Kadonnut: kesä 2015

Jonnekin se meni. Kesä 2015. Muistelen lähteneeni lomille kesäkuussa, kun tämän kauden uudet tulokkaat ottivat ensimmäisiä haparoivia askeleitaan partioajoissa.  Tiedän heinäkuussa palanneeni takaisin meripelastuksen pariin, kun näistä tulokkaista oli alkanut kehkeytyä oikein pätevää sakkia. Olen jossain vaiheessa tiedostanut, että meripelastustaitokilpailut lähestyvät, mutta niihinhän on vielä kaksi kuukautta aikaa eli mikä hätä tässä on. Eikun…. Eipäs enää olekaan! Totuus on, että kisat ovat JO REILUN KAHDEN VIIKON KULUTTUA! Mitä ihmettä tapahtui kesälle ja koko sille suunnattoman pitkälle ajalle kun niitä kisoja piti hyvin ehtiä valmistella?!

On tässä ollut vähän kaikenlaista ja suuri osa siitä on tietenkin ollut kisavalmisteluihin liittyvää. Mutta koko tämän kisahärdellin keskellä on meidän pitänyt pyörittää partioajoja, koulutuksia, nuorisokoulutuksia sekä pitää huolta byrokratiasta, jonka avulla tämä yhdistys pysyy pystyssä. Ja osa meistä on onnistunut pitämään myös ihan normaalin neljän viikon kesälomankin, vaikka kisaorganisaatiosta tuskin kukaan oli täysin tavoittamattomissa lomansa aikana. Tiedottajamme lomailee tällä hetkellä Karibialla, mutta otti mukaan nettimokkulan, joka mahdollistaa yhteydet myös sieltä käsin.

Täysillä siis painamme eteenpäin vaikka Lokikirja onkin elänyt vähän hiljaiseloa. Lupaan palata ”ruotuun” blogitekstien kanssa kun kisat ovat ohi ja elämä ehkä jollain viisiin normalisoituu. Allekirjoittaneella on tällä kaudella edessä vielä ainakin päällystökurssin toinen osa ja kouluttajaharjoittelijana pyörimistä Peltek- ja Peltek Jatko -kursseilla. Näistä kuulette varmasti blogitekstin muodossa lisää!

Kariltairroitus
Avustettavan kariltairroitus (kuva Anni Muukkonen)

 

Sumuinen aamu Herrökobbenilla (kuva Anni Muukkonen)
Sumuinen aamu Herrökobbenilla (kuva Anni Muukkonen)

 

Jälleen yksi asiakas köyden päässä (kuva Tuomas Kalanti)
Jälleen yksi asiakas köyden päässä (kuva Tuomas Kalanti)

 

Kylkihinausta asiakkaan näkökulmasta
Kylkihinausta asiakkaan näkökulmasta

 

Vapaa/kuuntelulla*

Lähdimme viime perjantaina päivystämään saaritukikohtaamme Herrökobbenille, joka myös Anturina tunnetaan. Tarkoituksena on päivystää Anturilta käsin aina tämän viikon loppuun saakka erinäköisillä ja -kokoisilla miehistöillä. Perjantai-ilta oli rauhallinen, teimme ruokaa, saunoimme ja nautimme kesäillasta.  Espoon vesilläliikkujat ovat sen verran fiksuja, että saimme nukkua yömmekin aivan rauhassa. Lauantaina ja sunnuntaina olikin sitten puuhaa ihan normaalin kesäviikonlopun tapaan, mutta ainakin nyt alkuviikko on ollut taas rauhallinen eikä meitä ole häiritty meripelastustehtävillä.

Mutta mitä tekee meripelastaja kun ei ole tehtäviä? Jos olemme vesillä, teemme erilaisia harjoituksia, mutta koska nyt vietämme aikaa Anturilla, päivät täyttää ”pieni puuhastelu”. Jokainen kesämökin omistaja pystyy kyllä samaistumaan tähän työleiriin, jota myös saaritukikohdaksi kutsutaan.

Olemme parin viime vuoden aikana parannelleet tukikohtaa, jotta saisimme sen käyttöastetta nostettua entiseltään. Jokunen vuosi sitten saimme saareen sähköt ja viimein tänä kesänä sähköt tuli vedettyä ihan mökkiin asti. Parin viime päivän ajan saaressa on puuhastellut toveri-mepe, joka siviilissä toimii sähkärinä, meidän muiden tehdessä mm. kaivuutöitä ja terassirakennelmaa. Sähkökaapelille piti kaivaa oja ja uusi terassi rakentaa loppuun. Ja mikähän mahtaa olla ensimmäinen hankinta kun mökkiin saatiin sähkö? No tietenkin imuri, eli mökki tuli siivottua katosta lattiaan. Okei, kahvinkeitin tuli ihan ensin, mutta imuri oli se toiseksi tärkein.

”Pieni puuhastelu” jatkuu siis vielä tämän viikon, mutta nyt tämä ojankaivaja lähtee saunaan.

*Virve-puhelimen status kun ollaan hälytysvalmiudessa.

Kaapelioja, jonka kaivuun suorittivat Sanna ja Anni

 

Ojasta ylösnousseet kivet muodostavat nykyisin "Sannin kummelin", joka ohjaa väsyneet meripelastajat saunalta mökkiin.
Ojasta ylösnousseet kivet muodostavat nykyisin ”Sannin kummelin”, joka ohjaa väsyneet meripelastajat saunalta mökkiin.
"Tumpin terassi" ja sen erkkeri
”Tumpin terassi” ja sen erkkeri
Ultimaattinen boombox-latausteline (Virvelle) ja vielä täysin ilmaiseksi. Vastaava teline Virve-kaupasta noin 200€.
Ultimaattinen boombox-latausteline (Virvelle) ja vielä täysin ilmaiseksi. Vastaava teline Virve-kaupasta noin 200€.
Uusi lippu, ettei jää epäselväksi kuka täällä puuhastelee
Uusi lippu, ettei jää epäselväksi kuka täällä puuhastelee

Kuvat tähän blogitekstiin tarjosi Sanna Lehtonen.

Mitä yhteistä on luomuviljelyllä ja satamien viemäröinnillä?

Tämä artikkeli on kolmas Puhdas Itämeri -artikkelisarjassa. Espoon Meripelastajat julkaisee useamman artikkelin aiheesta vuoden 2015 aikana. Kaikki artikkelit löytyvät ”Puhdas Itämeri” kategorian alta. Tämän artikkelin kirjoitti Helsingin kaupungin Itämerihaasteen koordinaattori Lotta Ruokanen.

Helsingin ja Turun kaupungit ovat pitäneet vesiensuojelua ja Itämeri-työn tekemistä strategisen tason kilpailukykytekijänä jo lähes vuosikymmenen. Kaupunginjohtajien aloitteesta käynnistettiin 2007 Itämerihaaste ja sen osana yhteinen Itämeri-toimenpideohjelma, jota molemmissa kaupungeissa on toteuttanut laaja toimialojen kirjo kaupunkisuunnittelusta satamiin ja opetushallinnosta pelastuslaitoksiin. Samalla alettiin haastaa mukaan muita kuntia, yrityksiä, yhdistyksiä, oppilaitoksia ja alueellisia toimijoita sekä Suomesta että muista Itämeren maista. Tällä hetkellä Itämerihaasteen kumppaniverkostossa on mukana yli 220 organisaatiota, jotka toteuttavat omia vesiensuojelutoimiaan. Aktiivisuudella ja yhteistyöllä tavoitellaan puhdasta, tuottavaa ja yhteistä Itämerta.

