Veneilykausi 2018 lähestyy

Kevätauringon alkaessa lämmittää, mieleen hiipii väkisinkin, että kohta on aika laittaa veneet vesille ja lähteä nauttimaan aaltojen liplatuksesta merellä ja järvillä. Ja ollaanhan jo huhtikuun puolivälissä, joten eihän se ihme ole, että tällaisia aatoksia tulee jo mieleen.

Erilaisista sosiaalisen median kanavista ja niiden veneilyyn liittyvistä ryhmistä on myös havaittavissa, että veneilykausi on kohta käynnistymässä. Toki innokkaimmat veneilijät veneilevät mahdollisuuksien mukaan läpi vuoden, mutta se on kuitenkin hyvin pieni osuus kaikista vesillä liikkujista. Kuten kuvasta näkyy, meidän kotisatamamme on vielä jään peitossa eikä veneellä pääse vielä kulkemaan. 

Haukilahden satama 11.4.2018 (kuva Heikki Wichmann)

Suuret joukot valmistautuvatkin siis veneilykauteen kukin omalla tavallaan. Vielä vankka jääpeite useissa Espoon satamista estää veneiden vesille laskun. Jäiden lähtö totta kai lähestyy ja innokkaimmat seuraavat tilanteen kehittymistä jääpeitteestä kertovien satelliittikuvien välityksellä ja onpa drone-kameroiden yleistyminen tuonut saataville paljon reaaliaikaista kuvaa eri puolilta saaristoa.

Miessaarenselkä 11.4.2018 (kuva Heikki Wichmann)

Auringon paisteen lisääntyessä ja jäiden lähdön lähestyessä, tohinan tahti telakoilla ja veneen säilytyspaikoilla kasvaa eksponentiaalisesti. Myös me meripelastajat valmistaudumme uuteen kauteen. Talvikauden aikana teemme luonnollisesti isompia vuosittaisia huoltoja aluksille. Teemme talkootöinä itse niin paljon kuin mahdollista ja joitakin toimia teetämme ulkopuolista apua hyödyntäen. Olemme myös tehneet tai teetättäneet pieniä muutostöitä aluksiimme, jotta ne palvelevat tehtävässään jälleen edellisvuotta paremmin ja työskentelymme on turvallista ja sujuvaa.

Emmin jettien huollossa oli mukavasti porukkaa. Huoltoillat ovat samalla myös koulutustapahtumia. (Kuva Ilkka Wirta)
Westhousen ponttonit pestiin. Ennen kotiutumista Westhouse piipahtaa vielä Selboatilla, jossa kyljellä roikkuva köysi kiinnitetään uudelleen. (kuva Tuula Törhönen)

Uuteen veneilykauteen valmistautuminen alkaa yleensä heti kun edellinen loppuu. Syyshuollot varmistavat veneelle hyvät talvehtimisolosuhteet ja takaa omalta osaltaan turvallisen kauden aloituksen keväällä. Meidän talvikauteen kuuluu myös erilaiset koulutukset: helmikuussa järjestimme yhdessä Helsingin Meripelastusyhdistyksen kanssa hätämerkinantoharjoitukset veneilijöille ja lisäksi itse kouluttaudumme niissä asioissa, jotka eivät vaadi vettä nestemäisessä olomuodossa, kuten esimerkiksi viestiliikenne, navigointi ja ensiapu. Sanomattakin on selvää, että olemme myös ladanneet akkuja talvikauden aikana ja kukin tehneet meripelastuksen vastapainoksi muita juttuja.

Toivottavasti myös veneilijät muistavat valmistautua huolella tulevaan veneilykauteen. Trossi-palvelu kannattaa laittaa viimeistään nyt tilaukseen, jos ei ole vielä jäsen. Luonnollisesti myös oma vene kannattaa hoitaa priimakuntoon, ettei kauden alkaessa matka tyssää heti kotisatamassa tai pahimmassa tapauksessa epämiellyttävän matkan päässä kotisatamasta. On kaikille parhaaksi, ettei veneilykautta aloiteta liian innokkaasti. Nyt on hyvä hetki pitää pieni tuumaustauko ja varmistaa, että tarvittavat huollot ehtii hoitaa kuntoon ja sitten hyvillä mielin ja hyvin valmistautuneena vesille! Trossi-blogista löytyy Suomen Meripelastusseuran vinkit veneen keväthuoltoon sekä turvalliseen veneilyyn.

