Miksi minä meripelastan?

Vapaaehtoinen meripelastaja Tuomas Kalanti on ollut mukana toiminnassa jo vuodesta 1992. Mikä saa hänet lähtemään merelle aina uuden kauden alkaessa? Lue alta Tumpin ajatukset hänen omin sanoin.

Mikä saa ihmisen harrastamaan meripelastusta? Tätä tulee kysyttyä itseltään yllättävänkin usein. Onko se mahdollisuus tehdä sankartöitä vai jotain muuta? Sankartyöt on varmasti aluksi monella syy lähteä mukaan kokeilemaan tätä harrastusta. Aika nopeasti oikeiden sankarihommien vähyydestä johtuen asenne muuttuu ja jokin muu syy nousee pintaan. Hienot veneetkään eivät vaativiin huoltoihin perehtymisen jälkeen enää jaksa olla se perimmäisin syy. Toki jotkut lopettavat tässä kohtaa kun adrenaliinia ei ihan joka keikalla roisku kaikkiin ilmansuuntiin. Itse asiassa harrastus saattaa tuntua jopa tylsältä, kun miettii sitä vain pelastettujen ihmisten tai omaisuuden kannalta. Itse olen vuoden 1992 syksystä alkaen seurannut vapaaehtoista meripelastusta kohtuullisen läheltä ja melko tiiviistikin. Alkuun toimin ”vain” Espoossa ja sittemmin valtakunnallisesti koulutushommissa ja jopa kansainvälisestikin. En sano että minulla on sen enempää oikeita vastauksia tai absoluuttista totuutta harrastuksen vetovoimasta tai tiukkaa analyysiä siitä, miksi jotkut lopettavat toisten jatkaessa harrastusta. En tässä tekstissä mieti ollenkaan perhe- ja työperäisiä syitä lopettamisille. Ainoastaan sitä, että miksi joku lopettaa ja valitsee jonkun toisen harrastuksen tai sitten vaan viettää aikaa vaikka kotona mieluummin kuin tässä upeassa harrastuksessa?

Tuomas Kalanti PV Westhousen päällikkönä Tall Ships Racessa kesällä 2013
Tuomas Kalanti PV Westhousen päällikkönä Tall Ships Racessa kesällä 2013. Kuva Anni Muukkonen

Tämä aihe on ajankohtainen nyt kun alkavan kauden uusien harrastajien valinta on käynnissä. Itse olen ollut jollain tavalla joka vuosi mukana tulokasprosessissa ja olen aika monta sataa tulokasta vuosien varrella kohdannutkin. Aika monta sataa menokastakin olen sittemmin kohdannut. Tai no en ole enää kohdannut kun harrastus on heidän kohdalla jostain syystä loppunut. Eivätkö he vain olleet riittävän kahjoja tähän porukkaan, kuten me pitkään mukana olleet vitsailemme? Vai annammeko edelleenkin väärän kuvan tästä harrastuksesta? Olemme määrätietoisesti pyrkineet siihen, että antaisimme haastatteluissa ja teoriapläjäyksissä meistä mahdollisimman oikean ja jopa tylsän kuvan. Totta on, että harrastukseen jäävien prosentti on kasvanut paljonkin sen jälkeen kun haastattelut ja valinnat aloitettiin. Miksi vapaaehtoiseen harrastukseen haluavat sitten haastatellaan? Eikö kuka vain voisi aloittaa tämän? Vastaus on ”ei”. Uuden jäsenen kouluttaminen on iso ponnistus ja toivoisimmekin, että uusi pysyisi mukana pitkään. On aikaa vievää ja kallistakin kouluttaa uutta miehistöä. Aluksilla liikutaan koulutuksen aikana paljon ja se maksaa. Lisäksi vapaaehtoiset meripelastajakouluttajat kuluttavat omaa vapaa-aikaansa muita kouluttaessa. Näistä johtuen haluamme saada panostukselle hyvän tuoton tulevaisuudessa. Loogista, eikö?

