Vihreän Paidan metsästys

Eli minustako meripelastuskouluttaja.

En muista, milloin ajatus kouluttajaksi ryhtymisestä heräsi. Suurella todennäköisyydellä tämä tapahtui heti suoritettuani ensimmäisen Suomen Meripelastusseuran järjestämän kurssin. Kyseessä oli Pelastustekniikkakurssi ja kalenteri näytti toukokuuta 2012. Olin silloin ollut mukana vapaaehtoisessa meripelastustoiminnassa vuoden verran ja huomannut, että kyseessä ei ole pelkästään harrastus vaan elämäntapa ja vapaaehtoistyö. Salaa ihailin vihreäpaitaisia kouluttajia, kaikkitietäviä ja kaikkiosaavia, sekä heidän hyvää pössistä.

Vihreä paitainen Joonas Lahelma ohjeistaa knaapikiinnitystä Peltek #11 kurssilaisille. Kuva Anni Muukkonen
Vihreäpaitainen Joonas Lahelma ohjeistaa knaapikiinnitystä Peltek #11 kurssilaisille. Kuva Anni Muukkonen

Aikaa kului lisää ja seuraavana vuonna kävin Pelastustekniikka Jatko -kurssin. Muistan hetken kun kurssinjohtaja kertoi loppukahvien aikana, että kurssin käyneet voivat jatkossa tulla mukaan maalihenkilöksi. Aika nopeasti ilmoittauduin seuraavalle Peltekin Jatkolle apukädeksi! Parin viime vuoden ajan olen käynyt epäsäännöllisen säännöllisesti Bågaskärissa Peltek Jatko -kursseilla maalimiehenä ja keväällä 2015 kävin kouluttajakurssin. Kurssin käyneistä ei tule heti meripelastuskouluttajia eivätkä kaikki kurssin käyneet edes sellaisiksi halua. Kurssille kannattaisi mennä oikeastaan jokaisen, jonka vastuulle kuuluu kouluttamista omassa yhdistyksessä. Ainakin meillä Espoossa kaikki päällystökoulutuksessa olevat ja päällystöön kuuluvat ovat velvoitettu pitämään koulutuksia.

Meripelastuskouluttajaharjoittelijaksi pääsee tällä hetkellä kun on ollut vähintään kolme vuotta kansimiehenä. Kouluttajaharjoittelijana käydään ensin Pelastustekniikkakurssilla seuraamassa koulutusta ja seuraavilla kerroilla saa jo oman osaamisensa puitteissa harjoituksia vedettäväksi.

Mistä ihmeestä oma intoni kumpusi? Olen muutenkin aktiivinen meripelastaja, joten miksi haluaisin lisätä ”työkuormaani” ja ruveta viettämään aikaani Mellstenin lisäksi myös Bågaskärissä ja alueellisilla kursseilla muualla Suomessa? Ja miten ihmeessä minä voisin olla sellainen ”kaikkitietävä ja kaikkiosaava”?

Koska paras tapa oppia uutta ja edistää omaa ymmärrystään on toimia itse kouluttajana. Eikä tässä lajissa voi koskaan olla ”kaikkitietävä” tai ”kaikkiosaava”. Ei edes meripelastuskouluttaja.

13131097_10208793412419856_4246082734594321372_o
Luodolta pelastaminen -harjoitus Pelastustekniikkakurssilla #25. Kuva Saara Höydén

Takana olevat mepevuodet ovat lisänneet itseluottamustani ja olen myös huomannut, että ei ole olemassa sellaista kuin ”väärinpelastettu”. Pelastaa voi monin eri tavoin ja juuri näitä erilaisia tapoja olen oppinut ollessani mukana aktiivisessa meripelastustoiminnassa. Lisäksi toimiessani kouluttajaharjoittelijana ja maalihenkilönä kursseilla, olen oppinut uusia hyviä toimintatapoja, joita kurssilaiset tuovat mukanaan omista yhdistyksistään. Meripelastuskouluttajat ovat vuosien varrella keränneet hyväksi havaittuja metodeja ja kouluttavat niitä kursseilla. Tämä ei tarkoita, että nämä olisivat ne Ainoat Oikeat Tavat toimia vaan antavat toivon mukaan kurssilaisille lisää ideoita omaan työkalupakkiin. Meripelastuksessa tulee muistaa, että jokainen tilanne on kuitenkin erilainen ja siitä syystä työkalupakin pitää olla monipuolinen.