Furunon päältä kuorittiin pressu pois ja seuraavana vuorossa keväthuollot (kuva Heikki Wichmann)

Blogitekstin tarjosi Tuula Törhönen.

Sata ja vähän päälle

Takana on tilastojen perusteella vilkas kausi. Espoossa meni tehtävien lukumäärässä pari viikkoa sitten satanen rikki ja nyt ollaan jo vähän sen päälläkin (104). Viime vuonna tehtäviä oli yhteensä 90, vuonna 2014 riensimme apuun 81 kertaa ja vuonna 2013 tehtävälle lähdettiin 89 kertaa. Oman meripelastusurani aikana en muista, että olisimme ylittäneet sataa tehtävää vuodessa ja kun selasin Messi-järjestelmän tilastoja, edellisen sadan tehtävän vuoden löysin vuodesta 2009.

Tämä kausi vetelee viimeisiään ja kovin montaa uutta tehtävää tämän kauden tilastoihin tuskin enää tulee. Vietimme viime viikonloppuna todennäköisesti kauden viimeisen pitkän päivystyksen saaritukikohdallamme laittaen sen samalla talviteloille. Perjantain tuuliennusteet eivät näyttäneet kovin hyviltä Herrökobbenille rantautumista ajatellen, joten pyysimme yöpymispaikkaa Helsingin Meripelastusyhdistyksen tiloista Matosaaresta, jonne meidät toivotettiin tervetulleiksi.

img_20161029_084411
Matosaaren laiturissa vasemmalta oikealle: PV Mikrolog III, PV Emmi ja PV Rautauoma

Lauantaina tuulet pysyivät navakoina, mutta kääntyivät onneksi pohjoiseen joten maininki ei päässyt nousemaan Herrökobbenin laituriin. Tehtäviä ei meille tilastoihin kertynyt lisää vaikka kahta kiireetöntä Trossi-tehtävää meille tarjottiinkin. Ensimmäisen sai hoidettua paljon lähempänä ollut Porkkalan yhdistyksen PV BLC ja toisen tehtävän asiakas itse perui ennen kuin ehdimme lähteä edes liikkeelle. Saimme siis rauhassa siivota mökkiä ja purkaa laituria ja haravoida pihaa.

Sennikaani päätti siivota metsän risuista
Sennikaani päätti siivota metsän risuista
Kari pitää tuumaustaukoa
Kari pitää tuumaustaukoa

Anturi odottaa nyt ensi kevättä. Meripelastuskausi jatkuu vielä muutaman viikon ja päivystäviä päälliköitä löytyy aina marraskuun loppuun asti. PV Westhouse lähtee telakalle jo ensi viikolla, mutta PV Emmi ja PV Furuno pitävät vielä lippua ylhäällä.

 

img_2943

img_2948

Blogipostauksen kuvat: Heikki Juvonen

Kotisatamassa!

Lähdimme yhdeksän meripelastajan joukkiolla Espoon Meripelastajien jo lähes perinteeksi muodostuneelle kevätristeilylle viime lauantaina. Toisin sanoen pikkubussilla Tammisaareen ja sieltä PV Emmillä ja PV Westhousella takaisin Espooseen. Talvi on siis takana ja kaikki Espoon alukset nököttävät talvitelakoinnin jälkeen taas kotisatamassa.

Pieniä ongelmia tuli heti alkuun kun PV Westhousessa pakoputken mutka falskasi vettä pilssiin ja PV Emmin tutkan näyttö oli pimeänä. Mutta ei mitään mitä ei meripelastaja korjaisi! Paitsi se tutkan näyttö… Se on edelleen pimeänä. Rautakauppavisiitin jälkeen PV Emmi ja PV Westhouse pääsivät kumpikin lähtemään kohti Bågaskäria, jonne olimme tilanneet iltapäiväkahvit. (Suuri) Päällikkö Konkola oli tutkinut Ilmatieteenlaitoksen nettisivuilta jääkarttaa, josta syystä reittisuunnitelma ohjasi meidät Bågaan ulkokautta. Sisälahdet saattaisivat olla vielä jäässä emmekä halua toimia jäänmurtajina.