Navigointiharjoituksia kesäillassa PV Emmillä kesällä 2014
Navigointiharjoituksia kesäillassa PV Emmillä kesällä 2014. Kuva: Anni Muukkonen

Mitä me sitten teemme? Me harjoittelemme ja harjoittelemme uudelleen samoja asioita. Miksi? Jotta osaisimme ne sitten kun taitoa oikeasti tarvitaan jonkun auttamiseksi. Uuden jäsenen uran alku on perustaitojen ja turvallisuuden opettelua. Oma turvallisuus ensin kuntoon ja sitten harjoitellaan muiden auttamista. Helppoa hommaa ja puuhaa riittää osaavien kouluttajien opastuksessa. Tulokasvaihe onkin monen mielestä huippukivaa aikaa, koska on koko ajan tekemistä. Ensimmäinen kausi ja varmaan toinenkin menee täydessä touhussa, että saa sen halutun kansimiesnimityksen ja mahdollisuuden toimia hälytysmiehistössä. Mitä sitten? Tässä kohtaa tulee ehkä pieni ”kuolemanlaakso”, kun määrätietoinen koulutus loppuu ja siirrytään ylläpitävään harjoitteluun ja erityistaitojen opetteluun. Tämä on se hetki jolloin viimeistään arpojat lopettaa. Juuri kun heistä tuli meille sitä tärkeintä eli osaavaa miehistöä! Miten saisimme nämä ihmiset pysymään mukana? Se on monesti iso kysymys. Vapaaehtoiselle meripelastajalle on vaikeaa, mutta samalla ymmärrettävää, jaksaa jatkaa, kun ohjattu määrätietoinen koulutus kohti kansimiestä loppuu ja pitää itse alkaa oma-aloitteisesti osallistumaan harjoituksiin ym. eikä kukaan välttämättä koko aikaa ole potkimassa eteenpäin. Juuri kun on päässyt sille tasolle jolloin oikeasti olisi mahdollisuus tehdä niitä sankartöitä, harrastus lopetetaan! Partioajot ja viikonloppupäivystykset on juuri niitä joissa tapahtuu, eikö niin? Tai ainakin on mahdollisuus tapahtumille todella suuri.

Tarvitsemme siis edelleen uusia naamoja joka vuosi mukaan toimintaan runsaasti!

Miksikö minä tätä harrastan? En ole koskaan missään tuntenut samanlaista ”me”-henkeä ja yhteisöllisyyttä kuin tässä harrastuksessa. Lähes kaikki parhaat ystäväni ja kaverini ovat kotoisin tästä harrastuksesta. Ja ne sankartyöt! Olen päässyt myös niihin osallistumaan joskus. Harvoin toki, mutta joskus kuitenkin. Suurin osa, oikeastaan kaikki tehtävät ovat onneksi meille rutiinia ja ”helppoja”. Oikeasti vaativia tehtäviä on vähän. Minulle suurin sankartyö ja riittävä motivaation lähde on seuraavanlainen keikka: rasvatyyni meri, konevikainen vene ajelehtii jossain merellä ja veneessä on lapsiperhe. Mitään hätää ei oikeasti ole edes näköpiirissä, mutta se ilme perheen äidin kasvoilla kun tulemme paikalle ja hänen huolensa lapsista katoaa kun hän toteaa, että nyt ollaan turvassa. Se ilme on se syy miksi minä tätä harrastan!

Teksti: Tuomas Kalanti

[Edit 24.2.2017] Kevään 2017 tulokaskurssin hakuaika on alkanut. Tulokashaku ja tulokaskurssi toteutetaan yhteistyössä kaikkien pääkaupunkiseudun meripelastajien kanssa. Haku tapahtuu yhteisellä lomakkeella seuraaviin yhdistyksiin/asemiin: Espoon Meripelastajat, Meripelastusasema 1 ja Helsingin Meripelastusyhdistys. Lisätietoja ja hakulomakkeen löydät täältä.