Aloitin viime elokuussa Peltekillä matkani kohti vihreää paitaa seuraamalla harjoituksia ja nyt viime viikonlopun Peltekillä osallistuin jo varsinaiseen kouluttamiseen, oikean kouluttajan valvovan silmän alla tietenkin! En ole varma, että kuinka kauan olen vielä kouluttajaharjoittelija, mutta sillä ei ole niin väliä, koska tunnen jo täysin ”kuuluvani joukkoon” vaikka vihreää paitaa minulle ei vielä olekaan.

Suomen Meripelastusseura ry kaipaa uusia kouluttajia riveihinsä. Jos olet aktiivinen meripelastaja ja koet, että sinusta voisi tulla meripelastuskouluttaja, tule mukaan kanssani tavoittelemaan Vihreää Paitaa! Ota yhteyttä Timo ”Tipi” Alataloon, joka toimii tänä vuonna kouluttajien vanhimpana.

Pelastustekniikkakurssi #25:n harjoituksia. Kuva Maria Arvonen
Pelastustekniikkakurssi #25:n harjoituksia. Kuva Maria Arvonen

Hätäraketteja taivaan täydeltä

Oletko koskaan joutunut tositilanteessa posauttamaan hätärakettia taivaalle? Se ei todennäköisesti ole mitenkään helppo homma, varsinkin kun siinä tilanteessa stressitaso on snadisti normaalia korkeammalla.

Tiedätkö missä hätäraketit veneessäsi sijaitsevat? Tietääkö muu miehistö? Ovatko ne helposti saatavilla? Yleensä kun se ”snadisti normaalia korkeampi” stressi puskee päälle ja mikään ovi, lukko tai purkki aukea kuten normaalisti, on hyvä, että raketit ovat siellä missä niiden pitää olla ja koko miehistö tietää mikä se paikka on.

Punainen laskuvarjoraketti, siis se sellainen perinteinen hätäraketti, joita valitettavasti uutena vuotenakin taivaalla leijailee luvattoman paljon, potkaisee jonkin verran kun sen lähettää menemään. Jos tätä ei osaa ennakoida, hätäraketti saattaa esim. purjeveneessä osuakin purjeeseen ja sen jälkeen jo valmiiksi huono tilanne voi muuttua todella huonoksi ellei jopa katastrofaaliseksi.

Espoon Meripelastajien järjestämät hätärakettiammunnat 10.3.2012 - kuvassa hätäraketti (kuvaaja: Mikael Albrecht)
Punainen laskuvarjoraketti (kuva: Mikael Albrecht)

Ikävä yllätys on myös joidenkin hätärakettien ja soihtujen saman näköisyys. Jos luulee sytyttävänsä soihdun ja liikkeelle lähteekin hätäraketti, voi raketti osua jonnekin minne sen ei todellakaan pitänyt mennä. Lasikuituveneessä kuuma raketti tekee rumaa jälkeä ja sulattaa reiän runkoon hyvinkin nopeasti.

Näin veneilykauden ulkopuolella vapaaehtoiset meripelastajat järjestävät hätämerkinantoharjoituksia ympäri Suomen. Tilaisuudessa veneilijät voivat luvallisesti ja turvallisesti harjoitella hätämerkinantovälineiden käyttöä. Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla harjoitukset järjestetään Espoon Haukilahdessa (Mellstenintie 6) sunnuntaina 28.2.2016 klo 10.00–16.00. Harjoituksessa käytettävät välineet ovat punaiset laskuvarjoraketit (ns. hätäraketit), punaiset käsisoihdut (hätäsoihtu) ja oranssit savut.