PV Emmi 2
PV Emmi matkalla kotiin. Kuva Senni Jokinen.
PV Westhousen miehistö. Kuva Pasi Halonen
PV Westhousen miehistö. Kuva Pasi Halonen

Reissu sujui loppupeleissä hyvin ja aika kauan saimme notkua Bågassakin ennen kuin kouluttajakurssin vetäjät potkivat meidät pois, jotta kurssi pääsi jatkamaan koulutusta häiriöittä. Vähän harmitti juuri uuniin menneet pullat… Kiitos kuitenkin, että saimme pitää pissatauon!

Meri oli tyyni ja yleensä niin hirmuisen pelottava Porkkalanselkäkin oli miellyttävä ylittää. Merilinnut huusivat kilpaa eikä muita veneilijöitä paljon näkynyt. Reissulle tuli pituutta 69 mailia ja matka-aika oli aluksesta riippuen 3-4 tuntia.

Porkkalanselkä. Kuva Anni Muukkonen
Porkkalanselkä. Kuva Anni Muukkonen

Mitäs tästä eteenpäin? PV Westhouse lähtee tänään pariksi päiväksi ponttoonikorjaamolle ja PV Emmin tutkanäyttöä vielä ihmetellään, mutta näillä näkymin varsinainen päivystyskausi alkaa ensi maanantaina 18.4.! Tälläkin hetkellä voimme tarjota kiiretöntä avustusta PV Furunon avulla.

Veneilykesä 2016; olet sydämellisesti tervellut Espooseen! Me olemme valmiina.

Kaikki kotipilttuussa
Kaikki kotipilttuussa <3 Kuva Anni Muukkonen

 

On lauantai-iltoja ja sitten on lauantai-iltoja…

Mikä on unelmiesi lauantai-ilta? Kotisohvalla hyvän ruoan ja viinin kanssa, kainalossa elämänkumppani? Kannat katossa kaupungin parhaassa bileravintolassa ystävien kanssa? Ajoissa nukkumassa omassa lämpöisessä sängyssä, jossa nukut sikeästi sunnuntaiaamuun saakka?

Juuh, kyllä sitä muutaman kerran viikonlopun aikana mietti taas harrastusvalintojaan, mutta kuten niin monesti muulloinkin, aika kultaa muistot kohtuullisen nopeasti ja nyt kotisohvalla ollessani mietin vain kuinka älyttömän hauska viikonloppu meillä taas oli!

Tavoitteena oli laittaa saaritukikohtamme Anturi talviteloille. Paljon piti puuhata ja paljon myös puuhattiin! Itse olin enemmän huoltojoukoissa ja eli kannoin ruokaa pöytään aina kuin mahdollista samalla kun muu gängi haravoi pihan, tyhjensi räystäät, harjasi katot, korjasi muutamia terassin puutteita, yms. yms. yms. Laiturin ramppi siirtyi talviunille saunan terassille, soutuvene telakoineen telakoitiin ylemmäs (toivottavasti) tulevien jäiden tieltä, sauna kuurattiin ja mökki siivottiin.

Tontut vauhdissa (Kuva Anni Muukkonen)
Tontut vauhdissa (Kuva Anni Muukkonen)
Lounas on valmis (Kuva Anni Muukkonen)
Lounas on valmis (Kuva Anni Muukkonen)
To-Do lista oli kiitettävän pituinen
To-Do lista oli kiitettävän pituinen

Mielenkiintoiseksi, ja hieman erilaiseksi, viikonlopun teki lauantai-iltapäivällä yltymään alkanut tuuli. Se pirulainen osui suoraan Anturin eli Herrökobbenin laituriin ja jossain vaiheessa päällikkömme Tumppi alkoi huolestua PV Emmin pysymisestä laiturissa. Alus oli kiinni kuudella köydellä, mutta aina välillä aallot repivät köysiä ilkeän tuntuisesti. Olimme käyneet saunassa ja syöneet iltaruoan kun Tumppi pyysi meidät kaikki istumaan alukseen ja pähkimään mitä tehdään. Maha täynnä quesadilloja ja jäätelöä oli hyvä mennä istumaan keinuvaan alukseen ja tuijottamaan pimeänä vellovaa merta 😉 Eipä me siinä kauan istuttu kun päätimme irrottaa köydet: tuulimittari näytti tuulen voimakkuudeksi 12-13 m/s.  Ilmatieteenlaitos osasi kertoa, että Harmajalla on puuskissa 20 m/s.

