On lauantai-iltoja ja sitten on lauantai-iltoja…

Mikä on unelmiesi lauantai-ilta? Kotisohvalla hyvän ruoan ja viinin kanssa, kainalossa elämänkumppani? Kannat katossa kaupungin parhaassa bileravintolassa ystävien kanssa? Ajoissa nukkumassa omassa lämpöisessä sängyssä, jossa nukut sikeästi sunnuntaiaamuun saakka?

Juuh, kyllä sitä muutaman kerran viikonlopun aikana mietti taas harrastusvalintojaan, mutta kuten niin monesti muulloinkin, aika kultaa muistot kohtuullisen nopeasti ja nyt kotisohvalla ollessani mietin vain kuinka älyttömän hauska viikonloppu meillä taas oli!

Tavoitteena oli laittaa saaritukikohtamme Anturi talviteloille. Paljon piti puuhata ja paljon myös puuhattiin! Itse olin enemmän huoltojoukoissa ja eli kannoin ruokaa pöytään aina kuin mahdollista samalla kun muu gängi haravoi pihan, tyhjensi räystäät, harjasi katot, korjasi muutamia terassin puutteita, yms. yms. yms. Laiturin ramppi siirtyi talviunille saunan terassille, soutuvene telakoineen telakoitiin ylemmäs (toivottavasti) tulevien jäiden tieltä, sauna kuurattiin ja mökki siivottiin.

Tontut vauhdissa (Kuva Anni Muukkonen)
Tontut vauhdissa (Kuva Anni Muukkonen)
Lounas on valmis (Kuva Anni Muukkonen)
Lounas on valmis (Kuva Anni Muukkonen)
To-Do lista oli kiitettävän pituinen
To-Do lista oli kiitettävän pituinen

Mielenkiintoiseksi, ja hieman erilaiseksi, viikonlopun teki lauantai-iltapäivällä yltymään alkanut tuuli. Se pirulainen osui suoraan Anturin eli Herrökobbenin laituriin ja jossain vaiheessa päällikkömme Tumppi alkoi huolestua PV Emmin pysymisestä laiturissa. Alus oli kiinni kuudella köydellä, mutta aina välillä aallot repivät köysiä ilkeän tuntuisesti. Olimme käyneet saunassa ja syöneet iltaruoan kun Tumppi pyysi meidät kaikki istumaan alukseen ja pähkimään mitä tehdään. Maha täynnä quesadilloja ja jäätelöä oli hyvä mennä istumaan keinuvaan alukseen ja tuijottamaan pimeänä vellovaa merta 😉 Eipä me siinä kauan istuttu kun päätimme irrottaa köydet: tuulimittari näytti tuulen voimakkuudeksi 12-13 m/s.  Ilmatieteenlaitos osasi kertoa, että Harmajalla on puuskissa 20 m/s.

Kello oli noin 22.30 kun lähdimme kohti Espoonlahtea, jonne tuuli ei päässyt nostamaan aallokkoa. Harjoittelimme pimeäajoa parisen tuntia ja mietimme miten tappaisimme aikaa aamuyöhön asti, jolloin tuulen pitäisi alkaa hellittää. Puolilta öin päätimme kiinnittyä Pentalan vuorovenelaituriin muutamaksi tunniksi nukkumaan. PV Emmissä on punkat neljälle hengelle ja miehistössä meitä oli kuusi. Neljä nopeinta siis pääsi jotenkinkutenkin vaaka-asentoon, kaksi jäi ohjaamoon, toinen naviskan penkille ja toinen lattialle pelastuspukupusseista tehdyn patjan päälle. Itse olin Emmin toisessa yläpunkassa. Tein Finnfillstä itselleni tyynyn ja vedin lämpöpeiton päälleni. Tapsa koisasi jo siinä punkalla minkä alta olisi löytynyt tyynyt ja peitot, eikä parin tunnin unien takia viitsinyt kaveria häiritä. Lämpöpeittoa todella tarvitsi, koska Emmin keulapiikin lämmitys ei toimi ja ohjaamossa ”nukkuvat” paistuivat lämmityksen huutaessa siellä täysillä. Vähän väliä heräsimme Virvestä kuuluviin keskusteluihin, mutta meitä ei onneksi kaivattu.

