Toiminta
Vapaaehtoista meripelastusta
Vapaaehtoista meripelastusta on Suomessa harjoitettu jo yli sadan vuoden ajan ja Espoon Meripelastajat on tärkeä osa tätä koko Suomen meri- ja sisävesialueet kattavaa organisaatiota.Espoon Meripelastajat
Espoon meripelastus on toiminut vuodesta 1966 palo- ja pelastusviranomaisten tukena läntisen suur-Helsingin ja Porkkalan välisellä saaristo- ja merialueella aina Viron rannikolle saakka.
Etsintä, pelastus ja palontorjuntatehtävien lisäksi toimintaan kuuluvat sairaankuljetukset, saaristoväen avustaminen sekä saattotehtävät veneilykilpailuissa ja tapahtumissa kuten myös näytökset ja esiintymiset veneily- ja rantatapahtumissa.
Toiminta rahoitetaan pääosin lahjoitus- ja jäsenmaksuvaroin .(Lukemiseen tarvitset Acrobat Readerin jonka saat ilmaiseksi täältä)
Henkilöjäseniä on hiukan vajaa 1000. Jäsenet edustavat kaikenkattavaa kirjoa ammattikunnista.
Jäsenmaksun vastineeksi jäsenet saavat:
- oikeuden osallistua meritoimintaan yhdistyksen veneillä. Pitkistä vaativistakaan tehtävistä ei makseta osallistujille korvausta. Matkat, muonitukset ja tarpeelliset puhelut maksaa jokainen jäsen itse.
- oikeuden osallistua yhdistyksen ja SMPS:n koulutustilaisuuksiin sekä koulutusristeilyihin.
- jäsenmaksun vastineeksi saa yhdistyksen tiedotuslehdet sekä neljä Meripelastaja lehteä/vuosi.
- jäsenillä on mahdollisuus valintojen perusteella osallistua yhdistyksen aluksilla tehtäviin koulutuspurjehduksiin.
- aktiivijäsenten tapaturmavakuutus meripelastustapahtumissa ja -toiminnassa.
Toiminta yhdistyksessä
Yhdistysten pääasiallinen toiminta tapahtuu pelastusvenemiehistössä, jossa yli 18 vuotiaat riittävän kokemuksen omaavat henkilöt voivat toimia pelastusveneissä harjoittelijana, kansimiehenä, konemiehenä, perämiehenä ja mahdollisesti aikanaan päällikkönä.Sukellusta harrastavat jäsenet voivat kuulua lisäksi sukellusjaokseen ja ensivastejaos on myös olemassa.
Yhdistyksen maa-asema on Haukilahdessa Mellstenin rannassa ja saaritukikohta Espoonlahden edustalla Herrökobbenilla.
Ensivasteosasto
Osastoon päästäkseen on henkilön suoritettava hyväksytysti Suomen Meripelastuseuran ja Uudenmaan Pelastusliiton järjestämä Meripelastajan ensivastekurssi.Lisätietoa ensivastejaoksesta.
Palontorjunta
Espoon Meripelastajat ry on suomen ainoa meripelastusyhdistys joka toimii myös sopimuspalokuntana.
Pv Mikrologissa (ESM21) on siirrettävä moottoriruisku ja kahdelle hengelle sammutusasut. Pv Mikrolog toimii
lähinnä viranomaisten apuna ja tarvittaessa alkusammutuksessa.
Palokoulutus koostuu pääosin Uudenmaan Pelastusliiton järjestämistä kursseista -
palokuntataitojen perehdyttämiskurssista aina yksikönjohtajan koulutukseen.
Myös yhdistyksen sisällä on palokoulutusta pitkin kesää.
Lentotoiminta
Kehitämme yhteistoimintaa lentotoiminnan kanssa. Meidän ensisijainen yhteistyökumppani tällä alalla on Finnairin lentokerhon SAR-jaos, joka on Suomen Lentopelastusseuran (SLPS) jäsen.
Kattava koulutusohjelma
Yhdistyksen koulutusilta on keskiviikko.Talvisin kokoonnutaan kaksi kertaa kuukaudessa.
Yhdistys voi myös lähettää miehistöä meripelastus toimintaa tukeville kursseille eri oppilaitoksiin. Tämän lisäksi Suomen Meripelastusseuralla on kaikille jäsenyhdistysten jäsenille koulutusjärjestelmä, jossa on mahdollisuus edetä nousujohteisesti meripelastuksellisten taitojen hankkimisessa ja harjoittamisessa aivan alkeista lähtien vaativimpiin koulutus tasoihin saakka.
Nuoriso- ja koulutusaluksena toimivalla Pv Meriauralla harjoitellaan kesäaikaan viikottain alusten käsittelyä ja navigointia sekä tutustutaan Espoon saaristoon tiistai-iltaisin.
Mukaan toimintaan
Tulet saamaan hyvän mielen auttaessasi kanssaihmisiä erilaisissa pulmatilanteissa merellä. Samalla saat useita uusia ystäviä, osallistut erilaisiin veneilytapahtumiin ja tulet saamaan hyödyllistä koulutusta ympäri vuoden.