Kello oli noin 22.30 kun lähdimme kohti Espoonlahtea, jonne tuuli ei päässyt nostamaan aallokkoa. Harjoittelimme pimeäajoa parisen tuntia ja mietimme miten tappaisimme aikaa aamuyöhön asti, jolloin tuulen pitäisi alkaa hellittää. Puolilta öin päätimme kiinnittyä Pentalan vuorovenelaituriin muutamaksi tunniksi nukkumaan. PV Emmissä on punkat neljälle hengelle ja miehistössä meitä oli kuusi. Neljä nopeinta siis pääsi jotenkinkutenkin vaaka-asentoon, kaksi jäi ohjaamoon, toinen naviskan penkille ja toinen lattialle pelastuspukupusseista tehdyn patjan päälle. Itse olin Emmin toisessa yläpunkassa. Tein Finnfillstä itselleni tyynyn ja vedin lämpöpeiton päälleni. Tapsa koisasi jo siinä punkalla minkä alta olisi löytynyt tyynyt ja peitot, eikä parin tunnin unien takia viitsinyt kaveria häiritä. Lämpöpeittoa todella tarvitsi, koska Emmin keulapiikin lämmitys ei toimi ja ohjaamossa ”nukkuvat” paistuivat lämmityksen huutaessa siellä täysillä. Vähän väliä heräsimme Virvestä kuuluviin keskusteluihin, mutta meitä ei onneksi kaivattu.

Tuulta paossa (kuva Sanna Lehtonen)
Tuulta paossa (kuva Sanna Lehtonen)

Puoli viisi kulutusakusto alkoi varoittamaan alhaista latausta. Emme olleet maasähkössä kiinni, joten moottorit piti saada käyntiin. Tuuli oli tyyntynyt jonkin verran, joten lähdimme kohti Herrökobbenia. Pimeys oli suunnaton: sumuinen sade aiheutti sen, ettei valonheittimilläkään nähnyt mitään muuta kuin heijastavia pintoja. Stora Herrön eteläpuolen kapeassa rännissäkään ei nähnyt rantaa ollenkaan. Onneksi viitoissa on heijastimet!

Vähän viiden jälkeen rantauduimme Herrökobbenille. Tuuli oli rauhoittunut aika paljonkin, mutta maininkia oli vielä jäljellä. Keulaan pistimme varmuuden vuoksi tuplavarmistuksen. Väsyneinä menimme mökkiin ja söimme vähän välipalaa. Painuimme vielä muutamaksi tunniksi pehkuihin ja ainakin osa meistä onnistui nukkumaan aina reiluun kymmeneen asti. Sen jälkeen kahvia koneeseen, vähän pekonia ja paistettuja munia, niin loputkin puuhastelut saatiin tehtyä ennen kotiinlähtöä.

Että semmoinen viikonloppu! Ei tarvinnut jonottaa taksijonossa aamuyöllä eikä hakea krapularuokaa snagarilta, mutta nauruhermot olivat silti kovassa käytössä. Mepeperhe aiheuttaa sen, että hauskaa on, vaikka aurinko ei aina paistakaan eikä revontulet loimota 🙂

Hommat hoidettu! (Kuva Anni Muukkonen)
Hommat hoidettu! (Kuva Anni Muukkonen)