Tuulta paossa (kuva Sanna Lehtonen)
Tuulta paossa (kuva Sanna Lehtonen)

Puoli viisi kulutusakusto alkoi varoittamaan alhaista latausta. Emme olleet maasähkössä kiinni, joten moottorit piti saada käyntiin. Tuuli oli tyyntynyt jonkin verran, joten lähdimme kohti Herrökobbenia. Pimeys oli suunnaton: sumuinen sade aiheutti sen, ettei valonheittimilläkään nähnyt mitään muuta kuin heijastavia pintoja. Stora Herrön eteläpuolen kapeassa rännissäkään ei nähnyt rantaa ollenkaan. Onneksi viitoissa on heijastimet!

Vähän viiden jälkeen rantauduimme Herrökobbenille. Tuuli oli rauhoittunut aika paljonkin, mutta maininkia oli vielä jäljellä. Keulaan pistimme varmuuden vuoksi tuplavarmistuksen. Väsyneinä menimme mökkiin ja söimme vähän välipalaa. Painuimme vielä muutamaksi tunniksi pehkuihin ja ainakin osa meistä onnistui nukkumaan aina reiluun kymmeneen asti. Sen jälkeen kahvia koneeseen, vähän pekonia ja paistettuja munia, niin loputkin puuhastelut saatiin tehtyä ennen kotiinlähtöä.

Että semmoinen viikonloppu! Ei tarvinnut jonottaa taksijonossa aamuyöllä eikä hakea krapularuokaa snagarilta, mutta nauruhermot olivat silti kovassa käytössä. Mepeperhe aiheuttaa sen, että hauskaa on, vaikka aurinko ei aina paistakaan eikä revontulet loimota 🙂

Hommat hoidettu! (Kuva Anni Muukkonen)
Hommat hoidettu! (Kuva Anni Muukkonen)

Se on kesä ny!

Meinaan yleensä tässä vaiheessa vasta muistellaan, että mites se vene käynnistyi ja kuinkas sitä ohjattiinkaan, mutta nyt on jo päivystykset täydessä höngässä, viikkokoulutuksia on pidetty jo kuukauden päivät ja meripäiviäkin on joillekin kertynyt kahden käden sormilla laskettava määrä. Vähän lämpöä vielä ja saadaan loputkin mepet satamaan! Tässä kaiken muun ohella tulokasvastaavamme Markus ja koulutusvastaavamme Ilona ovat tehneet muiden avustuksella kovaa duunia rankatessaan meille ykkösluokan tulokkaat mukaan toimintaan. Valinta ei ole helppo ja rannalle jää valitettavan paljon hyviä tyyppejä. Resurssimme vain ovat rajalliset, emmekä pysty määräämme enempää kansimieheksi kouluttamaan.

Meripelastajan vappuaatto: keulapuskuharjoituksia (Kuva Mikael Albrecht)
Meripelastajan vappuaatto: keulapuskuharjoituksia (Kuva Mikael Albrecht)

Vappukin tuli ja meni, mutta meripelastajalle vappu on hieman erilainen juhlapäivä kun muulle kansalle. Yleensä silloin aloittelemme meripelastuskautta, huollamme aluksia ja keräämme ensimmäisiä meripäiviä ja kaikilla on kiire ja tohina. Tänä vuonna kausi kuitenkin alkoi jo maaliskuun puolella, joten vappuviikonloppuna oli hyvää aikaa keskittyä tulokaskoulutukseen.