Oranssi savu, jota käytetään valoisan aikaan
Oranssi savu, jota käytetään valoisan aikaan (kuva: Mikael Albrech)

Harjoituksessa yli 18-vuotiaat veneilijät voivat ampua luvallisesti ja turvallisesti omia hätämerkinantovälineitään. Kaikkien käytettävien hätämerkinantovälineiden tulee olla valmistettu vuonna 2009 tai sen jälkeen. Ennen harjoitusta välineet tarkistetaan ja ampujille annetaan henkilökohtainen opastus niiden oikeanlaiseen käyttöön. Paikalle voi myös tuoda ilmaiseksi vanhentuneita tai muuten käyttöön kelpaamattomia pyroteknisiä hätämerkinantovälineitä niiden asianmukaista hävittämistä varten.

Harjoitukseen pääsee mukaan ilmoittautumalla Espoon Meripelastajien nettisivuilla 26.2.2016 mennessä. Harjoitus on Espoon Meripelastajien ja Helsingin Meripelastusyhdistyksen jäsenille sekä muiden Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistysten henkilöjäsenille ilmainen. Osallistuminen vaatii Suomen Meripelastuksen jäsenyhdistyksen jäsenyyden, joka maksaa 32 euroa. Voit liittyä yhdistyksen jäseneksi ilmoittautumisen yhteydessä.

Kaukana Espoon vesiltä

Suomen Meripelastusseuran pelastusristeilijä Jenny Wihuri on suorittamassa pitkää koulutuspurjehdusta eteläiselle Itämerelle ja Pohjanmerelle. Jenny Wihuri lähti liikkeelle vappupäivänä Helsingin Eteläsatamassa ja saavutti reissun kaukaisimman pisteen keskiviikkona kun alus kiinnittyi Bremerhaveniin valmistautumaan saksalaisen meripelastuksen 150-vuotisjuhliin. Miehistö koulutuspurjehduksella vaihtuu noin viikon välein ja itse lähdin mukaan 4. legille, joka päättyi Bremerhaveniin keskiviikkona. Tässä kertomukseni kuluneesta viikosta.

24.5.2015 Kööpenhamina – Nykøbing

Heittelin lauantaina epätoivoisesti varusteita kassiin. Olin seuraavana aamuna lähdössä lentokoneella Kööpenhaminaan ja sieltä PR Jenny Wihurilla Kielin kanavan kautta Bremerhaveniin. Samalla lentokoneella kanssani ensimmäisen etapin lensi myös toinen espoolainen, Marcus, ja liuta muita meripelastajia. Meitä tulisi olemaan paatissa seuraavat viisi päivää yhteensä 11 miehistön jäsentä.

Saavuimme Köpikseen ja Jenny Wihurille sunnuntaina aamupäivällä. Tehtiin edellisen miehistön kanssa läpsystä vaihto ja he lähtivät lentokentälle ja Suomeen. Pertsa jäi laivaan jatkamaan reissua jo neljättä viikkoa ja Christian toista. Puolet porukasta lähti etsimään avoinna olevaa kauppaa ja toinen puoli jäi laittamaan alusta meriklaariksi. Porukka oli aika täpinöissään ja innoissaan lähdössä aurinkoiselle merelle. Itse en ole koskaan ollut Jenny Wihurilla merellä, ja pari muutakin oli tehnyt vain parin tunnin harjoituksia Jennyllä.

Noin puoli tuntia ennen suunniteltua lähtöaikaa, edessämme ajoi purjevene karille. AV Antti kävi sen siitä irroittamassa pastan syönnin lomassa, mutta vähän lähtö tästä syystä viivästyi. Uudella innolla kävi lopulta ohjaamosta irrotuskäsky. Into loppui lyhyeen kun metrin laiturista päästyämme tuli kiinnityskäsky ja palasimme laituriin: vasen potkuri ravisti oudosti. Kuin ihmeenkaupalla ohitsemme ajoi veneellä vapaasukeltajia, jotka tarjoutuivat tsekkaamaan mikä siellä potkurissa on vikana. Vähän kiipesi kylmä hiki otsalle, että tähänkö tämä suuri seikkailu nyt jäi. Kävi ilmi, että potkuriin oli tarttunut merenpohjasta noussut purje, mutta onneksi vapaasukeltajat saivat sen kohtuullisen helposti irti. Hieman siinä mietittiin, että nouseekohan sieltä seuraavaksi venekin…

AV Antti lähti avustamaan karille ajanutta purjevenettä.
AV Antti lähti avustamaan karille ajanutta purjevenettä.