Huoltoja, esittelyjä, ensimmäisiä meripäiviä

Harvassa ovat kaudet jolloin lokikirjoista löytyy merkintöjä maaliskuun puolelta. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan vielä hiihdettiin Miessaarenselällä, mutta nyt siellä jo veneillään. Snadisti on pitänyt kiirettä Espoossa viime päivät kun hetken jo näytti siltä, että kevät olisi täällä. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, ettei näillä leveysasteilla voi liian aikaisin juhlia. Huolimatta siitä sataako vai paistaako, Haukilahden venesatamaan ilmaantuu veneitä talviteloilta lähes joka päivä, joten paineet saada meripelastusalukset käyttökuntoon ovat kovat. Reilu viikko sitten osa miehistöstä kävi tekemässä Tammisaaressa telakalla isompia huoltohommia PV Emmiin ja PV Westhouseen ja Mellstenissä porukka huolsi siellä talvehtinutta PV Furunoa.

PV Emmin jettien kokoamista (kuva Tuomas Kalanti)
PV Emmin jettien kokoamista (kuva Tuomas Kalanti)
PV Furunon talvimökinpurku (kuva Anni Muukkonen)
PV Furunon talvimökinpurku (kun vielä oli kevät…) (kuva Anni Muukkonen)

Hommat saatiin siihen kuntoon, että tiistai-iltapäivällä Espoosta lähti delegaatio maanteitse Tammisaareen ja tulivat meriteitse takaisin Espooseen! Ihan valmiuteen asti Emmiä ja Westhousea ei vielä saatu, koska joitain huoltoja pitää vielä hoitaa ja varusteita laittaa paikoilleen. PV Furuno saatiin veteen perjantaina ja sunnuntaina se varusteltiin. Kone ei vielä tässä vaiheessa suostunut käynnistymään, mutta maanantaina pienen lämmittelyn jälkeen Perkins suostui yhteistyöhön. PV Furuno asetettiin valmiuteen aprillipäivänä eikä kyseessä ollut edes aprillipila. Tosin Furuno on meidän koulutusalus, eikä sillä tehdä varsinaista päivystystoimintaa. Mutta kiireettömille hinauskeikoille Furunollakin voi lähteä.

PV Emmi matkalla Tammisaaresta Espooseen (kuva Tuomas Kalanti)
PV Emmi matkalla Tammisaaresta Espooseen (kuva Tuomas Kalanti)
WP_20150327_14_05_06_Pro
Kaikki kolme alusta satamassa: PV Westhouse, PV Furuno ja PV Emmi (kun ei ollut enää kevät…) (kuva: Anni Muukkonen)

Eli ensimmäiset meripäivät on jo kerätty kaikille aluksille ja toivon mukaan varsinainen päivystyskausi saadaan käyntiin heti pääsiäisen jälkeen. Vesillä saa tällä hetkellä olla tarkkaavainen: kalaverkkoja löytyy erittäin paljon ja niitä saattaa sijaita hyvinkin lähellä väyliä. Varsinkin väyläalueiden ulkopuolella veneillessä kannattaa kalaverkkoja tähystää erityisen huolella.

Huoltohommien lisäksi ehdimme myös tehdä vähän valistustyötä. Eilen Mellsteniin pöllähti parvi ”myrskylintuja” kun Stormfågeln-meripartiolaiset kävivät tutustumassa vapaaehtoiseen meripelastustoimintaan. Pitihän sitä osa porukasta heittää mereenkin 😉

Stormfågeln-meripartiolaiset testaamassa pelastuspukuja
Stormfågeln-meripartiolaiset testaamassa pelastuspukuja (kuva Anni Muukkonen)

 

Ja pitihän sinne yksi meripelastajakin laittaa leikkimään... (kuva Anni Muukkonen)
Ja pitihän sinne yksi meripelastajakin laittaa leikkimään… (kuva Anni Muukkonen)

Partioajossa

Tässä tekstissä kuvattu partioajo on fiktiivinen kuvaus normaalista viikonlopun partiosta ja se on kirjoitettu kansimiehen näkökulmasta. Kaikki keikat ovat kuviteltuja, mutta sellaisia, jotka olisivat voineet tapahtua. Mahdolliset yhtäläisyydet todellisiin keikkoihin johtuvat siitä, että 90% keikoistamme noudattaa samaa kaavaa.