Homma pyörähti käyntiin kunnolla kun tulokaskokelaille pidettiin huhtikuun lopussa Helsingin Meripelastusyhdistyksen asemapaikalla Matosaaressa Bootcamp, jossa he pääsivät tutustumaan toimintaan todenteolla. Stadin tulokasvastaava Osku on nähnyt jo kahtena keväänä hurjasti vaivaa järjestäessään Bootcampin. Paikalla on molempina vuosina ollut vajaa 40 tulokasehdokasta ja kouluttajiakin on tarvittu n. 30 pyörittämään rasteja. Bootcampilla mahdolliset uudet tulokkaat oppivat vedestä pelastautumiseen vaadittavia taitoja sekä meripelastajalle ja muillekin vesilläliikkujille tärkeitä taitoja kuten eri solmuja ja kastliinan heittoa. Bootcamp toimii yhtä aikaa valintatilaisuutena sekä myös antaa kuvan toiminnastamme, eli mahdollinen uusi mepe voi tässä vaiheessa todeta, että tämä ei olekaan hänen juttunsa.

"Ei se mene eteenpäin vaikka kuinka työntää..." Ei vaan alukseennousuharjoitus (kuva Jaakko Heikkilä)
”Ei se mene eteenpäin vaikka kuinka työntää…” Ei vaan alukseennousuharjoitus (kuva Jaakko Heikkilä)

Bootcampin jälkeen tulokasvastaavat tekivät vaikean valintansa ja karsivat joukkoa pienemmäksi. Sen jälkeen koulutus jatkui ja vappuviikonloppu vietettiinkin sitten Espoossa ensiapu- ja palokoulutuspäivän merkeissä. Lähes kaikki valitut pääsivät osallistumaan koulutukseen, joten paikalla oli parikymmentä innokasta oppilasta. Tulokkaita kouluttamassa oli myös Kauklahden VPK, joka avasi päivän teoriaoppitunnilla. Suuri kiitos yhteistyöstä heille!

Lounaan jälkeen teoria pantiin käytäntöön ja joukko jaettiin viiteen ryhmään harjoittelemaan palonsammutuksen osa-alueita: letkujen perusselvitystä, alkusammutusta ja moottoriruiskun käyttöä. Rastien aiheena oli myös ensiapua, tällä kertaa harjoiteltiin aikuisen ja vauvan elvytystä, sekä kauhapaarien käyttöä ja potilaan siirtoa.

Palosammutusrasti (kuva Matti Nurmi)
Palosammutusrasti (kuva Matti Nurmi)
Potilaansiirtoa kauhapaarien avulla (kuva Matti Nurmi)
Potilaansiirtoa kauhapaarien avulla (kuva Matti Nurmi)

Tulokaskoulutusta on jäljellä vielä yksi yhteinen kerta. Tämän jälkeen tulokkaat jalkautuvat omiin yhdistyksiin ja aloittavat yhdistyskohtaisen koulutuksen. Tulokaskoulutuksen aikana opetellaan turvallinen toiminta aluksella ja itsensä pelastaminen onnettomuustilanteessa. Kun nämä taidot ovat hallussa, saa tulokas nimityksen kansimiesharjoittelijaksi, yleensä heti kesäkuun alussa, ja alkaa varsinaisten pelastustöiden opettelu muiden miehistönjäsenten ohjauksessa. Harjoittelijana uusi mepe pääsee jo mukaan partioajoihin, mutta ei voi toimia päivystysmiehistössä eikä minimimiehistössä.

Nimitys kansimieheksi riippuu täysin omasta aktiivisuudesta. Yleensä kansimiehen nimityksen saa toisen kauden aikana kun on osoittanut osaamistasonsa ja on ollut aktiivisesti mukana toiminnassa niin merellä kuin maallakin.