Yhteistyö on voimaa! Kuva: Laura Isomäki
Yhdessä rakennamme Itämerelle paremman tulevaisuuden! Kuva: Laura Isomäki

Aloitekaupungit itse toteuttavat järjestyksessä toista, 75-kohtaista Itämeri-toimenpideohjelmaansa 2014-2018, jossa on edustettuina Itämerihaasteen tavoin nyt viisi teemaa: Kirkkaat rannikkovedet (rehevöitymisen torjunta), hyvinvoiva meriluonto (haitallisten aineiden, roskaantumisen ja melun vähentäminen), puhdas ja turvallinen vesiliikenne (laivaliikenne, veneily ja öljyriskien torjunta), suunnitelmallinen vesialueiden käyttö (merialueiden toimintojen koordinointi, vedenalaisen luonnon tuntemus) sekä aktiivinen Itämeri-kansalaisuus (palvelutoiminta, verkostoyhteistyö, tietoisuuden ja toimijuuden lisääminen, opetus- ja tiedotustoiminta). Laivaliikenteeseen ja maanviljelyyn liittyvät toimenpiteet ovat konkreettisia esimerkkejä sitä, mitä kunnat Suomessa voivat tehdä oman toimintakenttänsä puitteissa kuormituksensa vähentämiseksi sekä lähivesiensä tilan parantamiseksi – ja samalla näyttää hyvää esimerkkiä muille satama- ja maatalousalan toimijoille.

Laivaliikenteen kuormitusta vähentävä iso parannus Helsingissä ja Turussa on vuodesta 2008 alkaen ollut, että satamissa satunnaisesti vierailevilta kansainvälisiltä risteilyaluksilta ei ole peritty erillistä jätevesimaksua, vaan kunnalliset satama ja vesilaitos ovat sopineet näiden kustannusten jaosta. Samalla varustamoille on kerrottu Itämeren herkkyydestä ja erityispiirteistä verrattuna esimerkiksi Atlanttiin ja kannustettu jättämään laivojen jätevedet satamassa viemäriin. Helsingin sataman kautta Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle johdettujen laivajätevesien määrä moninkertaistuikin muutamassa vuodessa. Vuosittain yli 250 risteilyalusta vierailee Helsingissä tuoden kukin kaupunkiin tuhansia turisteja, joten kyse on merkittävästä asiasta, jossa mereen joutuvan kuormituksen vähentäminen ja kaupungin vetovoimaisuus matkailukohteena kietoutuvat tiiviisti toisiinsa.

Satunnaisilta kansainvälisiltä risteilyaluksilta ei ole peritty erillistä jätevesimaksua vuoden 2008 jälkeen. Kuva: Matti Tirri/Helsingin kaupungin kuvapankki
Kansainvälisiltä risteilyaluksilta ei ole peritty erillistä jätevesimaksua vuoden 2008 jälkeen. Kuva: Matti Tirri/Helsingin kaupungin kuvapankki

Kaikki Turun kaupungin pellot, esimerkiksi Ruissalossa, ovat luomuviljelyn piirissä. Helsingin kaupungin pelloilla Haltialassa ja Tuomarinkylässä ei ole käytetty teollisia fosforilannoitteita seitsemään vuoteen, osaa pelloista viljellään suorakylvömenetelmällä sekä ylläpidetään mahdollisimman suurta talviaikaista kasvipeitteisyyttä. On ehkä yllättävää, että näin suuret kaupungit voivat olla aktiivisia vesiensuojelijoita myös maataloudessa; kunnat ovat kuitenkin suuria maanomistajia ja itse viljeltyjen peltojen lisäksi tiukennettuja vesiensuojeluehtoja on myös kaupunkien vuokrapeltosopimuksissa.

Laaja teema Helsingin ja Turun nykyisessä Itämeri-toimenpideohjelmassa on toteuttaa aiemmin laadittuja hulevesiohjelmia lisäämällä selvästi sade- ja sulamisvesien luonnonmukaista käsittelyä kaavoituksen ja rakentamisen yhteydessä. Myös yhteistyötä Itämerihaasteen kumppaniverkostossakin mukana olevien yliopistojen ja vesiensuojeluyhdistysten kanssa on tiivistetty ja valmisteltu erillishankkeita esimerkiksi merialueiden mikroroskaantumistilanteen selvittämiseen ja Aurajoen sekä Vantaanjoen valuma-alueen haja-asutuksen ja maatalouden kuormituksen vähentämiseen liittyen. Itämerihaasteen alkuvuosina perustetut Helsingin kaupungin Itämeren suojelun ekonomian lahjoitusprofessuuri Helsingin yliopistolle sekä Turun kaupungin Saaristomeren Suojelurahasto jatkavat myös toimintaansa.

Kaikki Turun pellot esimerkiksi Ruissalossa ovat luomuviljelyn piirissä. Kuva: Lotta Ruokanen
Kaikki Turun kaupungin viljelemät pellot, esimerkiksi Ruissalossa, ovat luomuviljelyssä. Kuva: Lotta Ruokanen

Tämän kaiken taustalla ja lisäksi Helsinki ja Turku tukevat Itämerihaasteen kumppaniverkostoa sekä Suomessa että ulkomailla jäsenten vesiensuojelutoiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa, tarjoavat kohtaamisia ja kokemustenvaihtoa sekä valmistelevat ja toteuttavat yhteisiä kehityshankkeita esimerkiksi EU-rahoitusohjelmiin. Tiedätkö, onko asuinkuntasi aktiviinen vesiensuojelija? Tarvitsisiko työnantajasi tai harrastusporukkasi tukea tai ideoita Itämeren suojeluun osallistumiseksi? Kutsun työpaikkasi ja harrastusseurasi mukaan Itämerihaasteeseen!

Lisätietoja: www.itamerihaaste.net

Kaukana Espoon vesiltä

Suomen Meripelastusseuran pelastusristeilijä Jenny Wihuri on suorittamassa pitkää koulutuspurjehdusta eteläiselle Itämerelle ja Pohjanmerelle. Jenny Wihuri lähti liikkeelle vappupäivänä Helsingin Eteläsatamassa ja saavutti reissun kaukaisimman pisteen keskiviikkona kun alus kiinnittyi Bremerhaveniin valmistautumaan saksalaisen meripelastuksen 150-vuotisjuhliin. Miehistö koulutuspurjehduksella vaihtuu noin viikon välein ja itse lähdin mukaan 4. legille, joka päättyi Bremerhaveniin keskiviikkona. Tässä kertomukseni kuluneesta viikosta.

24.5.2015 Kööpenhamina – Nykøbing

Heittelin lauantaina epätoivoisesti varusteita kassiin. Olin seuraavana aamuna lähdössä lentokoneella Kööpenhaminaan ja sieltä PR Jenny Wihurilla Kielin kanavan kautta Bremerhaveniin. Samalla lentokoneella kanssani ensimmäisen etapin lensi myös toinen espoolainen, Marcus, ja liuta muita meripelastajia. Meitä tulisi olemaan paatissa seuraavat viisi päivää yhteensä 11 miehistön jäsentä.

Saavuimme Köpikseen ja Jenny Wihurille sunnuntaina aamupäivällä. Tehtiin edellisen miehistön kanssa läpsystä vaihto ja he lähtivät lentokentälle ja Suomeen. Pertsa jäi laivaan jatkamaan reissua jo neljättä viikkoa ja Christian toista. Puolet porukasta lähti etsimään avoinna olevaa kauppaa ja toinen puoli jäi laittamaan alusta meriklaariksi. Porukka oli aika täpinöissään ja innoissaan lähdössä aurinkoiselle merelle. Itse en ole koskaan ollut Jenny Wihurilla merellä, ja pari muutakin oli tehnyt vain parin tunnin harjoituksia Jennyllä.