Ajelen autolla kesäisenä sunnuntaiaamuna Mellsteniin, Espoon Haukilahteen, jossa Espoon Meripelastajien asemapaikka sijaitsee. Aurinko paistaa, meri on tyyni ja lauantai on ollut todellinen hellepäivä. Tämä tarkoittaa sitä, että Espoon ulkoilusaaret ovat täynnä huviveneilijöitä, jotka lähtevät iltapäivästä ja alkuillasta takaisin mantereelle.

Olen ensimmäisenä satamassa ja avaan PV Emmin ovet. Samalla kun availen lukkoja, muutkin miehistön jäsenet saapuvat satamaan. Merelle on lähdössä päällikkö, kaksi kansimiestä (joista minä olen toinen) ja kaksi harjoittelijaa. Teemme yhdessä lähtötarkastuksen lisäksi viikkotarkastuksen. Kuukausitsekki ja 50 tunnin tsekki eivät ole ajankohtaisia tänään. Päällikkö ilmoittaa Meripelastuslohkokeskus Helsinkiin, että olemme partioajossa Espoon edustalla noin klo 18 saakka. Jokainen meistä tietää kuitenkin, että ilta voi venähtää vaikka kuinka pitkäksi, riippuen keikkojen määrästä ja laadusta.

Kaunis kesäpäivä saaristossa
Kaunis kesäpäivä saaristossa (Kuva Anni Muukkonen)

Kun olemme päässeet ulos satamasta, harjoittelijat hyppäävät ruorimiehen ja navigoijan paikalle ja minä kansimiehenä ja perämies vuorotellen opastamme heitä. Päällikkö istuu päällikön paikalla ja vahtii, että olemme menossa juuri sinne minne pitikin. Olemme sopineet reittisuunnitelmaksi mennä ns. sisäkautta Herrökobbenille, jossa meillä on saaritukikohta ja harjoitella siellä laituriin ajoa. Emme pääse Haraholmenia pidemmälle kun Virvestä kuuluu tuttu ”Vihtori Suomenlahti 218, tässä Meripelastus Helsinki”. Päällikkö vastaa kutsuun ja selviää, että Melkin ”suoralla”, Käärmeluotojen eteläpuolella ajelehtii mahdollisesti konevikainen moottorivene. Samalla kun perämies ajaa meitä kohteeseen, otamme päälliköltä vastaan tarvittavat tiedot ja varmistamme tehtäväjaon. Päällikkö soittaa vielä avustettavaan alukseen ja kertoo meidän olevan matkalla.

Olemme nopeasti paikalla ja tunnistamme veneen. Lähestymme sitä varoen, ettei peräaaltomme keinuta venettä ja puske sitä väyläalueelta kohti kivikkoa. Johdan kansityöskentelyä ja laitamme yhdessä harjoittelijoiden kanssa hinausköydet valmiiksi. Meri on tyyni, joten alkuun meille riittää yksi köysi keulasta ja yksi perästä pitämään avustettava alus kiinni meissä, jotta saamme hoidettua paperityöt ennen avustettavan aluksen hinaamista turvaan. Avustettavan aluksen päällikkö epäilee polttoaineen loppumista ja hän pyytää hinausta Lauttasaaren itäpuolelle, jossa on bensa-asema. Lähin turvasatama olisi Koivusaari, mutta koska veneellä on olemassa Trossi, hinaus Lauttasaareen pitäisi onnistua. Ehdotamme tätä Meripelastuslohkokeskus Helsingille, joka viime kädessä tekee päätöksen. Heille sopii Trossi-hinaus, joten alamme valmistella alusta perähinaukseen.

Kiinnitämme perähinausköyden keulan knaapeihin länkien avulla ja lähdemme varovasti liikkumaan eteenpäin samalla kun päästämme perähinausköyttä lisää. Hinausköyden pituus riippuu avustettavan aluksen koosta ja merenkäynnistä. Nyrkkisääntönä on se, että hinausköyden tulisi puolivälissä koskettaa aina välillä vettä. Saamme sopivan pituuden köyteen ja harjoittelijat kiinnittävät köyden knaapiin. Laitamme aina perähinauksen ajaksi kirveen hinauspollarin viereen sille kuuluvalle säilytyspaikalle, jos jotain sattuisi käymään ja meidän pitäisi saada hinausköysi nopeasti poikki. Harjoittelijat toimivat hinausvahteina ja pidentävät ja lyhentävät hinausköyttä tarvittaessa.