Nyt sitten viimein merelle, noin tunti aikataulusta myöhästä. Vasen vahti (minä, Jartsa, Hannu ja Pertsa Kaisan johdolla) aloitti satamasta poistumisen jälkeen ohjailutoimet ja oikea vahti (Marcus, Markku, Christian ja Nekku Jaakon johdolla) jäivät saman tien vapaavahtiin. Keli oli hieno ja pääsimme hyvää tahtia etenemään kohti Nykøbingia. Päällikkömme Pepe oli seurannut tuuliennusteita ja tiistaiksi oli luvattu navakkaa tuulta, joka nostaisi aallokkoa isoimmille aukoille. Näin ollen tarkoituksemme oli päästä mahdollisimman nopeasti Kielin kanavan suulle. Ensimmäinen etappi sujui vallan mainiosti tunnin vahdeissa opetellessamme kolmen hengen ohjailuryhmän meininkiä: navigaattori ilmoittaa reittisuunnitelman mukaiset ohjailukomennot ohjailijalle, joka seuraa tutkalla ja tähystämällä muuta liikennettä ja antaa navigaattorin ja omien havaintojen perusteella ruorikomennot ruorimiehelle.

Legin nsimmäisiä tutkaplottauksia.
Legin nsimmäisiä tutkaplottauksia.

Nykøbingiin saavuimme noin klo 22 illalla ja porukka oli aika valmista kauraa petiin heti, kun olimme syöneet hodareita ja perunasalaattia navat täyteen. Legin pituus oli 105 mailia.

Nyköbingin satama auringon laskiessa.
Nyköbingin satama auringon laskiessa.

25.5.2015 Nykøbing – Laboe

Messissä nukkuvat heräsivät kahvin- ja puuronkeittoon ja onnistuivat aiheuttamaan rannan puolen sähkönsyöttöön oikosulun. Siinä sitten hälytysääniin heräsi muu miehistö. Kävin ostamassa vahtikarkit ja pari kauhaa läheisestä kaupasta ja sitten lähdettiin matkaan. Nyköbingin meripelastajien Fleming & Fleming kävi antamassa meille pari reittivinkkiä ennen lähtöä. Reitti vei meidät Kielin kanavan suulle Laboeen. Päällikkö-Pepe oli antanut ETA:ksi klo 18.00, joten pitkä päivä tästäkin tulisi.

Nyt kun homma alkoi jo sujumaan, siirryimme kahden tunnin vahteihin. Oikea vahti onnistui nappaamaan itselleen ruoanlaittovuorot ja päädyimme tauolla syömään riisi-kinkku-vihannes-hässäkkää Marcuksen ja Nekun tyyliin. Hyvin upposi tämä lounas. Merellä ei ollut paljon liikennettä ja aallokkokin oli pientä. Pienen hetken Kielin edustalla menimme sivuaallokossa, joka vähän keikutti, mutta vain vähän.

Oikea vahti vuorossa
Oikea vahti vuorossa

Laboessa meitä oli vastaanottamassa satamakapteeni, joka osoitti meille laituripaikan Berlin-meripelastusaluksen vierestä. Siivottiin alus ja lähdettiin käymään kävelyllä. Laboe on oikein viihtyisä saksalaiskaupunki hienolla hiekkarannalla ja rantakävelykadulla. 45 minuutin kävelyvapaan jälkeen palasimme Jennyyn opiskelemaan Kielin kanavan toimintatapoja ja sen jälkeen lähdimme etsimään sopivaa illallisravintolaa. Väsynyt miehistö ei paljon Laboen yöelämästä piitannut, mikä oli hyvä, koska näin sesongin ulkopuolella se olikin lähes olematonta.

Rescue Berlin
Rescue Berlin

26.5.2015 Laboe – Cuxhaven

Aloitimme aamun hakemalla tuoreita sämpylöitä sataman kahvilasta ja sitten painuimme läheiseen sukellusvenemuseoon. Siellä oli U-Boot 995 rannalle nostettuna sekä muistomerkki kaikille molemmissa maailmansodissa taisteilleille aluksille ja miehistöille. Varsinkin sukellusvene herätti kiinnostusta meissä ja mieleen tuli muunmuassa, että Jennyn punkat ovat kaikin puolin oikein mukavat!