Noin puoli tuntia ennen suunniteltua lähtöaikaa, edessämme ajoi purjevene karille. AV Antti kävi sen siitä irroittamassa pastan syönnin lomassa, mutta vähän lähtö tästä syystä viivästyi. Uudella innolla kävi lopulta ohjaamosta irrotuskäsky. Into loppui lyhyeen kun metrin laiturista päästyämme tuli kiinnityskäsky ja palasimme laituriin: vasen potkuri ravisti oudosti. Kuin ihmeenkaupalla ohitsemme ajoi veneellä vapaasukeltajia, jotka tarjoutuivat tsekkaamaan mikä siellä potkurissa on vikana. Vähän kiipesi kylmä hiki otsalle, että tähänkö tämä suuri seikkailu nyt jäi. Kävi ilmi, että potkuriin oli tarttunut merenpohjasta noussut purje, mutta onneksi vapaasukeltajat saivat sen kohtuullisen helposti irti. Hieman siinä mietittiin, että nouseekohan sieltä seuraavaksi venekin…

AV Antti lähti avustamaan karille ajanutta purjevenettä.
AV Antti lähti avustamaan karille ajanutta purjevenettä.

Nyt sitten viimein merelle, noin tunti aikataulusta myöhästä. Vasen vahti (minä, Jartsa, Hannu ja Pertsa Kaisan johdolla) aloitti satamasta poistumisen jälkeen ohjailutoimet ja oikea vahti (Marcus, Markku, Christian ja Nekku Jaakon johdolla) jäivät saman tien vapaavahtiin. Keli oli hieno ja pääsimme hyvää tahtia etenemään kohti Nykøbingia. Päällikkömme Pepe oli seurannut tuuliennusteita ja tiistaiksi oli luvattu navakkaa tuulta, joka nostaisi aallokkoa isoimmille aukoille. Näin ollen tarkoituksemme oli päästä mahdollisimman nopeasti Kielin kanavan suulle. Ensimmäinen etappi sujui vallan mainiosti tunnin vahdeissa opetellessamme kolmen hengen ohjailuryhmän meininkiä: navigaattori ilmoittaa reittisuunnitelman mukaiset ohjailukomennot ohjailijalle, joka seuraa tutkalla ja tähystämällä muuta liikennettä ja antaa navigaattorin ja omien havaintojen perusteella ruorikomennot ruorimiehelle.

Legin nsimmäisiä tutkaplottauksia.
Legin nsimmäisiä tutkaplottauksia.

Nykøbingiin saavuimme noin klo 22 illalla ja porukka oli aika valmista kauraa petiin heti, kun olimme syöneet hodareita ja perunasalaattia navat täyteen. Legin pituus oli 105 mailia.

Nyköbingin satama auringon laskiessa.
Nyköbingin satama auringon laskiessa.

25.5.2015 Nykøbing – Laboe

Messissä nukkuvat heräsivät kahvin- ja puuronkeittoon ja onnistuivat aiheuttamaan rannan puolen sähkönsyöttöön oikosulun. Siinä sitten hälytysääniin heräsi muu miehistö. Kävin ostamassa vahtikarkit ja pari kauhaa läheisestä kaupasta ja sitten lähdettiin matkaan. Nyköbingin meripelastajien Fleming & Fleming kävi antamassa meille pari reittivinkkiä ennen lähtöä. Reitti vei meidät Kielin kanavan suulle Laboeen. Päällikkö-Pepe oli antanut ETA:ksi klo 18.00, joten pitkä päivä tästäkin tulisi.

Nyt kun homma alkoi jo sujumaan, siirryimme kahden tunnin vahteihin. Oikea vahti onnistui nappaamaan itselleen ruoanlaittovuorot ja päädyimme tauolla syömään riisi-kinkku-vihannes-hässäkkää Marcuksen ja Nekun tyyliin. Hyvin upposi tämä lounas. Merellä ei ollut paljon liikennettä ja aallokkokin oli pientä. Pienen hetken Kielin edustalla menimme sivuaallokossa, joka vähän keikutti, mutta vain vähän.

Oikea vahti vuorossa
Oikea vahti vuorossa

Laboessa meitä oli vastaanottamassa satamakapteeni, joka osoitti meille laituripaikan Berlin-meripelastusaluksen vierestä. Siivottiin alus ja lähdettiin käymään kävelyllä. Laboe on oikein viihtyisä saksalaiskaupunki hienolla hiekkarannalla ja rantakävelykadulla. 45 minuutin kävelyvapaan jälkeen palasimme Jennyyn opiskelemaan Kielin kanavan toimintatapoja ja sen jälkeen lähdimme etsimään sopivaa illallisravintolaa. Väsynyt miehistö ei paljon Laboen yöelämästä piitannut, mikä oli hyvä, koska näin sesongin ulkopuolella se olikin lähes olematonta.

Rescue Berlin
Rescue Berlin

26.5.2015 Laboe – Cuxhaven

Aloitimme aamun hakemalla tuoreita sämpylöitä sataman kahvilasta ja sitten painuimme läheiseen sukellusvenemuseoon. Siellä oli U-Boot 995 rannalle nostettuna sekä muistomerkki kaikille molemmissa maailmansodissa taisteilleille aluksille ja miehistöille. Varsinkin sukellusvene herätti kiinnostusta meissä ja mieleen tuli muunmuassa, että Jennyn punkat ovat kaikin puolin oikein mukavat!

Laboen satama aamuauringossa
Laboen satama aamuauringossa
U-Boot 995 ja osa Jenny Wihurin miehistöstä
U-Boot 995 ja osa Jenny Wihurin miehistöstä

Klo 11 lähdimme jatkamaan matkaa. Tämän päivän etappiin kuului Kielin kanava ja lähdimme kanavan suulle odottelemaan vuoroamme päästäksemme sulkuun. Hetken aikaa katselimme isompia kanavaan meneviä aluksia ja kuuntelimme saksankielistä VHF-keskustelua kunnes tuli meidän vuoro. Menimme sulkuun yhdessä rahtialus Lady Novan kanssa. Hetken aikaa arvoimme menemmekö sulussa ylös vai alas ja vahtasimme köysiä, mutta ylöshän me nousimme. Lähdimme Lady Novan perässä ajamaan vasemman vahdin ollessa ohjailuvuorossa ja pääsimme hurjat kolme mailia kunnes meidät pysäytettiin odotusalueelle Lady Novan kanssa. Usean mailin päässä vastaan oli tulossa pari hinaajaa ja jotain heidän välissään ja kanava oli siltä kohtaa aika kapea, joten meitäkään ei päästetty eteenpäin. Tunnin verran kelluimme odotusalueella kunnes hinaajat tulivat näkyviin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Siinähän sitten tulikin melkein heti vahdin vaihto, eli vasen vahti sai kunnian ajaa ensimmäiset neljä mailia… Vähän siinä mietitytti päällikköäkin, että mitenhän loppureissu sujuu kun auringonlaskun jälkeen kanavassa ei saa edetä ilman luotsia. Mutta ensimmäisen odotusalueen jälkeen matka jatkui tasaisella kahdeksan solmun nopeudella lähes loppuun asti. Puolessa välissä kanavaa oikean vahdin ollessa ohjailuvuorossa, ohitimme ”all ships welcome” –kohdan ja kuulimme rannasta Maamme-laulua. Aika hieno fiilishän siitä tuli!

Bloggari peräkannella
Bloggari peräkannella
Sulussa Lady Novan perässä
Sulussa Lady Novan perässä
Tutka kuva oli miellyttävän selkeä kanavassa!
Tutka kuva oli miellyttävän selkeä kanavassa!

 

"Pertsan silta!" kaikui hailerissa kun lähestyimme tätä ja vapaa vahti heräsi päiväunilta ihailemaan "lentävää vaijerilossia".
”Pertsan silta!” kaikui hailerissa kun lähestyimme tätä ja vapaa vahti heräsi päiväunilta ihailemaan ”lentävää vaijerilossia”.
Välillä oli enemmän tilaa ohittaa, välillä vähemmän...
Välillä oli enemmän tilaa ohittaa, välillä vähemmän…

Pääsimme länsipäädyn sulkuun puoli kahdeksan aikaan illalla, joten meille jäi vielä hyvin aikaa ehtiä valoisalla Cuxhaveniin asti. Koska oikea vahti oli taas joutunut lounasvuoroon, vasen vahti kokkasi iltapalan.