PV Emmin naisisto (päällikkönä Tuomas Kalanti) Pyhäinpäivän paraatissa 2013
PV Emmin naisisto Marjo Vaha, Senni Jokinen, Laura Ristola ja Anni Muukkonen  Pyhäinpäivän paraatissa 2013 (aluksen päällikkönä Tuomas Kalanti). Kuva Jaakko Heikkilä

Meripelastajan vuosikello

Vapaaehtoisen meripelastajan uusi vuosi on huhtikuussa. Silloin alkaa tapahtua ”isolla kädellä”: aluksiin tehdään hikihatussa viimeisiä keväthuoltoja, aluksien varusteita tarkastetaan ja uusitaan/huolletaan tarvittaessa, meripelastaja huoltaa omat henkilökohtaiset varusteensa ja maksaa yhdistyksen jäsenmaksun taas vuodeksi eteenpäin. Pääkaupunkiseudun uudet tulokkaat valitaan huhtikuun alkupuolella ja heidän koulutuksensa alkaa jo huhtikuun lopussa Helsingin Matosaaressa pidettävällä BootCampilla.

Tulokkaiden bootcamp Matosaaressa
Tulokkaiden bootcamp Matosaaressa

 

Huhti-toukokuun vaihteessa alukset ovat toivon mukaan vedessä ja viimeisetkin meripelastajat heräävät talviunilta ilmaantuakseen rantaan ensimmäisiin avovesikauden koulutuksiin. Päälliköt ovat päällikkökokouksessa jakaneet päivystysvuorot ja miehistö ilmoittautuu partioajoihin Messi-webbipalvelussa. Toukokuussa partioajoja on jo lähes joka ilta ja viikonloppu. Ensimmäinen aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä viimeistään tuo ensimmäiset keikat kun huviveneilijät lähtevät ensikertaa talven jälkeen liikkeelle. Yksi yleisimmistä syistä kevään ensimmäisille keikoille on polttoainetankkiin kondensoitunut vesi.

Touko-kesäkuussa meripelastaja eli ”mepe” on jo täydessä (vapaaehtois)työntouhussa. Kotiväki tietää kauden alkaneen todenteolla kun mepe sanoo tulevansa kotiin ”joskus”, sen sijaan, että antaisi täsmällisen kellon ajan. Inkoon Bågaskärissä käydään kouluttautumassa Suomen Meripelastusseuran järjestämillä Pelastustekniikka-, Konemies- ja Pelastustekniikka Jatko -kursseilla ja samalla suunnitellaan Juhannuspäivystystä. Se vietetään Herrökobbenilla, jossa on Espoon mepejen saaritukikohta Espoon ja Kirkkonummen rajalla. Sieltä käsin on hyvä tehdä niitä välillä jopa kymmeniä keikkoja mitä Juhannuksena yleensä tulee.

Heinäkuu onkin sitten kiirekuukausi. Aika moni huviveneilijä lomailee, mutta niin lomailee meripelastajakin eikä aina välttämättä meripelastuksen merkeissä. Tästä syystä heinäkuussa onkin helppo kerätä meripäiviä kun merelle ei ole tunkua muiden mepejen viettäessä kesälomaansa perheiden kanssa. Merellä voisi olla 24/7 koska huviveneilijöillä on kausi kuumimmillaan ja keikkoja tulee tehtäväksi useita per päivä. Onneksi pk-seudulla meripelastustehtäviä on hoitamassa myös Helsingin Meripelastusyhdistys sekä Meripelastusasema1 unohtamatta tietenkään viranomaisia!

Purjevene karilla
Purjevene karilla

 

Elokuussa koulujen alettua arkipäivät hiljenevät jonkin verran, mutta keikkaa pukkaa silti. Osa meripelastajista alkaa viimeistään tässä vaiheessa valmistautua elo-syyskuun vaihteessa pidettäviin Meripelastustaitokilpailuihin, jotka vuonna 2015 pidetään Espoossa!  Perinteisesti Espoossa pk-seudun meripelastajille järjestettävät harjoituskisat pidetään tänä vuonna Helsingissä, jotta espoolaiset voivat keskittyä täysillä varsinaisten kisojen järjestämiseen. Kisoissa on mukana myös viranomaisjoukkueita, joten kilpailun taso on erittäin kova.

