Sata ja vähän päälle

Takana on tilastojen perusteella vilkas kausi. Espoossa meni tehtävien lukumäärässä pari viikkoa sitten satanen rikki ja nyt ollaan jo vähän sen päälläkin (104). Viime vuonna tehtäviä oli yhteensä 90, vuonna 2014 riensimme apuun 81 kertaa ja vuonna 2013 tehtävälle lähdettiin 89 kertaa. Oman meripelastusurani aikana en muista, että olisimme ylittäneet sataa tehtävää vuodessa ja kun selasin Messi-järjestelmän tilastoja, edellisen sadan tehtävän vuoden löysin vuodesta 2009.

Tämä kausi vetelee viimeisiään ja kovin montaa uutta tehtävää tämän kauden tilastoihin tuskin enää tulee. Vietimme viime viikonloppuna todennäköisesti kauden viimeisen pitkän päivystyksen saaritukikohdallamme laittaen sen samalla talviteloille. Perjantain tuuliennusteet eivät näyttäneet kovin hyviltä Herrökobbenille rantautumista ajatellen, joten pyysimme yöpymispaikkaa Helsingin Meripelastusyhdistyksen tiloista Matosaaresta, jonne meidät toivotettiin tervetulleiksi.

img_20161029_084411
Matosaaren laiturissa vasemmalta oikealle: PV Mikrolog III, PV Emmi ja PV Rautauoma

Lauantaina tuulet pysyivät navakoina, mutta kääntyivät onneksi pohjoiseen joten maininki ei päässyt nousemaan Herrökobbenin laituriin. Tehtäviä ei meille tilastoihin kertynyt lisää vaikka kahta kiireetöntä Trossi-tehtävää meille tarjottiinkin. Ensimmäisen sai hoidettua paljon lähempänä ollut Porkkalan yhdistyksen PV BLC ja toisen tehtävän asiakas itse perui ennen kuin ehdimme lähteä edes liikkeelle. Saimme siis rauhassa siivota mökkiä ja purkaa laituria ja haravoida pihaa.

Sennikaani päätti siivota metsän risuista
Sennikaani päätti siivota metsän risuista
Kari pitää tuumaustaukoa
Kari pitää tuumaustaukoa

Anturi odottaa nyt ensi kevättä. Meripelastuskausi jatkuu vielä muutaman viikon ja päivystäviä päälliköitä löytyy aina marraskuun loppuun asti. PV Westhouse lähtee telakalle jo ensi viikolla, mutta PV Emmi ja PV Furuno pitävät vielä lippua ylhäällä.

 

img_2943

img_2948

Blogipostauksen kuvat: Heikki Juvonen

Tietoa kirjoittajasta

Anni

Vapaaehtoinen meripelastaja, joka marras- ja huhtikuun välisenä aikana etsii muun elämänsä rippeitä kotoa, töistä ja ystävien luota.