27.5.2015 Cuxhaven – Bremerhaven

Tuuli yltyi edellisen yön ja illan aikana yli 12 m/s, mutta sääennuste lupasi sen laantuvan iltapäivästä alkaen. Edessämme olisi 70 mailia Pohjanmerta, joten päällikkö päätti venyttää lähtöä. Vietimme aamun tutustumalla paikalliseen meripelastusalukseen Hermann Helmsiin sekä kävelemällä kaupungilla. Kävimme myös Lidlissä täydentämässä ruokavarastomme pariksi viimeiseksi päiväksi.

WP_20150527_09_22_08_Pro
Cuxhavenin rantaa

 

Jenny Wihuri Cuxhavenin satamassa
Jenny Wihuri Cuxhavenin satamassa

Päällikkö ilmoitti lähtöajaksi klo 14.14, mutta myöhästyimme hieman ja ”kaikki irti” käsky kaikui vasta klo 14.17. Kansimiehet olivat kyllä valmiita irroitukseen ajallaan, mutta hyvää päällystöä on niin vaikea löytää… Vasen vahti aloitti päiväunivahdilla ja oikea vahti ohjasi meidät Pohjanmeren maininkeja kohti. Onneksi aallokko oli sen verran pyöreää, että päiväunet onnistuivat vallan mainiosti. Merellä oli myös ruuhkaa enemmän kuin mihin olimme tottuneet, mutta onneksi osa oli kunnioitettavasti ankkurissa, joten väistäminen oli helppoa. Linnuntietä Cuxhavenista Bremerhaveniin ei ole pitkä matka ja vettäkin löytyy välistä, mutta vuorovesivaihtelun ja jokisuiston takia kiertomatka perille oli tosiaan sen 70 mailia. Virta suistoalueella oli melkoinen ja sen huomasi varsinkin poijujen kohdalla. Lisäksi väylästä n. 40 metriä sivuun oli todella matalaa ja siinä näki veden kuohunnan. Nousuvesi ja siitä aiheutuva virtaus antoi meille reilun kolme solmua lisää nopeutta.

Liikennettä Bremerhavenin sataman sisääntulossa
Liikennettä Bremerhavenin sataman sisääntulossa

Vähän ennen Bremerhavenin sataman alkamista ohitimme hollantilaisen meripelastusaluksen, joka oli myös tulossa kohti Bremerhavenia ja saksalaisten 150-vuotisjuhlallisuuksia. Satamaan ja satamasta tulevat konttilaivat olivat tajuttoman isoja ja vahtipäällikkö Kaksosen suusta kuuluikin noin viiden minuutin välein ”on se melekone holokki…”.

Haikein fiiliksin kiinnityimme viimeiseen sulkuun, joka vei meidät omalle satamapaikallemme. Kokonaismailimääräksi tälle legille tuli 337 mailia.

Neuer hafenin sulku Bremerhavenissa
Neuer hafenin sulku Bremerhavenissa

27.5.2015 Bremerhaven

Torstaina vietimme ansaittua vapaapäivää mm. tutustuen Bremerhavenin merimuseoon. Sen parasta antia oli ehdottomasti suuri allas, jossa sai ohjata pienoismalleja. Harjoittelimme meille ajoharjoitteluista tuttuja manöveerauksia, kuten mm. poijun kohdalle pysähtymistä. Museossa oli myös oma osasto 150-vuotiaalle meripelastustoiminnalle, joka kiinnosti meitä tietenkin erityisesti. Bremerhavenin merimuseo on sen verran laaja, että parissa tunnissa siitä ei saa kuin ripauksen irti. Kannattaa siis varata aikaa siellä vierailuun, jos haluaa tutustua kunnolla kaikkiin aihealueisiin!

Historiasta nykypäivään Bremerhavenin merimuseossa
Historiasta nykypäivään Bremerhavenin merimuseossa
Ajelua pienoismalleilla
Ajelua pienoismalleilla

Itse yritin löytää myös miehisessä ilmapiirissä kadonnutta naiseuttani kiertelemällä Bremerhavenin kauppoja. Täytyy myöntää, että tämän keikan tärkein varuste oli ehdottomasti korvatulpat, koska muuten nukkuminen olisi jäänyt erittäin vähäiseksi miehisten äänten (lähinnä kuorsauksen, mutta valitettavasti myös muiden äänien…) kaikuessa yöaikaan Jennyn väliskanssissa ja messissä.

Suuri osa miehistöstä, minä mukaan lukien, lensimme kotiin perjantaiaamuna ja tilalle saapui uusi miehistö, joka vie Jenny Wihurin Suomeen ensi viikon aikana. Muiden legien tapahtumia voi lukea Suomen Meripelastusseuran sivuilta.

 

Kotiarestissa

Lasken itseni kohtuullisen aktiiviseksi meripelastajaksi. Olen harrastanut meripelastusta viisi vuotta enkä muista mitä tein kaikella vapaa-ajallani aikaisemmin. En ole kuitenkaan ihan sieltä pahimmasta päästä: vietän aikaa ainoastaan yhdessä meripelastusyhdistyksessä, yhden kauden meripäiväni lasketaan kymmenissä eikä sadoissa, minulla on ystäviä meripelastuksen ulkopuolella (vaikkakin näen heitä lähestulkoon vain joulu-huhtikuussa) ja olen naimisissa ns. ”epä-mepen” kanssa. Niin, ja ainakin yksi kymmenestä Facebook-päivityksestäni koskee jotain muuta kuin mepeilyä.

Mutta ei pöytälaatikkodiagnoosi ihan terveen papereitakaan anna ja mepekausi 2015 on jo aika täynnä aina lokakuulle asti. Kaverin ystävällisesti heittämä mökkikutsu aiheuttaa jonkinlaisia näppylöitä, kun jokainen maissa vietetty viikonloppu on poissa meripelastukselta. Jopa neljän viikon kesälomareissu tuntuu todella pitkältä. Tänä vuonna kausikin alkoi jo maaliskuussa, eli nyt toukokuun puolivälissä meripäiviä on kertynyt sen verran, että olen seonnut laskuista.

Tästä syystä lupasin aviopuolisolleni etten meripelasta helatorstain ja sitä seuraavan sunnuntain (eli tämän päivän) välisenä aikana. Mainitsin asiasta parille ystävällenikin, jotta jos romahtaisin, häpeän määrä olisi suurempi.

Kuinka sitten piiiiiiitkääääää viikonloppu sujui? Huomautettakoon, että olin keskiviikkoiltana harjoituksissa, joista kotiuduin vasta reippaasti iltakymmenen jälkeen. Luulisi siis, että vieroitusoireet olisivat pysyneet poissa pidempään kuin torstai-iltaan saakka, mutta vähän väliä sitä huomasi katselevansa Messiä sillä silmällä, että onko kukaan menossa merelle… Pysyin kuitenkin vahvana ja sorruin vasta perjantaina kun Matti kuulutteli PV Westhouseen miehistöä illaksi. Vastasin viestiin, että ”voin tulla, JOS kukaan muu ei pääse”. Ajattelin, että ei se puoliso siitä ole millänsäkään, kun juuri kokonainen vapaapäivä vietettiin yhdessä. No oli se millänsäkään. Jouduin perumaan lupaukseni Matille ja jäin kiltisti kotiin. Kävimme puolisoni kanssa kävelylle ja päässä pyöri vain ja ainoastaan, että ”kuinka hieno ja tyyni ilta merellä tänään olisikaan”. Oli meillä hieno iltakävelykin ja puoliso piti huolen siitä, että keskustelu pyöri muussa kuin mepeilyssä.