Laboen satama aamuauringossa
Laboen satama aamuauringossa
U-Boot 995 ja osa Jenny Wihurin miehistöstä
U-Boot 995 ja osa Jenny Wihurin miehistöstä

Klo 11 lähdimme jatkamaan matkaa. Tämän päivän etappiin kuului Kielin kanava ja lähdimme kanavan suulle odottelemaan vuoroamme päästäksemme sulkuun. Hetken aikaa katselimme isompia kanavaan meneviä aluksia ja kuuntelimme saksankielistä VHF-keskustelua kunnes tuli meidän vuoro. Menimme sulkuun yhdessä rahtialus Lady Novan kanssa. Hetken aikaa arvoimme menemmekö sulussa ylös vai alas ja vahtasimme köysiä, mutta ylöshän me nousimme. Lähdimme Lady Novan perässä ajamaan vasemman vahdin ollessa ohjailuvuorossa ja pääsimme hurjat kolme mailia kunnes meidät pysäytettiin odotusalueelle Lady Novan kanssa. Usean mailin päässä vastaan oli tulossa pari hinaajaa ja jotain heidän välissään ja kanava oli siltä kohtaa aika kapea, joten meitäkään ei päästetty eteenpäin. Tunnin verran kelluimme odotusalueella kunnes hinaajat tulivat näkyviin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Siinähän sitten tulikin melkein heti vahdin vaihto, eli vasen vahti sai kunnian ajaa ensimmäiset neljä mailia… Vähän siinä mietitytti päällikköäkin, että mitenhän loppureissu sujuu kun auringonlaskun jälkeen kanavassa ei saa edetä ilman luotsia. Mutta ensimmäisen odotusalueen jälkeen matka jatkui tasaisella kahdeksan solmun nopeudella lähes loppuun asti. Puolessa välissä kanavaa oikean vahdin ollessa ohjailuvuorossa, ohitimme ”all ships welcome” –kohdan ja kuulimme rannasta Maamme-laulua. Aika hieno fiilishän siitä tuli!

Bloggari peräkannella
Bloggari peräkannella
Sulussa Lady Novan perässä
Sulussa Lady Novan perässä
Tutka kuva oli miellyttävän selkeä kanavassa!
Tutka kuva oli miellyttävän selkeä kanavassa!

 

"Pertsan silta!" kaikui hailerissa kun lähestyimme tätä ja vapaa vahti heräsi päiväunilta ihailemaan "lentävää vaijerilossia".
”Pertsan silta!” kaikui hailerissa kun lähestyimme tätä ja vapaa vahti heräsi päiväunilta ihailemaan ”lentävää vaijerilossia”.
Välillä oli enemmän tilaa ohittaa, välillä vähemmän...
Välillä oli enemmän tilaa ohittaa, välillä vähemmän…

Pääsimme länsipäädyn sulkuun puoli kahdeksan aikaan illalla, joten meille jäi vielä hyvin aikaa ehtiä valoisalla Cuxhaveniin asti. Koska oikea vahti oli taas joutunut lounasvuoroon, vasen vahti kokkasi iltapalan.

27.5.2015 Cuxhaven – Bremerhaven

Tuuli yltyi edellisen yön ja illan aikana yli 12 m/s, mutta sääennuste lupasi sen laantuvan iltapäivästä alkaen. Edessämme olisi 70 mailia Pohjanmerta, joten päällikkö päätti venyttää lähtöä. Vietimme aamun tutustumalla paikalliseen meripelastusalukseen Hermann Helmsiin sekä kävelemällä kaupungilla. Kävimme myös Lidlissä täydentämässä ruokavarastomme pariksi viimeiseksi päiväksi.