Lauttasaareen on kohtuullisen lyhyt matka, mutta noin kuuden solmun hinausnopeudella tämäkin matka kestää aikansa. Matka sujuu hyvin ja pääsemme jättämään aluksen Lauttasaaren tankkauslaituriin hienosti. Ennen satamaan tuloa olemme siirtäneet aluksen perähinauksesta kylkihinaukseen, joka tehdään neljällä köydellä: keulaköysi, peräköysi, keulaspringi ja peräspringi. Perämies ohjaa aluksen laituriin ja kun avustettavalla on omat köydet kiinni, irroitamme hinausköydet, toivotamme hyvää loppukesää ja lähdemme jatkamaan alkuperäistä reittisuunnitelmaamme. Päällikkö ilmoittaa Meripelastuslohkokeskukselle, että olemme vapaana tehtävältä ja valmiina ottamaan vastaan uusia.

Pääsemme Herrökobbenille, jossa päätämme sytyttää grillin ja syödä lounaaksi makkaraa ja muita eväitä. Ehdimme myös käymään uimassa ja pesemään PV Emmin kylkiä ennen kuin Virvestä kuuluu taas kutsu: ”VSL 218, tässä meripelastus Helsinki”. Gåsgrundetin vierasvenesatamassa on alus, jonka moottori ei käynnisty. Päällikkö ilmoittaa meidän arvioidun saapumisajan kohteeseen ja lähdemme matkaan. Harjoittelijat irroittavat PV Emmin köydet ja minä ajan aluksen ulos laiturista.

Eväät merimiehen/-naisen vesillä pitää!
Eväät merimiehen/-naisen vesillä pitää! (Kuva Mikael Albrecht)

Gåsgrundetiin ei ole pitkä matka. Suuri osa Espoon keikoista on ihan muutaman mailin sisällä Miessaaresta, joka tekee Haukilahden ja Herrökobbenin sopiviksi päivystyspaikoiksi. Päällikkö on puhelimitse yhteydessä avustettavaan alukseen ja saamme tarkemmat tuntomerkit. PV Emmille löytyy laiturista sopiva kylkikiinnityspaikka. Harjoittelijat yhdessä perämiehen kanssa kaivavat boosterin konetilasta, jolla voimme yrittää antaa apuvirtaa ja saada koneen siten käyntiin. Tämä onnistuukin helposti ja saamme avustettavan koneen hurisemaan. Näin ollen tätä venettä ei tarvitse hinata mihinkään vaan avustettava voi siirtyä saaresta mantereelle omin avuin.

Siirrymme takaisin Herrökobbenille siivoamaan jälkemme. Iltapäivä kuluu saaritukikohdassa puuhastellessa. Opettelemme myös tekemään paikannusharjoituksia kompassikiikarin ja kiintopisteiden avulla. Pyrimme aina partioajossakin harjoittelemaan jotain, yleensä sen viikon koulutusaihetta, mutta vähintäänkin aluksen käsittelyä ja navigointia. Varsinkaan harjoittelijat eivät käytä plotteria vaan navigoivat paperikartan ja tutkan avulla. Plotterin otamme toki käyttöön heti kun lähdemme keikalle.

Kello lähenee kuutta ja päätämme lähteä takaisin Haukilahteen. Juuri kun olemme saaneet köydet irti, saamme ilmoituksen ajelehtivasta aluksesta Stora Brändön eteläpuolelta. Pelkkä sijainti kertoo sen, että edessä tulee olemaan pitkä hinausilta… Ilmoitamme kotiväelle, että ehkä sitä saunaa ei vielä kannata laittaa lämpiämään ja lähdemme suorittamaan vielä ainakin yhtä sankartyötä.

Kun ilta venyy, kauniit auringonlaskut pitävät mielen virkeänä.
Kun illat venyvät, kauniit auringonlaskut pitävät mielen virkeänä. (Kuva Anni Muukkonen)