Lauantaina olisi rannassa tarvittu apua tulokaskoulutuksen puitteissa. Olen kyllä lupautunut menemään seuraavaan osaan ensi viikon lauantaina, joten ei minulla pitäisi olla huonoa omaatuntoa tästä kerrasta. Oli kuitenkin. Lähdin puolisoni kanssa suunnistamaan. Yhteinen harrastuksemme, joka on jäänyt ”hieman” meripelastuksen varjoon viime vuosina. Kävelimme rauhassa 5 km:n radan yhdessä. Oli oikein mukavaa! Aurinko paistoi ja oli kuumakin (”merelläkin olisi varmaan tosi magee keli…”). Menimme syömään kiinalaiseen ravintolaan, lemppariimme. Sieltä pistäydyimme sukuloimaan ja telttaostoksille, koska kesälomareissua varten tarvitsemme uuden teltan (”neljä viikkoa putkeen poissa Mellstenistä… !!?!!”) eli päivä solahti ohi ennen kuin huomasinkaan.

Facebookissa Petsku kuulutteli miehistöä sunnuntaille. Vastasin olevani edelleen kotiarestissa. Sunnuntai-iltapäivällä isäni soitti. Veneili juuri Kytön kohdalla ja oli kuulemma nähnyt jonkun meidän aluksista. Keli oli aurinkoinen ja tyyni. Pakko oli surffata MarineTrafficiin katsomaan, että mikähän alus niillä nurkilla olisi pyörinyt, mutta kaikki meikäläiset (Emmi, Westhouse ja Furuno) olivat Mellstenissä. Junnut olivat juuri lähdössä Furunolla merelle harjoituksiin. Siitäkin ilmaantui Facebookiin aurinkoinen kuva. Tietysti. Minä pesin ikkunoita ja sen jälkeen luin parvekkeella auringonpaisteessa kirjaa. Ei se nyt ihan huonolta tuntunut sekään (siis se lukeminen).

Nyt on ”kotiaresti” ohi ja ilokseni voin todeta, että pahimmat vieroitusoireet eivät ikinä iskeneet päälle.  Kotona oli mukavaa ja sain tehtyä asioita, jotka olivat nakuttaneet takaraivossa koko kevään. Ja sain pitkästä aikaa nauttia paremman puoliskoni seurasta ihan kunnolla ja edelleen olemme onnellisesti yhdessä. Eli minulla on vielä toivoa palautua tarpeen vaatiessa normaaliksi ihmiseksi. Toivottavasti sitä vaan ei ikinä tarvitse tehdä…

PS: seuraavan kerran menen merelle vasta tiistaina, koska maanantai-iltana tapaan ei-meripelastajaystäviä (vaikkakaan ei ole joulu-huhtikuu).

PPS: Yritin etsiä jotain ei-mepe kuvia mukaan tähän tekstiin, mutta eihän sellaisia löytynyt…

Se on kesä ny!

Meinaan yleensä tässä vaiheessa vasta muistellaan, että mites se vene käynnistyi ja kuinkas sitä ohjattiinkaan, mutta nyt on jo päivystykset täydessä höngässä, viikkokoulutuksia on pidetty jo kuukauden päivät ja meripäiviäkin on joillekin kertynyt kahden käden sormilla laskettava määrä. Vähän lämpöä vielä ja saadaan loputkin mepet satamaan! Tässä kaiken muun ohella tulokasvastaavamme Markus ja koulutusvastaavamme Ilona ovat tehneet muiden avustuksella kovaa duunia rankatessaan meille ykkösluokan tulokkaat mukaan toimintaan. Valinta ei ole helppo ja rannalle jää valitettavan paljon hyviä tyyppejä. Resurssimme vain ovat rajalliset, emmekä pysty määräämme enempää kansimieheksi kouluttamaan.

Meripelastajan vappuaatto: keulapuskuharjoituksia (Kuva Mikael Albrecht)
Meripelastajan vappuaatto: keulapuskuharjoituksia (Kuva Mikael Albrecht)

Vappukin tuli ja meni, mutta meripelastajalle vappu on hieman erilainen juhlapäivä kun muulle kansalle. Yleensä silloin aloittelemme meripelastuskautta, huollamme aluksia ja keräämme ensimmäisiä meripäiviä ja kaikilla on kiire ja tohina. Tänä vuonna kausi kuitenkin alkoi jo maaliskuun puolella, joten vappuviikonloppuna oli hyvää aikaa keskittyä tulokaskoulutukseen.

Homma pyörähti käyntiin kunnolla kun tulokaskokelaille pidettiin huhtikuun lopussa Helsingin Meripelastusyhdistyksen asemapaikalla Matosaaressa Bootcamp, jossa he pääsivät tutustumaan toimintaan todenteolla. Stadin tulokasvastaava Osku on nähnyt jo kahtena keväänä hurjasti vaivaa järjestäessään Bootcampin. Paikalla on molempina vuosina ollut vajaa 40 tulokasehdokasta ja kouluttajiakin on tarvittu n. 30 pyörittämään rasteja. Bootcampilla mahdolliset uudet tulokkaat oppivat vedestä pelastautumiseen vaadittavia taitoja sekä meripelastajalle ja muillekin vesilläliikkujille tärkeitä taitoja kuten eri solmuja ja kastliinan heittoa. Bootcamp toimii yhtä aikaa valintatilaisuutena sekä myös antaa kuvan toiminnastamme, eli mahdollinen uusi mepe voi tässä vaiheessa todeta, että tämä ei olekaan hänen juttunsa.

"Ei se mene eteenpäin vaikka kuinka työntää..." Ei vaan alukseennousuharjoitus (kuva Jaakko Heikkilä)
”Ei se mene eteenpäin vaikka kuinka työntää…” Ei vaan alukseennousuharjoitus (kuva Jaakko Heikkilä)

Bootcampin jälkeen tulokasvastaavat tekivät vaikean valintansa ja karsivat joukkoa pienemmäksi. Sen jälkeen koulutus jatkui ja vappuviikonloppu vietettiinkin sitten Espoossa ensiapu- ja palokoulutuspäivän merkeissä. Lähes kaikki valitut pääsivät osallistumaan koulutukseen, joten paikalla oli parikymmentä innokasta oppilasta. Tulokkaita kouluttamassa oli myös Kauklahden VPK, joka avasi päivän teoriaoppitunnilla. Suuri kiitos yhteistyöstä heille!

Lounaan jälkeen teoria pantiin käytäntöön ja joukko jaettiin viiteen ryhmään harjoittelemaan palonsammutuksen osa-alueita: letkujen perusselvitystä, alkusammutusta ja moottoriruiskun käyttöä. Rastien aiheena oli myös ensiapua, tällä kertaa harjoiteltiin aikuisen ja vauvan elvytystä, sekä kauhapaarien käyttöä ja potilaan siirtoa.

Palosammutusrasti (kuva Matti Nurmi)
Palosammutusrasti (kuva Matti Nurmi)
Potilaansiirtoa kauhapaarien avulla (kuva Matti Nurmi)
Potilaansiirtoa kauhapaarien avulla (kuva Matti Nurmi)

Tulokaskoulutusta on jäljellä vielä yksi yhteinen kerta. Tämän jälkeen tulokkaat jalkautuvat omiin yhdistyksiin ja aloittavat yhdistyskohtaisen koulutuksen. Tulokaskoulutuksen aikana opetellaan turvallinen toiminta aluksella ja itsensä pelastaminen onnettomuustilanteessa. Kun nämä taidot ovat hallussa, saa tulokas nimityksen kansimiesharjoittelijaksi, yleensä heti kesäkuun alussa, ja alkaa varsinaisten pelastustöiden opettelu muiden miehistönjäsenten ohjauksessa. Harjoittelijana uusi mepe pääsee jo mukaan partioajoihin, mutta ei voi toimia päivystysmiehistössä eikä minimimiehistössä.