 (tekstin tuottamisessa jeesasivat Matti Nurmi ja Peter Lindström)

Huoltoja, esittelyjä, ensimmäisiä meripäiviä

Harvassa ovat kaudet jolloin lokikirjoista löytyy merkintöjä maaliskuun puolelta. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan vielä hiihdettiin Miessaarenselällä, mutta nyt siellä jo veneillään. Snadisti on pitänyt kiirettä Espoossa viime päivät kun hetken jo näytti siltä, että kevät olisi täällä. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, ettei näillä leveysasteilla voi liian aikaisin juhlia. Huolimatta siitä sataako vai paistaako, Haukilahden venesatamaan ilmaantuu veneitä talviteloilta lähes joka päivä, joten paineet saada meripelastusalukset käyttökuntoon ovat kovat. Reilu viikko sitten osa miehistöstä kävi tekemässä Tammisaaressa telakalla isompia huoltohommia PV Emmiin ja PV Westhouseen ja Mellstenissä porukka huolsi siellä talvehtinutta PV Furunoa.

PV Emmin jettien kokoamista (kuva Tuomas Kalanti)
PV Emmin jettien kokoamista (kuva Tuomas Kalanti)
PV Furunon talvimökinpurku (kuva Anni Muukkonen)
PV Furunon talvimökinpurku (kun vielä oli kevät…) (kuva Anni Muukkonen)

Hommat saatiin siihen kuntoon, että tiistai-iltapäivällä Espoosta lähti delegaatio maanteitse Tammisaareen ja tulivat meriteitse takaisin Espooseen! Ihan valmiuteen asti Emmiä ja Westhousea ei vielä saatu, koska joitain huoltoja pitää vielä hoitaa ja varusteita laittaa paikoilleen. PV Furuno saatiin veteen perjantaina ja sunnuntaina se varusteltiin. Kone ei vielä tässä vaiheessa suostunut käynnistymään, mutta maanantaina pienen lämmittelyn jälkeen Perkins suostui yhteistyöhön. PV Furuno asetettiin valmiuteen aprillipäivänä eikä kyseessä ollut edes aprillipila. Tosin Furuno on meidän koulutusalus, eikä sillä tehdä varsinaista päivystystoimintaa. Mutta kiireettömille hinauskeikoille Furunollakin voi lähteä.

PV Emmi matkalla Tammisaaresta Espooseen (kuva Tuomas Kalanti)
PV Emmi matkalla Tammisaaresta Espooseen (kuva Tuomas Kalanti)
WP_20150327_14_05_06_Pro
Kaikki kolme alusta satamassa: PV Westhouse, PV Furuno ja PV Emmi (kun ei ollut enää kevät…) (kuva: Anni Muukkonen)

Eli ensimmäiset meripäivät on jo kerätty kaikille aluksille ja toivon mukaan varsinainen päivystyskausi saadaan käyntiin heti pääsiäisen jälkeen. Vesillä saa tällä hetkellä olla tarkkaavainen: kalaverkkoja löytyy erittäin paljon ja niitä saattaa sijaita hyvinkin lähellä väyliä. Varsinkin väyläalueiden ulkopuolella veneillessä kannattaa kalaverkkoja tähystää erityisen huolella.

Huoltohommien lisäksi ehdimme myös tehdä vähän valistustyötä. Eilen Mellsteniin pöllähti parvi ”myrskylintuja” kun Stormfågeln-meripartiolaiset kävivät tutustumassa vapaaehtoiseen meripelastustoimintaan. Pitihän sitä osa porukasta heittää mereenkin 😉

Stormfågeln-meripartiolaiset testaamassa pelastuspukuja
Stormfågeln-meripartiolaiset testaamassa pelastuspukuja (kuva Anni Muukkonen)

 

Ja pitihän sinne yksi meripelastajakin laittaa leikkimään... (kuva Anni Muukkonen)
Ja pitihän sinne yksi meripelastajakin laittaa leikkimään… (kuva Anni Muukkonen)

Alusesittelyssä: PV Furuno

Jokaisella meripelastajalla on lempialus. Jotkut myöntävät sen, jotkut eivät. Lempialus saattaa olla se johon sai ensimmäisen tyyppikoulutuksensa. Aluksen miehistössä ei saa toimia ennen kuin on suorittanut tyyppikoulutuksen, joka tarkoittaa aluksen tekniikkaan tutustumisen, hätäpysäytyksen suorittaminen ja alukseen kiipeäminen vedestä ilman apua. Tai lempialus saattaa olla se jonka huoltoon on tuhlannut käyttänyt eniten tunteja. Tai lempialus on sellainen, joka on jo poistunut käytöstä, vaihtanut asemapaikkaa tai jopa kansallisuutta.