WP_20150527_09_22_08_Pro
Cuxhavenin rantaa

 

Jenny Wihuri Cuxhavenin satamassa
Jenny Wihuri Cuxhavenin satamassa

Päällikkö ilmoitti lähtöajaksi klo 14.14, mutta myöhästyimme hieman ja ”kaikki irti” käsky kaikui vasta klo 14.17. Kansimiehet olivat kyllä valmiita irroitukseen ajallaan, mutta hyvää päällystöä on niin vaikea löytää… Vasen vahti aloitti päiväunivahdilla ja oikea vahti ohjasi meidät Pohjanmeren maininkeja kohti. Onneksi aallokko oli sen verran pyöreää, että päiväunet onnistuivat vallan mainiosti. Merellä oli myös ruuhkaa enemmän kuin mihin olimme tottuneet, mutta onneksi osa oli kunnioitettavasti ankkurissa, joten väistäminen oli helppoa. Linnuntietä Cuxhavenista Bremerhaveniin ei ole pitkä matka ja vettäkin löytyy välistä, mutta vuorovesivaihtelun ja jokisuiston takia kiertomatka perille oli tosiaan sen 70 mailia. Virta suistoalueella oli melkoinen ja sen huomasi varsinkin poijujen kohdalla. Lisäksi väylästä n. 40 metriä sivuun oli todella matalaa ja siinä näki veden kuohunnan. Nousuvesi ja siitä aiheutuva virtaus antoi meille reilun kolme solmua lisää nopeutta.

Liikennettä Bremerhavenin sataman sisääntulossa
Liikennettä Bremerhavenin sataman sisääntulossa

Vähän ennen Bremerhavenin sataman alkamista ohitimme hollantilaisen meripelastusaluksen, joka oli myös tulossa kohti Bremerhavenia ja saksalaisten 150-vuotisjuhlallisuuksia. Satamaan ja satamasta tulevat konttilaivat olivat tajuttoman isoja ja vahtipäällikkö Kaksosen suusta kuuluikin noin viiden minuutin välein ”on se melekone holokki…”.

Haikein fiiliksin kiinnityimme viimeiseen sulkuun, joka vei meidät omalle satamapaikallemme. Kokonaismailimääräksi tälle legille tuli 337 mailia.

Neuer hafenin sulku Bremerhavenissa
Neuer hafenin sulku Bremerhavenissa

27.5.2015 Bremerhaven

Torstaina vietimme ansaittua vapaapäivää mm. tutustuen Bremerhavenin merimuseoon. Sen parasta antia oli ehdottomasti suuri allas, jossa sai ohjata pienoismalleja. Harjoittelimme meille ajoharjoitteluista tuttuja manöveerauksia, kuten mm. poijun kohdalle pysähtymistä. Museossa oli myös oma osasto 150-vuotiaalle meripelastustoiminnalle, joka kiinnosti meitä tietenkin erityisesti. Bremerhavenin merimuseo on sen verran laaja, että parissa tunnissa siitä ei saa kuin ripauksen irti. Kannattaa siis varata aikaa siellä vierailuun, jos haluaa tutustua kunnolla kaikkiin aihealueisiin!

Historiasta nykypäivään Bremerhavenin merimuseossa
Historiasta nykypäivään Bremerhavenin merimuseossa
Ajelua pienoismalleilla
Ajelua pienoismalleilla

Itse yritin löytää myös miehisessä ilmapiirissä kadonnutta naiseuttani kiertelemällä Bremerhavenin kauppoja. Täytyy myöntää, että tämän keikan tärkein varuste oli ehdottomasti korvatulpat, koska muuten nukkuminen olisi jäänyt erittäin vähäiseksi miehisten äänten (lähinnä kuorsauksen, mutta valitettavasti myös muiden äänien…) kaikuessa yöaikaan Jennyn väliskanssissa ja messissä.

Suuri osa miehistöstä, minä mukaan lukien, lensimme kotiin perjantaiaamuna ja tilalle saapui uusi miehistö, joka vie Jenny Wihurin Suomeen ensi viikon aikana. Muiden legien tapahtumia voi lukea Suomen Meripelastusseuran sivuilta.

 

Kouluttajakurssilla

Vietin viikonlopun aina yhtä ihanassa Bågaskärissa aloittamassa taivaltani kohti meripelastuskouluttajan ”uraa”. Kuulin tosin sunnuntai-iltapäivällä, että taival on alkanut jo Pelastustekniikkakurssilla, koska kouluttajaksi päästäkseen pitää olla tietyt kurssit käytynä. Mutta nyt siis vuorossa kouluttajakurssi.