Nimitys kansimieheksi riippuu täysin omasta aktiivisuudesta. Yleensä kansimiehen nimityksen saa toisen kauden aikana kun on osoittanut osaamistasonsa ja on ollut aktiivisesti mukana toiminnassa niin merellä kuin maallakin.

 (tekstin tuottamisessa jeesasivat Matti Nurmi ja Peter Lindström)

Kallis, kalliimpi Itämeremme

Tämä artikkeli on toinen Puhdas Itämeri -artikkelisarjassa. Espoon Meripelastajat julkaisee useamman artikkelin aiheesta vuoden 2015 aikana. Kaikki artikkelit löytyvät ”Puhdas Itämeri” kategorian alta. Tämän artikkelin kirjoitti Finnpilot Pilotage Oy:n Luotsinvanhin Olli Taipale. Olli kirjoittaa myös suosittua Luotsin blogia.

Onko se täällä vai eikö se ole? Ilmastonmuutos nimittäin. Mennyt talvi oli aika erikoinen. Yksi pitkä lokakuu. Meillä on Isokarissa töissä kutterinkuljettaja, joka aloitti vuonna 1973, samana vuonna kuin minä synnyin. Sanoi, että hänen aikanaan ensimmäinen täysin jäätön talvi, jolloin päästiin ajamaan pikaveneellä koko ajan. Vesisateessa ja tuulessa. Ei se ehkä ihan sattumaa ole, että näin pääsi käymään.

Mitähän se taas vaikuttaa, kun ei jäätä ollut? Kasvaako levät, tupajumit ja merelliset koloraadokuoriaset vapaasti, kun niitä ei välillä pakastettu? Vai mikä se oli se, joka puiset laivanhylyt nakertaa? Ainakin vesi on valmiiksi lämmintä, joten ennustan, että mätänevien levien huumaavasta tuoksusta päästään nauttimaan jo varhain. Ihmisen muisti on melko lyhyt. Jos on paha leväkesä, niin Itämeren tila huolettaa, ja vaaditaan maajusseja sekä venäläisiä tilille. Jos taas ei, niin hehkutetaan Itämeren parantunutta tilaa. Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Levistä (ei siis siitä mutkamäkipaikasta) on vaikea sanoa, ovatko ne lisääntyneet. Mäkihyppytermein: ehkä on, ehkä ei. Ei ole vuodet veljeksiä keskenään.

Jotenkin vähän ristiriitainen olo on työmaata katsellessa. Kalat on ainakin rantojen läheltä hävinneet. Helpommalla pääsee, kun käy kalakaupan kautta, eikä yritä siimaa liottaa turhaan. Toinen paha juttu on muovi. Ja roskat ylipäätään. Järkyttävä määrä pulloja ja muuta muoviroskaa huljuu uloimpien saarten rannoilla, jos on tuullut mereltä päin. Tässä yksi päivä meinasin ajaa telkkarin yli. Luksori näytti olevan, tai Salora. Noin 24 tuumainen. En tiennytkään, että vuosituhannen alun Luksorit kelluu.

Laivoistahan se törky tulee. Olisiko slaavilaisvoittoisten merenkulkijoiden vuosikymmenten saatossa perittyä välinpitämättömyyttä ympäristöstä? Voi se osaksi tulla veneistäkin. Ei se ehkä yksittäistä meripelastajaa motivoi pelastamaan merta, kun toiset kippaa kuutiokaupalla sontaa isoon varastoon ja itse jonottelee ruuhkaisena kesäviikonloppuna siihen tienoon ainoaan puolikuntoiseen septiponttooniin.

Tässä kun kauniina kevätiltana katselee kimmeltävää merta, niin onhan siinä aika paljon säilyttämisen arvoista. Luin lehdestä, että maailman merien arvo on 7 biljoonaa. Miten oli juuri tuohon lukuun päädytty, en tiedä, mutta itse sanoisin arvon olevan mittaamaton. Olisi aika kenkkua sanoa lapsille, että ei tuonne voi mennä uimaan, koska se on myrkyllistä. Lisäksi tulee kalastukselliset arvot sekä turismi. Turismia ei ole edes vielä ymmärretty täysin hyödyntää maassamme. Olisi kurjaa, jos meri menisi pilalle, ennen kuin joku ymmärtää.

Tässä luotsin ammatissakin pääsee merensuojelupuuhiin. Yhdessä tuotetankkerissa lipuu kerrallaan kauniissa kesäisessä saaristossamme mahdollisesti yli 10 miljoonaa litraa bensaa. Ysivitosta ja ysikasia. Kesä- ja talvidiisseliäkin. Edellämainittuja tankkereita kulkee joka päivä. Niiden lastilla ajaisi 16 666 666 00 kilometriä tavallisella pienellä henkilöautolla. Ihan vaan, jotta suuruusluokka käy paremmin selville. Ei olisi mukavaa, jos tuo määrä pääsisi huuhtelemaan saarien rantoja. On ilo ja kunnia varmistaa omalta osaltaan, että näin ei pääse käymään.

Pidetään siis roskat laitojen sisäpuolella ja pissat vessassa. Jos saadaan vielä siihen päälle parit hyvät suolapulssit, niin kuin viime talvena, niin ehkä se Itämeri siitä. Savukampelaakin voi ruveta taas verkoista löytymään. Välinpitämättömyyteen ei ole kuitenkaan enää varaa. Pienet teot ja oikea asenne, siinä se.

Hyvää ja turvallista kesää merellä! Ja mahdollisimman vähän meripelastustehtäviä.

Teksti ja kuva: Olli Taipale

Puhdas Itämeri on vuoden 2015 Meripelastustaitokilpailuiden teema. Espoon Meripelastajat haluavat tuoda kisojen yhteydessä esiin tietoutta Itämeren tilasta.

Mistä on hyvät päälliköt tehty?

….johtajuudesta, luottamuksesta, päätöksenteosta, selkeistä käskyistä, Virven käyttötaidosta ja loistavasta miehistöstä. Niistä on hyvät päälliköt tehty. Saattaa olla, että joku tärkeä ominaisuus jäi mainitsematta, mutta tässä nyt listattuna muutamia, ainakin jos on viikonlopun kurssilaisiin uskomista.

Vietin siis juuri viikonlopun Bågaskärissä Etsintä- ja pelastusyksikön päällystökurssin ensimmäiselle osalla. Toinen osa seuraa lokakuussa. Meitä oli yhteensä 19 perämies-, aliperämies-, konemies- tai kansimiespätevyyden omaavaa meripelastajaa sekä päälle kuusi kouluttajaa. Viikonloppu oli teoriapainotteinen ja käytännössä johtajuutta tullaan harjoittelemaan ensi syksynä. Silloin Bågan laituriin kiinnittyy kolme PV5-luokan alusta ja PR Jenny Wihuri, joiden miehistössä toimimme. Mutta nyt oli tarkoitus opetella johtajuutta teoriassa ja tehdä muutamia kuivanmaanharjoituksia. Heti alkuun meidät jaettiin miehistöihin, joissa tulisimme toimimaan myös syksyllä. Minut laitettiin PV Kotkan miehistöön, johon kuului meripelastajia Tampereelta, Porkkalasta, Joensuusta ja Porvoosta.

Meripelastusseura on ottanut käyttöönsä Moodle-pohjaisen virtuaalisen oppimisympäristön, jossa olimme jo tehneet lyhyen ennakkotehtävän. Lisäksi Moodlesta löytyi kysymyksiä vesiliikennelaista, merilaista ja muista vesillä liikkumiseen liittyvistä säädöksistä, joita kävimme pienryhmissä läpi. Täytyy myöntää, että joitain luuloja tuli todistettua vääräksi, mutta onneksi myös paljon luuloja tuli varmistettua. Opiskelumetodina Moodlessa olevat kysymykset ja pienryhmissä niihin vastauksien kaivaminen oli todella hedelmällistä ja pakotti meidät päällystöön pyrkivät pohtimaan mistä kaikesta sitä päällikkönä vastaisikaan. Pelkkänä luentona oppimiskokemus ei varmasti olisi ollut yhtä tehokas.