Oma lempialukseni oli pitkään PV Westhouse, juurikin siitä syystä, että se oli ensimmäinen mepe-alus, johon sain tyyppikoulutuksen. Mutta tämä blogipostaus ei kuitenkaan koske Westhousea. Sen aluksen esittelyn jätän kyseisen aluksen alusvastaavalle. Minun lempialukseni on nykyisin PV Furuno. Toimin kaudella 2014 Furunon alusvastaavana ja jatkan samassa roolissa myös kaudella 2015. Meitä lienee muutama espoolainen mepe, jotka katsovat Furunon olevan meidän oma lapsi. Johtunee useista sadoista ellei jopa tuhansista työtunneista mitä olemme veneen kunnostukseen laittaneet. Sen koommin en aio Furunon kunnostuksesta kertoa, sen olemme kertoneet jo täällä. En myöskään aio luetella aluksen tarkkoja speksejä. Ne löytyvät täältä,

Nyt puhutaan PV Furunon persoonasta. Tiedättekö sen ihmistyypin, joka seuraa asioita sivusta, on hiljainen ja saattaa vaikuttaa ehkä vähän reppanalta, mutta sitten kun sanoo jotain, sitä todellakin kannattaa kuunnella? Furuno on aluksena sellainen. Ulkonäkö (niin hieno maalipinta kuin siinä onkin, kröhöm…) ehkä pettää, mutta sisus on täynnä energiaa. Ainakin niin kauan kuin lämpötila ei mene pakkaselle.

Furuno on yllätyksellinen. Et voi koskaan tietää millaisen reissun Furuno sillä kertaa järjestää. Eikä pelkästään sen vuoksi, että polttoainemittari ei toimi, jonka vuoksi miehistö saa olla tarkkana ajettujen mailien kanssa. On myös ihan turhaa kertoa, että millaisilla kierroksilla paatti kulkee. Opetelkoot kuuntelemaan moottorin ääntä, kierroslukumittarit ovat luusereille! Furuno ei hirveästi pidä kosteasta kelistä ja itku tulee herkästi. Ikkunalasta kannattaa olla esillä, jotta sameat silmät saa avattua nopeasti. Furuno ei varsinkaan tykkää hienostelijoista. Jos kaipaat glamouria, mene Ruotsin laivalle. Furunolla seilatessa pitää olla valmiina sotkemaan kädet öljyyn ja kylmällä kaudella mikään määrä pitkiä kalsareita ei pidä lämpöisenä Furunon hytissä.

Vaihteeksi huoltohommia...
Vaihteeksi huoltohommia…

Kaikesta tästä huolimatta tai sitten juuri tästä syystä, Furuno on maailman paras alus! Se saattaa välillä oikutella ja olla laiska lähtemään liikkeelle, mutta sitten kun jotain tehdään, tehdään se kunnolla. Furuno on aina valmis jeesaamaan muita mepealuksia harjoituksissa. Hinattavana se on ollut lukemattomat kerrat ja onpa sitä ajettu monta kertaa hiekkasärkällekin karilta irroitusta varten. Furunolla on kauden 2015 alkaessa käytössä 18 päällikkötyyppikoulutuksen ja 59 kansimiestyyppikoulutuksen suorittanutta espoolaista meripelastajaa. Jännä nähdä meneekö viime kaudella hieman vajaaksi jäänyt 1000 mailin raja tänä vuonna rikki. Miehistöä ainakin on riittävästi!

Palosammutusharjoituksissa
Palosammutusharjoituksissa

 

Karilta irrotus harjoituksen maalina
Kariltairrotusharjoituksen maalina