Tulimme pienellä porukalla saareen perjantaina. Mukana oli viisi kurssilaista ja kaksi ohjaajaa. Harvoin sitä on Bågassa saanut olla kurssilaisena niin, että on ihan oma huone missä nukkua. Oi auvoa <3 Perjantai meni tutustuessa toisiimme. Suurimmaksi osaksi olimmekin jo ennestään tuttuja, mutta sen verran iso tämä mepeperhe on, että aina joku uusi naama tulee vastaan. Koska kukaan ei lauantaiaamuna herättänyt aamureippailulle, tein sen vapaaehtoisesti. Tulossa oli toistaiseksi kevään lämpimin päivä ja taisivat linnutkin tietää sen. Kävelin saaren ympäri rantakallioita pitkin ja meteli oli melkoinen. Kivahan sitä lintujen keväthuutelua on kuunnella, varsinkin kun meri on tyyni ja aurinko paistaa, eikä oikein keksi mitään mikä elämässä juuri sillä hetkellä olisi vialla. Bågaskärilla on jotenkin maaginen vaikutus ihmisluontoon.

Aamu Bågassa
Aamu Bågassa

Aamupäivän mietimme millainen aikuinen on oppijana ja mitä kaikkea meidän tulisi ottaa huomioon kun haluamme kouluttaa kuitenkin kohtuullisen heterogeenistä porukkaa. Kävimme läpi myös miten turvallisuusasiat tulee pitää mielessä käytännönrasteja suunniteltaessa sekä tutkimme harjoitussuunnitelmia. Keskustelu soljui eteenpäin ja ennen kuin huomasimmekaan päivä oli puolessa ja aika lounaalle. Joonas toimi kokkina ja me muut tulimme, kuten aina, valmiiseen pöytään.

Vähän piti tehdä myös muistiinpanoja…

Iltapäivällä saimme ensimmäisen harjoitustehtävän. Jokaisen piti suunnitella oma n. 10-15 minuutin pituinen teoriakoulutus jostain meripelastusaiheesta, kohteena joko harjoittelijat tai kansimiehet. Hetken aikaa mietin sopivaa aihetta ja sitten muistin, että sunnuntaina Espoon junnukoulutuksessa on tarkoitus puhua solmuista ja voisin yrittää tehdä pojille sinne vähän tukimateriaalia. Istahdin takapihalle auringonpaisteeseen (pystyi jo sanomaan, että ”voi hel***ti kun on kuuma…”) ja aloin kerrata viittä perussolmua ja niiden käyttötarkoituksia. Reilun tunnin pähkimisen jälkeen palasimme takaisin luokkatilaan ja jokainen vuorollaan piti koulutuksensa. Saimme kuulla Kirsiltä ja Akilta mitä meripelastajan tulee huomioida ympäristönsuojelusta, Mai puhui työturvallisuudesta ja Maksilta opimme kuinka tehdä oikeaoppinen kylkihinaus. Niin, ja tietenkin ne meikäläisen solmut.

Teoriakoulutus solmuista
Teoriakoulutus solmuista

Tässä vierähti iltapäivä. Sillä aikaa kun Joonas hääräsi kyökissä, me kurssilaiset lähdimme jaloittelemaan saaren kallioille. Tuuli oli hieman yltynyt, mutta silti kallioilla oli vielä mukavan lämmin. Päätimme ensi kerralla ottaa jonkun geologin mukaan kertomaan Bågan kalliolaaduista. Takaisin sisällä saimme tehtävänannon seuraavalle päivälle: jokaisen tulee pitää 20 minuutin käytännönharjoitus jostain aiheesta, joka EI LIITY meripelastukseen. Tämä osoittautui paljon haastavammaksi kuin edellinen aihevalinta. Aika moni aiempi kurssilainen on ottanut aiheen työstänsä, mutta kun tekee työkseen nettisivuja, ei se oikein tuntunut luontevalta tähän hätään. Joten ”rakkaudesta rautaan” valitsin aiheeksi ”kuinka tehdä turkkilainen ylösnousu”. Valitettavasti tontilta ei löydy kahvakuulia, mutta onneksi alakerran punttis tarjoaa sen verran levypainoja, että fiilikseen päästään!