Tipi ohjeistaa ryhmätyön tekoon
Tipi ohjeistaa ryhmätyön tekoon

Pohdimme mitä tietoja ja taitoja hyvällä päälliköllä meidän mielestä tulisi olla. Suuri osa tiedoista ja taidoista mitä listasimme kuului enemmän ihmisten johtamiseen kuin tekniseen johtamiseen. Meripelastusyksikön päällikön tulee toki osata navigoida, ajaa alusta, hallita merimiestaidot ja kaikkea sitä muuta teknistä, mutta tärkeimmiksi tiedoiksi ja taidoiksi listasimme kuitenkin kuuntelemisen, tilannetajun, selkeät päätöksen teot ja miehistöön luottamisen. Ja onhan se tunnettu tosiasia, että viivojen lisääntyessä osattujen solmujen määrä vähenee 😉 Hyvän päällikön tulisi myös tuntea miehistönsä, mutta samalla päällikön haasteisiin kuuluu mielestämme vaihtuva miehistö. Isoimmissa yhdistyksissä miehistöön kuuluvia on useita kymmeniä, jopa lähemmäs sata. On vaikea tuntea jokaista miehistön jäsentä täydellisesti ja tietää heidän osaamistasonsa ja vahvuutensa. Päällikön pitää kuitenkin keikan sattuessa osata delegoida tehtävät niin, että kaikki sujuu jouhevasti. Päälliköt voivat kuitenkin tutustua miehistöön ja heidän osaamiseensa osallistumalla viikkoharjoituksiin aktiivisesti ja järjestämällä harjoituksia partioajoissa, keikkojen ulkopuolella.

Ihan pelkästään emme istuneet luokkahuoneessa ja tietokoneen ääressä pienryhmissä. Lauantaina iltapäivällä meidät päästettiin ulos tekemään johtajuusharjoituksia. Muiden miehistön jäsenien silmät sidottiin ja yksi sijoitettiin Virven kanssa sisätiloihin ikkunan taakse. Tarkoitus oli ohjeistaa sokeaa miehistöä noutamaan takapihalle piilotetut esineet. Minä pääsin Virven kanssa jännittämään ohjaanko joukkueen suoraan kalliota alas vai saanko pidettyä heidät nurmikolla. Toki meillä oli kehissä turvamiehet, jotka vahtivat, etteivät sokeat miehistön jäsenet loukanneet itseään. Samoja esineitä etsi samaan aikaan toinenkin miehistö ja käytimme samaa puheryhmää. Välillä piti vähän odotella, että sai vuoron antaa ohjeita! Toinen samankaltainen tehtävä, missä itsekin ”pääsin” toimimaan sokeana, oli koota kauhapaarit. Oma antini kyseiseen tehtävään oli lähinnä hysteerinen hihitys…

Nyt oltuani pari tuntia kotosalla aivot sauhuavat edelleen ja yrittävät analysoida kaikkea sitä tietoa mitä viikonlopun aikana sain. Polte päästä merelle on nyt kova! Haluan päästä miettimään miten toimisin tilanteissa päällikkönä ja analysoimaan miksi päällikkö tekee minkäkin ratkaisun. Ja tietenkin haluan päästä kehittämään omaa toimintaani nyt opitun tiedon valossa.

Viikonlopun fiiliksiä voi käydä katsomassa Suomen Meripelastusseuran Peräkannelta.

Kouluttajakurssilla

Vietin viikonlopun aina yhtä ihanassa Bågaskärissa aloittamassa taivaltani kohti meripelastuskouluttajan ”uraa”. Kuulin tosin sunnuntai-iltapäivällä, että taival on alkanut jo Pelastustekniikkakurssilla, koska kouluttajaksi päästäkseen pitää olla tietyt kurssit käytynä. Mutta nyt siis vuorossa kouluttajakurssi.

Tulimme pienellä porukalla saareen perjantaina. Mukana oli viisi kurssilaista ja kaksi ohjaajaa. Harvoin sitä on Bågassa saanut olla kurssilaisena niin, että on ihan oma huone missä nukkua. Oi auvoa <3 Perjantai meni tutustuessa toisiimme. Suurimmaksi osaksi olimmekin jo ennestään tuttuja, mutta sen verran iso tämä mepeperhe on, että aina joku uusi naama tulee vastaan. Koska kukaan ei lauantaiaamuna herättänyt aamureippailulle, tein sen vapaaehtoisesti. Tulossa oli toistaiseksi kevään lämpimin päivä ja taisivat linnutkin tietää sen. Kävelin saaren ympäri rantakallioita pitkin ja meteli oli melkoinen. Kivahan sitä lintujen keväthuutelua on kuunnella, varsinkin kun meri on tyyni ja aurinko paistaa, eikä oikein keksi mitään mikä elämässä juuri sillä hetkellä olisi vialla. Bågaskärilla on jotenkin maaginen vaikutus ihmisluontoon.

Aamu Bågassa
Aamu Bågassa

Aamupäivän mietimme millainen aikuinen on oppijana ja mitä kaikkea meidän tulisi ottaa huomioon kun haluamme kouluttaa kuitenkin kohtuullisen heterogeenistä porukkaa. Kävimme läpi myös miten turvallisuusasiat tulee pitää mielessä käytännönrasteja suunniteltaessa sekä tutkimme harjoitussuunnitelmia. Keskustelu soljui eteenpäin ja ennen kuin huomasimmekaan päivä oli puolessa ja aika lounaalle. Joonas toimi kokkina ja me muut tulimme, kuten aina, valmiiseen pöytään.

Vähän piti tehdä myös muistiinpanoja…

Iltapäivällä saimme ensimmäisen harjoitustehtävän. Jokaisen piti suunnitella oma n. 10-15 minuutin pituinen teoriakoulutus jostain meripelastusaiheesta, kohteena joko harjoittelijat tai kansimiehet. Hetken aikaa mietin sopivaa aihetta ja sitten muistin, että sunnuntaina Espoon junnukoulutuksessa on tarkoitus puhua solmuista ja voisin yrittää tehdä pojille sinne vähän tukimateriaalia. Istahdin takapihalle auringonpaisteeseen (pystyi jo sanomaan, että ”voi hel***ti kun on kuuma…”) ja aloin kerrata viittä perussolmua ja niiden käyttötarkoituksia. Reilun tunnin pähkimisen jälkeen palasimme takaisin luokkatilaan ja jokainen vuorollaan piti koulutuksensa. Saimme kuulla Kirsiltä ja Akilta mitä meripelastajan tulee huomioida ympäristönsuojelusta, Mai puhui työturvallisuudesta ja Maksilta opimme kuinka tehdä oikeaoppinen kylkihinaus. Niin, ja tietenkin ne meikäläisen solmut.

Teoriakoulutus solmuista
Teoriakoulutus solmuista

Tässä vierähti iltapäivä. Sillä aikaa kun Joonas hääräsi kyökissä, me kurssilaiset lähdimme jaloittelemaan saaren kallioille. Tuuli oli hieman yltynyt, mutta silti kallioilla oli vielä mukavan lämmin. Päätimme ensi kerralla ottaa jonkun geologin mukaan kertomaan Bågan kalliolaaduista. Takaisin sisällä saimme tehtävänannon seuraavalle päivälle: jokaisen tulee pitää 20 minuutin käytännönharjoitus jostain aiheesta, joka EI LIITY meripelastukseen. Tämä osoittautui paljon haastavammaksi kuin edellinen aihevalinta. Aika moni aiempi kurssilainen on ottanut aiheen työstänsä, mutta kun tekee työkseen nettisivuja, ei se oikein tuntunut luontevalta tähän hätään. Joten ”rakkaudesta rautaan” valitsin aiheeksi ”kuinka tehdä turkkilainen ylösnousu”. Valitettavasti tontilta ei löydy kahvakuulia, mutta onneksi alakerran punttis tarjoaa sen verran levypainoja, että fiilikseen päästään!

