oli toistaiseksi kevään lämpimin päivä ja taisivat linnutkin tietää sen. Kävelin saaren ympäri rantakallioita pitkin ja meteli oli melkoinen. Kivahan sitä lintujen keväthuutelua on kuunnella, varsinkin kun meri on tyyni ja aurinko paistaa, eikä oikein keksi mitään mikä elämässä juuri sillä hetkellä olisi vialla. Bågaskärilla on jotenkin maaginen vaikutus ihmisluontoon.

Aamu Bågassa
Aamu Bågassa

Aamupäivän mietimme millainen aikuinen on oppijana ja mitä kaikkea meidän tulisi ottaa huomioon kun haluamme kouluttaa kuitenkin kohtuullisen heterogeenistä porukkaa. Kävimme läpi myös miten turvallisuusasiat tulee pitää mielessä käytännönrasteja suunniteltaessa sekä tutkimme harjoitussuunnitelmia. Keskustelu soljui eteenpäin ja ennen kuin huomasimmekaan päivä oli puolessa ja aika lounaalle. Joonas toimi kokkina ja me muut tulimme, kuten aina, valmiiseen pöytään.

Vähän piti tehdä myös muistiinpanoja…

Iltapäivällä saimme ensimmäisen harjoitustehtävän. Jokaisen piti suunnitella oma n. 10-15 minuutin pituinen teoriakoulutus jostain meripelastusaiheesta, kohteena joko harjoittelijat tai kansimiehet. Hetken aikaa mietin sopivaa aihetta ja sitten muistin, että sunnuntaina Espoon junnukoulutuksessa on tarkoitus puhua solmuista ja voisin yrittää tehdä pojille sinne vähän tukimateriaalia. Istahdin takapihalle auringonpaisteeseen (pystyi jo sanomaan, että ”voi hel***ti kun on kuuma…”) ja aloin kerrata viittä perussolmua ja niiden käyttötarkoituksia. Reilun tunnin pähkimisen jälkeen palasimme takaisin luokkatilaan ja jokainen vuorollaan piti koulutuksensa. Saimme kuulla Kirsiltä ja Akilta mitä meripelastajan tulee huomioida ympäristönsuojelusta, Mai puhui työturvallisuudesta ja Maksilta opimme kuinka tehdä oikeaoppinen kylkihinaus. Niin, ja tietenkin ne meikäläisen solmut.

Teoriakoulutus solmuista
Teoriakoulutus solmuista

Tässä vierähti iltapäivä. Sillä aikaa kun Joonas hääräsi kyökissä, me kurssilaiset lähdimme jaloittelemaan saaren kallioille. Tuuli oli hieman yltynyt, mutta silti kallioilla oli vielä mukavan lämmin. Päätimme ensi kerralla ottaa jonkun geologin mukaan kertomaan Bågan kalliolaaduista. Takaisin sisällä saimme tehtävänannon seuraavalle päivälle: jokaisen tulee pitää 20 minuutin käytännönharjoitus jostain aiheesta, joka EI LIITY meripelastukseen. Tämä osoittautui paljon haastavammaksi kuin edellinen aihevalinta. Aika moni aiempi kurssilainen on ottanut aiheen työstänsä, mutta kun tekee työkseen nettisivuja, ei se oikein tuntunut luontevalta tähän hätään. Joten ”rakkaudesta rautaan” valitsin aiheeksi ”kuinka tehdä turkkilainen ylösnousu”. Valitettavasti tontilta ei löydy kahvakuulia, mutta onneksi alakerran punttis tarjoaa sen verran levypainoja, että fiilikseen päästään!

Sunnuntaina aikaisin aamulla meripelastajan aikaa eli joskus yhdeksältä aloitimme harjoitusten läpikäynnin. Ensin suunnittelimme kylpyhuoneen laatoitusta Maksin avulla, sitten harjoittelimme Akin johdolla akkuruuvinvääntimen käyttöä alakerran takkahuoneessa (tätä ei saa kertoa saaren isännälle…), Mai opetti meille erilaisia serviettitaitoksia, teimme niitä turkkilaisia ylösnousuja ja lopulta Kirsi käski meidät pesemään hampaat ruokasoodalla… Että on tämä meripelastus aika monipuolinen laji! Harjoituksen ideana oli oivaltaa miten mm. olosuhteet, koulutettavien erilainen osaamistaso ja rajallinen aika pitää ottaa huomioon harjoituksia suunniteltaessa. Viikonlopun tärkein opetus oli ehdottomasti koulutuksen pyhä kolminaisuus eli suunnitelma-varasuunnitelma-hätäsuunnitelma! Meidän tapauksessa kyseessä on usein tilanne, jossa rantaan tulee harjoituksiin joko enemmän tai vähemmän kuin mitä oli ilmoittautunut, jolloin veneisiin ei mahdukaan tai kansimiehiä ei ole riittävästi. Myös muuttuvat sääolosuhteet voivat muuttaa suunnitelmaa: jos harjoitus on ajateltu pidettäväksi saaressa, pitää miettiä varasuunnitelma, jos saaren rantaan osuukin kova tuuli.

WP_20150412_10_38_17_Pro
”Näin käytät akkuruuvinväännintä”

Meille jokaiselle oli varmasti haasteellisinta aikatauluttaa harjoitukset oikein. Jos tarkoitus on pitää kolmen tunnin mittainen treeni, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen koko harjoitus on jo käyty läpi, niin mitä sitten? Tai vielä pahempi: tunnin treeni, mutta ensimmäinen 45 min menee pelkästään valmisteluihin eikä varsinaista harjoitusta ehdi tehdä ollenkaan. Tästä syystä teimme harjoitussuunnitelmat, johon merkitsimme minuuttimäärät jokaiselle osiolle.  Tähän ”harsuun” merkitään harjoituksen tavoite, tarvittavat valmistelut ja varusteet, kouluttajilta tarvittavat erityispiirteet (esim. ”kokenut päällikkö”) ja turvallisuuteen liittyvät tekijät sekä paloitellaan harjoitus osiin, joille jokaiselle on merkattu minuuttimääräinen kesto. Harsu on helppo tulostaa, laminoida ja pitää mukana ulkonakin tapahtuvassa harjoituksessa. Vaikka itse olen käynyt ammatillisen opettajan koulutuksen ja sitä kautta saanut pedagogisen pätevyyden, oli viikonloppu erittäin antoisa ja sain paljon uusia vinkkejä Espoossa pidettävien harjoitusten toteuttamiseen.

Meripelastajat ohoi! Kouluttajakurssille kannattaa hakeutua vaikka ei olisikaan ajatuksena tsempata meripelastuskouluttajaksi asti tai toimia omassa yhdistyksessä koulutusvastaavana. Aina omassa yhdistyksessä tarvitaan uusia kouluttajia ja edellä lueteltujen asioiden miettiminen etukäteen muiden mepejen kanssa on huomattavasti hedelmällisempää kuin paniikki, joka iskee kun tajuaa, että illalla pitäisi vetää jokin harjoitus, mutta mikäs se aihe olikaan…

Saaresta poistuminen ei harmittanut ollenkaan niin paljon kun vettä satoi ja tuuli vihmoi lähtiessä. Lisäksi ensi viikonloppuna on vuorossa päällystökurssin ensimmäinen osa, joten saareen pääsee taas 🙂

Ei se aurinko aina paista...
Ei se aurinko aina paista…