Sunnuntaina aikaisin aamulla meripelastajan aikaa eli joskus yhdeksältä aloitimme harjoitusten läpikäynnin. Ensin suunnittelimme kylpyhuoneen laatoitusta Maksin avulla, sitten harjoittelimme Akin johdolla akkuruuvinvääntimen käyttöä alakerran takkahuoneessa (tätä ei saa kertoa saaren isännälle…), Mai opetti meille erilaisia serviettitaitoksia, teimme niitä turkkilaisia ylösnousuja ja lopulta Kirsi käski meidät pesemään hampaat ruokasoodalla… Että on tämä meripelastus aika monipuolinen laji! Harjoituksen ideana oli oivaltaa miten mm. olosuhteet, koulutettavien erilainen osaamistaso ja rajallinen aika pitää ottaa huomioon harjoituksia suunniteltaessa. Viikonlopun tärkein opetus oli ehdottomasti koulutuksen pyhä kolminaisuus eli suunnitelma-varasuunnitelma-hätäsuunnitelma! Meidän tapauksessa kyseessä on usein tilanne, jossa rantaan tulee harjoituksiin joko enemmän tai vähemmän kuin mitä oli ilmoittautunut, jolloin veneisiin ei mahdukaan tai kansimiehiä ei ole riittävästi. Myös muuttuvat sääolosuhteet voivat muuttaa suunnitelmaa: jos harjoitus on ajateltu pidettäväksi saaressa, pitää miettiä varasuunnitelma, jos saaren rantaan osuukin kova tuuli.

WP_20150412_10_38_17_Pro
”Näin käytät akkuruuvinväännintä”

Meille jokaiselle oli varmasti haasteellisinta aikatauluttaa harjoitukset oikein. Jos tarkoitus on pitää kolmen tunnin mittainen treeni, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen koko harjoitus on jo käyty läpi, niin mitä sitten? Tai vielä pahempi: tunnin treeni, mutta ensimmäinen 45 min menee pelkästään valmisteluihin eikä varsinaista harjoitusta ehdi tehdä ollenkaan. Tästä syystä teimme harjoitussuunnitelmat, johon merkitsimme minuuttimäärät jokaiselle osiolle.  Tähän ”harsuun” merkitään harjoituksen tavoite, tarvittavat valmistelut ja varusteet, kouluttajilta tarvittavat erityispiirteet (esim. ”kokenut päällikkö”) ja turvallisuuteen liittyvät tekijät sekä paloitellaan harjoitus osiin, joille jokaiselle on merkattu minuuttimääräinen kesto. Harsu on helppo tulostaa, laminoida ja pitää mukana ulkonakin tapahtuvassa harjoituksessa. Vaikka itse olen käynyt ammatillisen opettajan koulutuksen ja sitä kautta saanut pedagogisen pätevyyden, oli viikonloppu erittäin antoisa ja sain paljon uusia vinkkejä Espoossa pidettävien harjoitusten toteuttamiseen.

Meripelastajat ohoi! Kouluttajakurssille kannattaa hakeutua vaikka ei olisikaan ajatuksena tsempata meripelastuskouluttajaksi asti tai toimia omassa yhdistyksessä koulutusvastaavana. Aina omassa yhdistyksessä tarvitaan uusia kouluttajia ja edellä lueteltujen asioiden miettiminen etukäteen muiden mepejen kanssa on huomattavasti hedelmällisempää kuin paniikki, joka iskee kun tajuaa, että illalla pitäisi vetää jokin harjoitus, mutta mikäs se aihe olikaan…

Saaresta poistuminen ei harmittanut ollenkaan niin paljon kun vettä satoi ja tuuli vihmoi lähtiessä. Lisäksi ensi viikonloppuna on vuorossa päällystökurssin ensimmäinen osa, joten saareen pääsee taas 🙂

Ei se aurinko aina paista...
Ei se aurinko aina paista…