Sunnuntaina aikaisin aamulla meripelastajan aikaa eli joskus yhdeksältä aloitimme harjoitusten läpikäynnin. Ensin suunnittelimme kylpyhuoneen laatoitusta Maksin avulla, sitten harjoittelimme Akin johdolla akkuruuvinvääntimen käyttöä alakerran takkahuoneessa (tätä ei saa kertoa saaren isännälle…), Mai opetti meille erilaisia serviettitaitoksia, teimme niitä turkkilaisia ylösnousuja ja lopulta Kirsi käski meidät pesemään hampaat ruokasoodalla… Että on tämä meripelastus aika monipuolinen laji! Harjoituksen ideana oli oivaltaa miten mm. olosuhteet, koulutettavien erilainen osaamistaso ja rajallinen aika pitää ottaa huomioon harjoituksia suunniteltaessa. Viikonlopun tärkein opetus oli ehdottomasti koulutuksen pyhä kolminaisuus eli suunnitelma-varasuunnitelma-hätäsuunnitelma! Meidän tapauksessa kyseessä on usein tilanne, jossa rantaan tulee harjoituksiin joko enemmän tai vähemmän kuin mitä oli ilmoittautunut, jolloin veneisiin ei mahdukaan tai kansimiehiä ei ole riittävästi. Myös muuttuvat sääolosuhteet voivat muuttaa suunnitelmaa: jos harjoitus on ajateltu pidettäväksi saaressa, pitää miettiä varasuunnitelma, jos saaren rantaan osuukin kova tuuli.

WP_20150412_10_38_17_Pro
”Näin käytät akkuruuvinväännintä”

Meille jokaiselle oli varmasti haasteellisinta aikatauluttaa harjoitukset oikein. Jos tarkoitus on pitää kolmen tunnin mittainen treeni, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen koko harjoitus on jo käyty läpi, niin mitä sitten? Tai vielä pahempi: tunnin treeni, mutta ensimmäinen 45 min menee pelkästään valmisteluihin eikä varsinaista harjoitusta ehdi tehdä ollenkaan. Tästä syystä teimme harjoitussuunnitelmat, johon merkitsimme minuuttimäärät jokaiselle osiolle.  Tähän ”harsuun” merkitään harjoituksen tavoite, tarvittavat valmistelut ja varusteet, kouluttajilta tarvittavat erityispiirteet (esim. ”kokenut päällikkö”) ja turvallisuuteen liittyvät tekijät sekä paloitellaan harjoitus osiin, joille jokaiselle on merkattu minuuttimääräinen kesto. Harsu on helppo tulostaa, laminoida ja pitää mukana ulkonakin tapahtuvassa harjoituksessa. Vaikka itse olen käynyt ammatillisen opettajan koulutuksen ja sitä kautta saanut pedagogisen pätevyyden, oli viikonloppu erittäin antoisa ja sain paljon uusia vinkkejä Espoossa pidettävien harjoitusten toteuttamiseen.

Meripelastajat ohoi! Kouluttajakurssille kannattaa hakeutua vaikka ei olisikaan ajatuksena tsempata meripelastuskouluttajaksi asti tai toimia omassa yhdistyksessä koulutusvastaavana. Aina omassa yhdistyksessä tarvitaan uusia kouluttajia ja edellä lueteltujen asioiden miettiminen etukäteen muiden mepejen kanssa on huomattavasti hedelmällisempää kuin paniikki, joka iskee kun tajuaa, että illalla pitäisi vetää jokin harjoitus, mutta mikäs se aihe olikaan…

Saaresta poistuminen ei harmittanut ollenkaan niin paljon kun vettä satoi ja tuuli vihmoi lähtiessä. Lisäksi ensi viikonloppuna on vuorossa päällystökurssin ensimmäinen osa, joten saareen pääsee taas 🙂

Ei se aurinko aina paista...
Ei se aurinko aina paista…

Huoltoja, esittelyjä, ensimmäisiä meripäiviä

Harvassa ovat kaudet jolloin lokikirjoista löytyy merkintöjä maaliskuun puolelta. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan vielä hiihdettiin Miessaarenselällä, mutta nyt siellä jo veneillään. Snadisti on pitänyt kiirettä Espoossa viime päivät kun hetken jo näytti siltä, että kevät olisi täällä. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, ettei näillä leveysasteilla voi liian aikaisin juhlia. Huolimatta siitä sataako vai paistaako, Haukilahden venesatamaan ilmaantuu veneitä talviteloilta lähes joka päivä, joten paineet saada meripelastusalukset käyttökuntoon ovat kovat. Reilu viikko sitten osa miehistöstä kävi tekemässä Tammisaaressa telakalla isompia huoltohommia PV Emmiin ja PV Westhouseen ja Mellstenissä porukka huolsi siellä talvehtinutta PV Furunoa.

PV Emmin jettien kokoamista (kuva Tuomas Kalanti)
PV Emmin jettien kokoamista (kuva Tuomas Kalanti)
PV Furunon talvimökinpurku (kuva Anni Muukkonen)
PV Furunon talvimökinpurku (kun vielä oli kevät…) (kuva Anni Muukkonen)

Hommat saatiin siihen kuntoon, että tiistai-iltapäivällä Espoosta lähti delegaatio maanteitse Tammisaareen ja tulivat meriteitse takaisin Espooseen! Ihan valmiuteen asti Emmiä ja Westhousea ei vielä saatu, koska joitain huoltoja pitää vielä hoitaa ja varusteita laittaa paikoilleen. PV Furuno saatiin veteen perjantaina ja sunnuntaina se varusteltiin. Kone ei vielä tässä vaiheessa suostunut käynnistymään, mutta maanantaina pienen lämmittelyn jälkeen Perkins suostui yhteistyöhön. PV Furuno asetettiin valmiuteen aprillipäivänä eikä kyseessä ollut edes aprillipila. Tosin Furuno on meidän koulutusalus, eikä sillä tehdä varsinaista päivystystoimintaa. Mutta kiireettömille hinauskeikoille Furunollakin voi lähteä.

PV Emmi matkalla Tammisaaresta Espooseen (kuva Tuomas Kalanti)
PV Emmi matkalla Tammisaaresta Espooseen (kuva Tuomas Kalanti)
WP_20150327_14_05_06_Pro
Kaikki kolme alusta satamassa: PV Westhouse, PV Furuno ja PV Emmi (kun ei ollut enää kevät…) (kuva: Anni Muukkonen)

Eli ensimmäiset meripäivät on jo kerätty kaikille aluksille ja toivon mukaan varsinainen päivystyskausi saadaan käyntiin heti pääsiäisen jälkeen. Vesillä saa tällä hetkellä olla tarkkaavainen: kalaverkkoja löytyy erittäin paljon ja niitä saattaa sijaita hyvinkin lähellä väyliä. Varsinkin väyläalueiden ulkopuolella veneillessä kannattaa kalaverkkoja tähystää erityisen huolella.

Huoltohommien lisäksi ehdimme myös tehdä vähän valistustyötä. Eilen Mellsteniin pöllähti parvi ”myrskylintuja” kun Stormfågeln-meripartiolaiset kävivät tutustumassa vapaaehtoiseen meripelastustoimintaan. Pitihän sitä osa porukasta heittää mereenkin 😉

Stormfågeln-meripartiolaiset testaamassa pelastuspukuja
Stormfågeln-meripartiolaiset testaamassa pelastuspukuja (kuva Anni Muukkonen)

 

Ja pitihän sinne yksi meripelastajakin laittaa leikkimään... (kuva Anni Muukkonen)
Ja pitihän sinne yksi meripelastajakin laittaa leikkimään… (kuva Anni Muukkonen)