Syksy tuo tullessaan kalamiehet, mutta vie mukanansa huvivenelijät. Siinä missä kalastajien paras kausi on vasta alussa, huviveneilijät ovat nostaneet omansa jo pois talvehtimaan. Moni mökkiläinen kulkee vielä veneillään mantereelta saareen ja takaisin, mutta muuten merellä alkaa olla jo hiljaista. Lokakuu on parasta aikaa mepelle harjoitella pimeänavigointia. Reittisuunnitelmat tehdään yhdessä luokkahuoneharjoituksena ja sen jälkeen lähdetään ajamaan kyseistä reittiä tutkan ja paperikartan avulla. Karttaplotterin näkee ainoastaan aluksen päällikkö, joka loppukädessä vastaa miehistön ja aluksen turvallisuudesta.

Pimeänavigointi-illan reittisuunnittelua
Pimeänavigointi-illan reittisuunnittelua

 

Marraskuussa suuri yleisö pääsee seuraamaan jo  monelle perinteeksi muodostunutta Pyhäinpäivän paraatia. Suomenlahden meripelastusalukset kokoontuvat Helsingin Hernesaaren taakse odottamaan kunnes kello lyö 12. Silloin PR Jenny Wihuri luotsaa kaikki alukset hukkuneiden muistomerkin ohi, jonka kohdalla tehdään lipputervehdys. Tämän jälkeen mepealukset suuntaavat Vironaltaalle, jossa on aluksilla avoimet ovet parin tunnin ajan.

Pyhäinpäivän avoimet ovet Vironaltaalla
Pyhäinpäivän avoimet ovet Vironaltaalla

 

Partioajot vähenevät marraskuun aikana kunnes sitten loppuvat kokonaan kun alukset siirretään talviteloille. Jotkut onnelliset pääsevät lämpimään halliin ja toiset vähemmän onnelliset jäävät Haukilahteen pressun alle. Vielä viimeiset syyshuollot ja sen jälkeen mepe (ja mepen kotiväki) huokaisee hetkeksi. Joulu- ja tammikuu on suurimmalla osalla mepejä hiljaiseloa, mutta osa jatkaa hommia kuten ennenkin: kouluttajat suunnittelevat jo täydellä teholla tulevan kauden agendaa ja alusvastaavat selvittävät keväisiä huoltotarpeita.

PV Emmin jettien purku
PV Emmin jettien purku

 

Viimeistään helmikuun Venemessut herättävät meripelastajat horroksesta ja silloin kaivamme ”punanutut” kaapin perukoilta ja menemme kertomaan toiminnastamme messukävijöille. Talvikauden kuivan maan koulutukset alkavat pyörimään. Kaikki jäsenet kutsutaan harjoittelemaan hätämerkinantoa. Niitä järjestetään ympäri maata helmi-maaliskuun vaihteessa ja pääkaupunkiseudulla Espoo ja Helsinki järjestävät hätämerkinantoharjoitukset vuoro vuosina. Vuonna 2015 on Helsingin vuoro.

PK-seudulla teemme muutenkin paljon yhteistyötä muiden meripelastajien kanssa ja suoritamme yhdessä koulutuksia. Yleensä kevään aiheisiin ovat kuuluneet ensiapu, navigointi ja viestiliikenne vain muutamia mainitakseni. Osa porukasta käy myös Suomen Meripelastusseuran järjestämillä kursseilla, joista Tutka-kurssi lienee yleisin helmi-maaliskuussa käytäväksi. Uusia tulokkaita aletaan rekrytoida Venemessuilla ja haku päättyy yleensä maaliskuun puolivälissä. Sitten onkin jo huhtikuu ja aika uudelle vuodelle.

Navigointikoulutus
Navigointikoulutus